Blogi

Julkisen taiteen edistäminen on pitkäjänteistä työtä – ja sellaisena se jatkuu

Julkisen taiteen asiantuntijapalvelut saavat ensimmäistä kertaa pysyvän roolin Taide- ja kulttuuriviraston toiminnassa. Julkisen taiteen kevätpäivä kokoaa julkisen taiteen parissa työskentelevät koolle jälleen toukokuussa 2026.
Punainen metallipalkeista tehty kuutio kulmittain lumisessa maassa.
Antero Toikka, Himmeli. Kuva: Tuomas Uusheimo

Kun rakennetaan tai korjataan, noin prosentti rakennuskustannuksista käytetään taiteeseen. Tätä tarkoittaa prosenttiperiaate, joka on kansainvälisesti tunnettu ja suosittu malli. Sen seurauksena rakennetun ympäristön laatu ja viihtyisyys paranevat ja ihmiset saavat lisää taidekokemuksia arkisiin ympäristöihinsä.

Suomalaisten tuki julkiselle taiteelle on kyselytutkimusten mukaan laajaa, ja viime vuosina se on ollut kasvussa. Suomalaisista 77 % haluaa taideteoksia arkisiin ympäristöihinsä, kuten opiskelu- ja työpaikoille (Verian 2024).

Myös Suomen kunnista 98 noudattaa prosenttiperiaatetta uusimman, vuoden 2025, TEA-viisarin mukaan (lähde). Lukema on ilahduttavasti noussut kahden vuoden takaisesta.

Julkisen taiteen ja prosenttiperiaatteen edistäminen on pitkäjänteistä työtä. Julkisen taiteen yleistyminen ja sujuvat prosessit vaativat niin kuntien, rakennuttajien, päätöksentekijöiden, arkkitehtien, taiteen tilaajien, taidekoordinaattorien kuin taiteilijoiden panosta ja yhteistyötä.

Taide- ja kulttuuriviraston edeltäjä Taiteen edistämiskeskus on toiminut useiden vuosien ajan aktiivisesti julkisen taiteen kentän edellytysten parantamiseksi ja taiteen prosenttiperiaatteen edistämiseksi. Myös Suomen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma 2022–2035 ohjaa taiteen käytön edistämiseen osana hyvän ympäristön rakentamista.

Tämä työ jatkuu nyt uudessa Taide- ja kulttuurivirastossa, jossa julkisen taiteen asiantuntijapalvelut ovat järjestäytyneet uudelleen. Ne jatkuvat ja jäävät pysyväksi osaksi Taide- ja kulttuuriviraston toimintaa.

Taide- ja kulttuuriviraston julkisen taiteen asiantuntijatiimi tukee jatkossakin kuntia, rakennuttajia ja muita toimijoita julkisten taidehankkeiden käynnistämisessä ja hyvien käytäntöjen levittämisessä. Tavoitteena on vahvistaa taiteen roolia rakennetun ympäristön kehittämisessä ja lisätä kuntien ja muiden rakennuttajien sitoutumista taiteen prosenttiperiaatteeseen.

Erityisasiantuntija Hanna Hannus on aloittanut joulukuussa julkisesta taiteesta vastaavana vakituisena erityisasiantuntijana. Hänen vastuulleen kuuluu myös kunta- ja alueyhteistyön tehtäviä. Taideasiantuntija Tuomas Korkalo työskentelee Taide- ja kulttuurivirastossa vielä kesäkuun 2026 loppuun. Julkisen taiteen asiantuntijat työskentelevät viraston valtakunnallisuus-yksikössä.


Kevätpäivä kokoaa julkisen taiteen parissa työskentelevät koolle toukokuussa 

Yksi tapa parantaa julkisen taiteen edellytyksiä on alan verkostojen tukeminen ja alan vahvistaminen keskinäisillä kohtaamisilla sekä tiedon jakamisella. Tätä tarkoitusta palvelemaan Taike on järjestänyt julkisen taiteen kevätpäivä -ammattilaispäiviä vuodesta 2021 lähtien.

Julkisen taiteen parissa työskenteleville suunnatun julkisen taiteen kevätpäivän järjestäminen jatkuu myös tulevaisuudessa. 

Tänä vuonna kevätpäivä järjestetään Seinäjoella 20. toukokuuta 2026. Ohjelma julkistetaan ja ilmoittautuminen avautuu maaliskuussa, mutta päivämäärä kannattaa jo merkitä kalenteriin.

Julkisen taiteen tukeminen painottuu tänä vuonna neuvontaan, hyvien käytäntöjen levittämiseen sekä alan verkostojen vahvistamiseen.

Taiteen edistämiskeskus jakoi prosentti rakennuskustannuksia taiteeseen -valtionavustuksia vuosina 2014–2024. Viime vuonna se jouduttiin määrärahaleikkausten johdosta jättämään tauolle, mutta Taide- ja kulttuurivirasto etsii mahdollisuuksia ennen pitkää palauttaa tukimuoto. Sen vaikuttavuus prosenttiperiaatteen edistämisessä on ollut merkittävä.

Ollaan yhteyksissä – ja toivottavasti kohdataan Seinäjoella julkisen taiteen kevätpäivässä!