Awarded support

Tapani Mustonen sai arkkitehtuurin valtionpalkinnon

Valtion arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta palkitsi restaurointiin ja rakennussuojeluun erikoistuneen arkkitehdin.
Published

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen jakoi palkinnon perjantaina Helsingissä. Palkinnon arvo on 15 000 euroa, ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.

Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Arkkitehtien työtehtävistä yli puolet kohdistuu tulevaisuudessa korjausrakentamiseen.  Tapani Mustonen (s. 1961) on pitkällä työurallaan keskittynyt erityisesti restaurointi- ja rakennussuojeluhankkeisiin, tuottaen niissä korkealaatuista arkkitehtuuria.

Mustonen on restauroinut muun muassa useita Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia. Sarjan merkittävin saavutus on Viipurin kirjaston korjaus, joka alkoi vuonna 1994 ja valmistui vuoden 2013 lopussa. Pitkään kestänyt korjaustyö, joka tehtiin suomalais-venäläisenä yhteistyönä, oli kansainvälisten DoCoMoMo, UIA ja ICOMOS- järjestöjen tukema hanke modernin arkkitehtuurin restauroinnin alalla.

Työn yksityiskohtainen ohjaus ja valvonta edellyttivät rakentamisen teknisen toteutuksen hallintaa, ja materiaalihankinnat kaikkialta Euroopasta logistisia taitoja. Aalto-kirjaston restaurointi sai toukokuussa 2014 kansainvälisesti leviävän ”Art Newspaper Russia” vuoden parhaan restauroinnin palkinnon.

Mustosen toimisto on tehnyt myös hankkeisiin liittyviä perusteellisia rakennushistoriallisia selvityksiä ja kehittänyt siinä tarvittavaa metodiikkaa.  Toimisto onkin toiminut eräänlaisena jatkokoulutuspaikkana korjausrakentamisen ja restauroinnin alalla nuoremman polven arkkitehdeille. Mustonen on ollut myös ahkera ammatillinen julkaisija ja luennoitsija. Hänellä on merkittäviä kansainvälisiä ja suomalaisia rakennussuojelualan järjestöjen luottamustehtäviä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote