Publikation

Taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelma

Väliarviointiraportti

Typ av publikation

PDF

Författare

Paula Karhunen, Arja Laitinen, Lea Halttunen

Utgivare

Taiteen edistämiskeskus

Publikationstid och -plats

Helsinki 2022

Taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelma (Välittäjät) käynnistettiin vuonna 2017 ja se päättyy vuoden 2022 lopussa.

Ohjelman toiminnassa on painotettu erityisesti taiteilijan edellytyksiä toimia uusissa toimintaympäristöissä. Kehittämisohjelman aikana syntyi yhteistyötä muun muassa valtiollisten toimijoiden, kuntien, oppilaitosten ja erilaisten verkostojen kanssa.

Ohjelman väliraporttiin dokumentoidussa arviointikeskustelussa nostettiin esiin muun muassa haasteita ohjelman strategisuudessa ja resursoinnissa. Samoin koettiin, että läänintaiteilijoiden projektit eivät alkuvaiheessa linkittyneet riittävästi kehittämisohjelman tavoitteisiin. Onnistumisina itsearvioinnissa nostettiin esille uudentyyppinen verkostoyhteistyö sekä taiteilijoiden työllistyminen ja työnkuvan laajentuminen.

Raportin suosituksissa nostetaan esille muun muassa kehittämisohjelmien tavoitteiden seurannan parantaminen sekä kiinteämpi yhteistyö Taiken viestinnän ja tiedontuotannon kanssa.