Artikkeli

"Demokraattisia perusoikeuksia on puolustettava kaikkialla maailmassa" – haastattelussa Artists at Riskin Ivor Stodolsky ja Marita Muukkonen

Taiteilijat tekevät tärkeää työtä demokraattisten perusoikeuksien puolustamiseksi, sanovat Artists at Risk -järjestön perustajat Marita Muukkonen ja Ivor Stodolsky. Artists at Risk -toiminta sai vuoden 2022 taiteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinnon.
Ivor Stodorsky ja Marita Muukkonen poseeraavat kameralle.
Ivor Stodolsky (kuvassa vas.) ja Marita Muukkonen ovat Artists at Risk -järjestön perustajia. Kuva: Vilhelm Sjöström

Millainen merkitys taiteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinnon saamisella on teille?

Uhattujen taiteilijoiden ja Artists at Riskin (AR) hakijoiden määrä turvaresidensseihin on kasvanut valtavasti Talibanin noustua valtaan Afganistanissa. Kun tämä työ oli ja on edelleen kesken, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Masha Aminin kuolema Iranin siveyspoliisin käsiin ja tämän laukaisemien laajojen mielenosoituksien ja hirttotuomioiden jälkeen hakijamäärä Iranista kasvaa, samoin kuin Kurdistanista. Tämän työrupeaman keskellä taiteen valtionpalkinto tuntuu erityisen tärkeältä. Se on vertaistunnustus työstä, joka on usein monin tavoin näkymätöntä. 

Erityisen tärkeää on se, että Artists at Risk -toiminta sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettavan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinnon. Se korostaa sitä, että taiteella ja kulttuurilla on yhteiskunnallista merkitystä ja valtaa saada ihmiset liikkeelle. Sananvapautta, ilmaisunvapautta ja muita demokraattisia perusoikeuksia on puolustettava kaikkialla maailmassa. Ne eivät tule annettuina. Taiteilijat, jotka ovat usein myös ihmisoikeus- ja ympäristönpuolustajia, tekevät äärimmäisen tärkeää työtä näiden perusoikeuksien puolustamiseksi.

Mikä saa teidät toimimaan taiteilijoiden parissa?

Molemmat meistä Artists at Riskin perustajista ja johtajista on työskennellyt poliittisesti ja sosiaalisesti sitoutuneiden taiteilijoiden kanssa kymmeniä vuosia. Taiteilijat, jotka ilmaisevat itseään vapaasti ja joita autoritaariset ja totalitaariset valtarakenteet eivät voi vaientaa, ovat useimmiten ainutlaatuisia ja vahvoja taiteelliselta ilmaisultaan. Palkitsevinta tässä työssä on se, että saamme tavata äärimmäisen vahvoja ja hienoja taiteilijoita, joita emme muuten hyvin Eurooppa-keskeisessä taidemaailmassa kohtaisi. AR-työ sai myös alkunsa siitä, että meillä oli kollegoita, taiteilijoita ja kuraattoreita, jotka tarvitsivat hengähdystauon hengenvaarallisesta tilanteesta.

Ivor Stodolsky ja Marita Muukkonen ottavat vastaan palkintokirjan Taiken johtaja Paula Tuoviselta.
Artists at Riskin Ivor Stodolsky (kuvassa vas.) ja Marita Muukkonen ottivat vastaan palkintokirjan Taiken johtaja Paula Tuoviselta 13.12.2022. Kuva: Vilhelm Sjöström

Mikä mielestänne on merkittävin haaste taiteilijuudessa?

Taiteilijana oleminen vaatii yleisesti ottaen valtavasti rohkeutta. Tulot, jos niitä on, ovat usein pieniä, ja monien on vaikea selviytyä jopa varakkaissa länsimaisissa yhteiskunnissa. Se on vielä vaikeampaa maissa, joissa ei ole valtion tukea taiteille.

Lisäksi taiteilijoita pyydetään usein implisiittisesti palvelemaan muiden agendoja – olipa kyse sitten kaupasta, identiteetistä tai politiikasta. Sosiaalisista paineista riippumattomuus ja omien tunteiden, ideoiden tai agendan seuraaminen on ehkä suurin haaste. Taiteen totuuden etsintä esteettisessä muodossa on juuri se syy, miksi monet vaarassa olevat taiteilijat ovat vaikeuksissa viranomaisten kanssa: he näyttävät sinnikkäästi asioita, joita muut eivät halua nähdä, herättävät epämiellyttäviä kysymyksiä ja menevät alueille, joille muut pelkäävät mennä.

Millaisilla keinoilla edistäisitte taiteen asemaa yhteiskunnassa?

Muiden ihmisoikeuksien ja taiteen risteyksessä toimivien kansainvälisten kansalaisjärjestöjen ohella Artists at Risk pitää useimpia vaarassa olevia taiteilijoita ihmisoikeuksien puolustajina (englanniksi “human rights defenders” – HRD). Tämä johtuu siitä, että he puolustavat oikeutta ilmaisunvapauteen, rikkovat lasikattoja, joita kukaan ei halua nähdä ja paljastavat korruption muotoja, joista kukaan ei halua puhua. 

1900-luvun avantgarde oli "isku hyvää makua vasten" ja rikkoi estetiikan normeja ja kulttuuriperinteitä. Tämä jatkuu, mutta 2000-luku on jo osoittanut, että taide voi mennä pelkkää hyvää makua ja sen tuhoamista pidemmälle tullakseen yhteiskunnassa esteettiseksi kulttuurin toimijaksi – uudeksi kommunikaatiomuodoksi, jota löydämme kaikkialta. Tämä edellyttää epätavallisten tarinoiden, epätavallisen median ja omituisten kerrontagenrejen löytämistä, jotka erottavat taiteen muista kommunikaatiomuodoista. Tästä syystä taiteelle on annettava täysi vapaus kehittyä konsensusideoiden ja makujen ulkopuolella.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että sen arviointiin on jätettävä vapaata liikkumavaraa – eli sitä, että tuomaristoihin ja päätöksentekoelimiin, jotka ovat usein täytetty vastaanotetuilla mielipiteillä, tulee rekrytoida ihmisiä mitä erilaisimmista taustoista. Taide kukoistaa suuren sorron hetkinä, kuten AR hyvin tietää, mutta myös suuren toivon ja mahdollisuuksien aikoina ja ympäristöissä.

Lue taiteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinnon palkintoperusteet tästä.

Julkaisemme Taiken verkkosivuilla juttusarjan, jossa haastatellaan vuoden 2022 taiteen valtionpalkinnon saajia. He pohtivat haastatteluissa taiteilijuuttaan ja taiteen asemaa yhteiskunnassa.