Publikation

Taidetoimikunnat ja lautakunnat 2013–2014 - raportti vertaisarvioijille kohdistetusta kyselystä

Marraskuussa 2014 toteutetu ssa kyselyssä kartoitettiin vastaajien näkemyksiä muun muassa nimittämisprosessista, toimikuntatyön käytännöistä, vuorovaikutuksesta viraston kanssa sekä Taike-uudistuksesta.

Typ av publikation

PDF

Författare

Taiteen edistämiskeskus

Utgivare

Taiteen edistämiskeskus

Publikationstid och -plats

Helsinki 2014

Kaiken kaikkiaan kyselystä välittyy tarve panostaa Taiken ja taidetoimikuntien toiminnan kehittämiseen ja erityisesti kaikenlaisen vuorovaikutuksen lisäämiseen. Varsinkin avovastauksista välittyy melko kriittisiä näkemyksiä – kiitoksiakaan unohtamatta. Taiken virkamiehet, läänintaiteilijat sekä tiedotus saavat vastaajilta yleisesti ottaen hyvän arvosanan. Niin ikään lähes poikkeuksetta vastaajat arvostavat toimikuntansa/lautakuntansa sisäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Positiivista vastauksissa on myös se, että vastaajat ovat kokeneet vaikuttaneensa taiteenalansa kehitykseen vertaisarviointityössään.

Taiken rakennetta ei selvästikään tunneta kovin hyvin ja päätöksentekosuhteet eivät ole kyselyn perusteella selkeät. Tämä edellyttää aktiivisempaa tiedottamista ja kanssakäymistä vertaisarvioijien ja viraston välillä. Erityisesti Taideneuvoston rooli oli jäänyt vieraaksi, eikä sen tehtävää ymmärretty osana nykyistä taidehallintojärjestelmää.

Kyselyn tuloksissa huomio kiinnittyy myös siihen, että alueellisten ja valtion toimikuntien/lautakuntien välillä oli monien kysymysten kohdalla hyvinkin suuria eroja. Tällaisia olivat muun muassa sopiva toimikauden pituus, tyytyväisyys toimikuntakauteen, kokousten riittävyys, Taideneuvoston rooli ja Taike-uudistuksen toimivuus.