Awarded support

Päätoimittaja Paavo J. Heinonen sai Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidepalkinnon

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta jakoi vuoden 2018 taidepalkinnon päätoimittaja Paavo J. Heinoselle hänen pitkäjänteisestä työstään taiteen ja kulttuurin moniottelijana. Veikkauksen tuotosta maksettava palkinto on 5 000 euroa.
Published

Päätoimittaja Paavo J. Heinosen kädenjälki pohjoissuomalaisessa taide- ja kulttuurielämässä on merkittävä. Hän on työskennellyt kansallisesti tunnetussa kulttuurilehti Kaltiossa vuodesta 2005 lähtien, lähes kymmenen vuotta päätoimittajana. Heinosen kädenjälki näkyy myös laajasti levinneessä Oulun taiteiden yössä, työssä niin toiminnanjohtajana kuin taiteellisena johtajana.

Paavo J. Heinosen vaikutus on ollut syvä muun muassa Huutomerkki ry:ssä, Pohjoisessa valokuvakeskuksessa, Oulun elokuvakeskuksessa, Iikkuvat ry:ssä, Oulun sarjakuvakeskuksessa ja Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksessä. Useimmiten hän on ollut vetovastuussa, puheenjohtajana.

Paavo J. Heinonen on myös taiteilija, erityislajinaan performanssitaide. Hän myös laulaa ja soittaa nokkahuilua Paavo ja Kari Plays the Doors -duossa. Keikkaa pukkaa enemmän kuin ryhmä ehtii tekemään, kerrotaan kylillä.

Opintonsa Heinonen suoritti brittiyliopistoissa. Yhteiskunnallista vastuuta hän kantaa Oulun kaupunginvaltuustossa ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuustossa

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja: Ulla Lassila, erityisasiantuntija, [email protected], 0295 330 860.