Awarded support

Arkkitehdit Selina Anttinen ja Vesa Oiva saivat arkkitehtuurin valtionpalkinnon

Valtion arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunnan myöntämän palkinnon jakoi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä 15. marraskuuta. Palkinto on 15 000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.
Published

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka muun muassa päättää alansa valtionpalkinnoista. Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Arkkitehdit Selina Anttinen (s.1977) ja Vesa Oiva (s.1973) edustavat nuoren arkkitehtisukupolven terävintä kärkeä. Anttinen ja Oiva ovat nousseet esiin arkkitehtuurikilpailujen voittojen avulla ja saaneet sitä kautta tärkeitä toimeksiantoja, kuten Poltinahon asuinalue Hämeenlinnassa. Sen pyöreät korttelit edustavat uudenlaista ja raikasta näkemystä asuntojen kaavoituksessa ja suunnittelussa.

Arkkitehtien läpimurtoteos on Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjasto Kaisa-talo, joka valmistui Helsingin Kaisaniemeen vuonna 2012, niin ikään arkkitehtuurikilpailun tuloksena. Kaisa-talo on saanut sekä asiantuntijoiden että suuren yleisön varauksettoman hyväksynnän ja suosion. Kaarevilla avauksilla koverretusta rakennuksesta opiskelijat ovat saaneet elämyksellisen ja inspiroivan oppimisympäristön.

Anttisen ja Oivan yhteisen toimiston AOA:n tuorein kilpailuvoitto on Wood City – puurakenteinen kortteli Helsingin Jätkäsaareen. Se edustaa uutta näkemystä ja muodonantoa puuarkkitehtuurin alueella.

Selina Anttisen ja Vesa Oivan edustama arkkitehtuuri on taiteellisesti ilmaisuvoimaista, käyttäjäystävällistä, kommunikoivaa, näyttävää ja veistoksellista. Heidän arkkitehtuurinsa sopeutuu olemassa olevaan ympäristöön sitä eheyttäen, mutta samalla tuo paikkaan uuden, tämän ajan lisän.

Lisätietoja: erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta, Taiteen edistämiskeskus, p. 0295 330 724.