Uutinen

Uusia asiantuntijoita Taikessa

Taikessa on vuodenvaihteen tienoilla aloittanut uusia asiantuntijoita taiteilijoiden työhyvinvoinnin, kulttuurisen moninaisuuden ja kulttuurihyvinvoinnin tehtävissä.
Kolme uutta työntekijää yhdistettynä yhteen kuvaan.
Pauliina Valtasaari (Kuva: Mari Mäntynen), Anna Sidorova (Kuva: Svetlana Mikhailova) ja Katri Leppisaari (Kuva: Lari Järnefelt).

Pauliina Valtasaari työskentelee taiteilijoiden työskentelyedellytysten kehittämisohjelmassa, taiteilijoiden työhyvinvoinnin taiteilija-asiantuntijana. Tavoitteena on kehittää Taikeen uusia palveluita, jotka tukevat taiteilijoiden työhyvinvointia. Taikessa on parhaillaan käynnissä Melan tukema kaksivuotinen hanke, missä pilotoidaan muun muassa monitaiteisia työnohjausryhmiä. 

Valtasaari on taustaltaan ammattimuusikko, ja hän on työskennellyt viulistina sinfonia- ja kamariorkestereissa sekä freelancerina eri produktioissa. Tämän lisäksi hän on työnohjaaja ja lyhytterapeutti sekä työnohjauksen tutkija. Viime vuosina hän on ollut mukana useissa psykososiaalisen tuen kehittämishankkeissa.

- Kehitän yhteistyössä taiteilijoiden ja taiteilijajärjestöjen kanssa työhyvinvointipalveluita, joissa huomioidaan taidekentän erityispiirteet ja työn luonne sekä kuunnellaan herkällä korvalla työhyvinvointiin liittyviä tarpeita, Valtasaari kertoo.

Anna Sidorova työskentelee taideasiantuntijana kulttuurisen moninaisuuden ja liikkuvuuden kehittämisohjelmassa. Sidorova edistää työssään taiteen moninaisuuden ymmärrystä, kulttuurien välistä vuoropuhelua ja pää- ja vähemmistökulttuurien yhteistoimintaa erityisesti dialogisten menetelmien avulla. Työllään hän pyrkii lisäämään kulttuurisen moninaisuuden ja rasisminvastaisen toiminnan näkyvyyttä taide- ja kulttuurialan instituutioissa sekä parantamaan ulkomaalaissyntyisten sekä BIPOC-, maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisten ammattilaisten työskentelymahdollisuuksia taiteen ja kulttuurin kentällä. 

Sidorova on työskennellyt aiemmin Cultura-säätiön ohjelmajohtajana ja erätaukofasilitaattorina. Lisäksi hän on toiminut kaunokirjallisuuden kääntäjänä vuodesta 2005. Hän on kääntänyt tietokirjoja, näytelmiä, runoja, sarjakuvia, lastenkirjoja, lastenlauluja sekä monien nimekkäiden suomalaiskirjailijoiden romaaneja suomesta venäjäksi. Vuonna 2009 hän sai opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän ulkomaisen kääntäjän valtionpalkinnon.

Katri Leppisaari työskentelee taideasiantuntijana kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijapalveluissa.

- Työni tavoitteena on edistää taiteen hyvinvointivaikutuksista ja onnistuneista toimintamalleista kerätyn tutkitun tiedon ja kokemusten leviämistä, kertoo Leppisaari.

Leppisaari työskentelee kuntien, hyvinvointialueiden, valtionhallinnon, taidekentän ja kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijaverkostojen kanssa. Leppisaari on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri, kulttuuripolitiikan puolelta, pääaineena filosofia. Leppisaari on perehtynyt lisäksi taidehistoriaan ja mediakulttuuriin. Hän on työskennellyt kulttuurihyvinvointia edistävissä tehtävissä kuntatasolla, valtakunnallisissa hankkeissa ja järjestökentällä. Lisäksi hän on osallistunut muun muassa palveluyksiköissä asuville ikäihmisille suunnatun taidetoiminnan kehittämiseen ja koordinoinut ja kehittänyt kulttuuriluotsi-vapaaehtoistoimintaa.

Lisätiedot

Taiteilijoiden työskentelyedellytysten kehittämisohjelma, erityisasiantuntija Saara Vesikansa

Kulttuurisen moninaisuuden ja liikkuvuuden kehittämisohjelma, erityisasiantuntija Tomi Aho

Kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijapalvelut, erityisasiantuntija Johanna Vuolasto