Reilun työn kupla – taiteilijoiden korvauskäytännöt Euroopassa

Kestävän työelämän rakentaminen taiteen ammattilaisille vaatii menestyksen indikaattoreiden siirtämistä kasvusta ja ylituotannosta ihmisistä huolehtimiseen. Jos niukkenevan talouden tilanteessa tavoitteeksi asetetaan kasvu, mutta organisaatioiden odotetaan säilyttävän tavanomaisen tuotantonsa, lopputuloksena on vähemmän ja huonommin palkattua työvoimaa. 

Justin O'Connor esittää kirjassaan Culture is Not an Industry *, että uusliberalistinen käsitys kulttuurialasta kasvua tuottavana "luovana alana" on johtanut taiteilijoiden työolojen heikkenemiseen. Alalla on pielessä kaikki hyvän työelämän osaset: turvallisuus, hallinnan tunne, luottamus, vakaus, oikeudenmukaiset korvauskäytännöt ja uran jatkuvuus. 

Oikeudenmukaisten käytänteiden edistämisessä on ensiarvoisen tärkeää, että taiteilijat uskaltavat puhua korvauksista ilman että heidän tarvitsee pelätä menettävänsä työmahdollisuuksia.  

Keväällä julkaistun kulttuuriin keskittyneen Eurobarometrin mukaan Suomessa tunnistettiin muuta Eurooppaa keskimääräistä paremmin taiteilijoiden heikko tilanne. Suomalaisista vastaajista 51 % ei uskonut taiteilijoiden saavan oikeudenmukaista palkkiota työstään. Eurooppalaisten vastaajien keskiarvo oli vain 37 %. Tosin Suomessa myös oltiin huomattavasti vastentahtoisempia ohjaamaan EU:n rahoitusta kulttuurille ja luovien alojen kehittämiseen (yli 10 % ero muuhun Eurooppaan).**

EU tarjoaa yhteisen foorumin toimeentulokysymyksille

Oikeudenmukainen palkka on keskeinen teema EU:n kulttuurialaa koskevassa työsuunnitelmassa (Work Plan for Culture)*** vuosille 2023–2026. Euroopan parlamentti on esittänyt, että oikeudenmukainen korvaus kulttuuri- ja luovien alojen ammattilaisille olisi Creative Europe ja Horizon Europe -rahoituksen yhteydessä osa sosiaalisen vastuullisuuden vaatimusta. Yhtenäisten palkkakäytäntöjen luominen on kuitenkin haastavaa EU:n 27 jäsenvaltion erilaisten sosioekonomisten rakenteiden vuoksi.

Vaikka EU-komissaari Glenn Micaleff on nostanut taiteilijoiden työskentelyedellytykset prioriteetiksi, konkreettiset toimenpiteet jäävät jäsenvaltioiden vastuulle. EU:n mahdollisuudet parantaa kulttuurialan työolosuhteita vaikuttamalla kansallisiin järjestelmiin ja toimintatapoihin on rajallinen. Vaikutukset näkyvät pehmeiden keinojen, kuten hyvien käytäntöjen jakamisen ja yhteisen tahtotilan rakentamisen kautta. Tanska aloittikin Euroopan neuvoston puheenjohtajakautensa kutsumalla syksyn alussa taiteilijoiden oikeudenmukaisiin korvauskäytäntöihin keskittyvän eurooppalaisen asiantuntijaverkoston suunnittelutapaamiseen yhteisten linjausten luomiseksi. 

Kansainvälisessä yhteistyössä oikeudenmukainen palkka korostuu erityisesti taiteilijoiden liikkuvuuden, yhteistuotantojen ja erilaisten resurssien saatavuuden näkökulmasta. Tasamaksujen soveltaminen voi kaventaa eriarvoisuutta, mutta ei huomioi elinkustannuseroja tai verotuksen vaikutuksia eri maissa. Lisäksi suositushintojen puuttuminen monissa maissa vaikeuttaa maksukäytäntöjen yhdenmukaistamista. 

Kansainvälisellä tasolla tulisi keskittyä läpinäkyviin prosesseihin, taiteellisen työn selkeään määrittelyyn ja yhteisiin periaatteisiin jäykkien palkkataulukoiden sijaan.

Julkinen hallinto reiluuden katalyyttina

Euroopassa vuoden 2019 jälkeen alkaneille erilaisille taiteilijoiden oikeudenmukaisia korvauskäytänteitä esiin nostaville aloitteille ja kampajoille on tunnusomaista kulttuurialan edunvalvojien ja viranomaistahojen yhteistyö. Useissa maissa julkisen hallinnon toimenpiteet ovat katalysoineet alan ajattelutavan ja käytäntöjen muutosta. Suomessa Reilun taiteen kampanjointia Taiken ja taiteilijajärjestöjen yhteistyössä aloitettiin hyvin samaan aikaan useiden vastaavien eurooppalaisten kampanjoiden kanssa. Ranskan ja Belgian kansalaisjärjestövetoisten kampanjoiden rinnalla, viimeisen viiden vuoden aikana virastot ja ministeriöt ovat muun muassa Irlannissa, Uudessa-Seelannissa ja Luxemburgissa laatineet standardeja, käytännesääntöjä ja periaatteita oikeudenmukaisista korvaus- ja sopimusperiaatteista kulttuurialalle.

Julkiset rahoittajat kantavat vastuuta alan kestävistä ja oikeudenmukaisista käytännöistä levittämällä oikeudenmukaisen palkkauksen periaatteita rahoitusohjelmiensa kautta. 

Tämä voi tarkoittaa oikeudenmukaisen korvauskäytäntöjen vahvistamista rahoitushakemusten kriteeriksi tai suosituksen sisällyttämistä standardien mukaisesta palkasta. Julkisen rahoittajan tehtävä on myös varmistaa resurssien tasainen jakautuminen, jottei pääse syntymään aliresursoituja alueita. Rahoittajien oikeudenmukaisuusaloitteiden vaikutus koko taiteen ekosysteemiin riippuu kuitenkin siitä, kuinka suurta osuutta alasta he taloudellisesti tukevat.

Budjettien ja vastuullisuusvaatimusten yhtäaikaisesti kiristyessä on vaarana, että rahoitushakemusten valmistelun ja raportoinnin kaltaisiin toimintoihin kohdentuu entistä enemmän resursseja. Hallinnollisen taakan noustessa säästöt kohdistuvatkin lopulta taiteelliseen työhön. Sama riski piilee, kun kulttuuripalveluita tuotetaan kumppani- tai verkostomaisella toimintamallilla. Toimintatavan muuttuessa myös raportoinnin muodon tulee muuttua. Suorien taloudellisia vaikutuksia arvioivien kovien mittareiden rinnalle tarvitaan uudenlaisia arviointitapoja, jotka kuvaavat paremmin rahoitettujen organisaatioiden toiminnan laadullisten tavoitteiden toteutumista.

Reiluus on arvokysymys

Julkisen hallinnon mahdollisuudet ohjata kulttuurialan rakenteita ovat rajalliset erityisesti tilanteissa, joissa sääntely kohdistuu markkinaehtoiseen toimintaan. Vaikka periaatteelliset linjaukset ja poliittiset julkilausumat voivat viitoittaa suuntaa, ne eivät sido toimijoita. Lainsäädäntö puolestaan määrittää ainoastaan vähimmäistason – oikeudenmukaisuus tulisi ymmärtää normatiiviseksi ihanteeksi, joka ylittää lakisääteiset velvoitteet. 

Kestävyyden rakentaminen kulttuurialalla vaatisi teosten elinkaaren pidentämistä, vetäytymistä ylituotantomaratoneista ja taiteilijoiden oikeudenmukaisen kohtelun nostamista prioriteetiksi tuotannoissa.

* Justin O'Connor, Culture is Not an Industry, Manchester Capitalism, 2024.
** Eurobarometer 562, European Commission, 2025.
*** EU Work Plan for Culture 2023-2026, 2022.