Artikkeli

Taideparlamentissa luvattiin parannuksia sosiaaliturvaan mutta emmittiin lisäresursseja taiteelle

Taiken vaalipaneelissa etsittiin taide- ja kulttuuripolitiikan suuntaa seuraavalle hallituskaudelle. Kansanedustajaehdokkailta kysyttiin, millaisia panostuksia pääpuolueet ovat valmiita tekemään taiteen tulevaisuuden ja taiteilijoiden työskentelyedellytysten varmistamiseksi.
Keskustelijat ja juontajat ovat lavalla.

Kulttuuripolitiikasta olivat keskustelemassa Veronika Honkasalo (vas.), Anna Hultin Pashley (rkp), Saara Hyrkkö (vihr.), Silvia Koski (ps.), Sonja Lautamatti (kesk.), Sari Multala (kok.), Matti Turunen (kd.) ja Harri Virtanen (sdp).

Vaikka ehdokkaat edustivat puoluekirjoa laidasta laitaan, yksimielisyttäkin löytyi. Kaikki paneelin osallistujat katsoivat, että taiteilijoiden sosiaaliturvaa tulee kehittää. 

– Taiteilijan ansainta ei toimi samalla tavalla kuin palkkatyöläisen, vaan tulot tulevat eri suunnista. Ymmärrys taiteilijan työstä pitää saada paremmaksi ja kohtelu tasavertaisemmaksi, Anna Hultin Pashley totesi. 

Saara Hyrkön mielestä lista tarvittavista parannuksista taiteilijoiden sosiaaliturvaan on pitkä. 

– Korona-aikana ajattelin monesti, että jos olisi perustulo, olisi paljon helpompaa kannatella ihmisiä. Koska poliittinen enemmistö ei välttämättä ole perustulon kannalla, tarvitaan väliaskeleita, esimerkiksi yhdistelmävakuuttaminen ja joustavammat siirtymät eri työmarkkina-asemien välillä.

Taiteilijapalkkakokeilu sai niin ikään osallistujilta yksimielisen kannatuksen. 

– Taitelijapalkka voi ratkaista joitakin eläketurvaan ja apurahakierteeseen liittyviä ongelmia, samoin kuin perustulo ja kaikki ratkaisut, jotka pystyvät tunnistamaan taiteilijan erityisaseman, Harri Virtanen totesi. 

Kaikki kannattivat myös taiteilijaeläkkeiden määrän nostamista. Asia on nykyisessä hallitusohjelmassa, mutta ei ole edennyt. Siinä ehdokkaiden katseet kääntyivät kulttuuriministerin ja valtiovarainministerin suuntaan. 

Eroja ehdokkaiden välille syntyi siitä, onko puolue viemässä hallitusohjelmaan kulttuurin rahoituksen nostamisen yhteen prosenttiin, mikä sisältyy Taiken hallitusohjelmasuosituksiin sekä laajasti taiteilijajärjestöjen hallitusohjelmatavoitteisiin. Sari Multala ja Silvia Koski vastasivat kysymykseen kielteisesti. 

– Henkilökohtaisesti ajattelen, että prosentti on liian vähän. Mutta olen realisti nykyisen taloustilanteen suhteen, Silvia Koski perusteli. 

Ehdokkailta kysyttiin myös, mihin mahdollinen lisäresurssi olisi syytä kohdentaa. Veronika Honkasalo korosti taidekentän omaa asiantuntemusta.

– Kun veikkausvoittovaroihin liittyvät leikkauslistat tulivat eteen, huomattiin leikkausten sirpaloituvan tosi laajalle. Jos esimerkiksi leikataan kulttuurilehdistä, loppuu erittäin historiallisia julkaisuja. Korostaisin tässäkin asiantuntijoiden näkemystä.

Hajontaa ja emmintää aiheutti kysymys, tulisiko taiteen ja kulttuurin rahoitus koota entistä selkeämmin yhden ministeriön alaisuuteen. Multala ja Koski vastustivat keskittämistä. Myös yleisön näkemykset hajaantuivat. 

– Kysymys on vaikea, sillä taide ja kulttuuri tulisi tunnistaa vahvemmin toimialana, jolla tarvitaan elinkeinopoliittista näkökulmaa. Sitä edustaa perinteisesti työ- ja elinkeinoministeriö. Toisaalta taide ja kulttuuri ovat arvo itsessään, ja tätä sivistysarvon ymmärrystä on ollut enemmän OKM:ssä, Sari Multala pohti. 

– Kannatan keskittämistä, sillä organisaatiorajat tutkimustenkin mukaan haittaavat toimintaa, Sonja Lautamatti perusteli. 

Jakolinjoja löytyi myös siitä, tulisiko rahoitusta kohdentaa enemmän avustuksina instituutioille vai apurahoina yksittäisille taiteilijoille. Instituutioiden kannalla olivat Silvia Koski ja Matti Turunen

– Ajattelen, että instituutiot voivat työllistää yksilöitä, Matti Turunen perusteli ja toivoi, että rahoitusta ja työvoimaa tulisi viedä ja houkutella maakuntiin. 

Parituntisen keskustelun johdattivat toimittaja Paula Vilén ja taiteen tukemisen päällikkö Henri Terho Taiteen edistämiskeskuksesta. Taidesisällöstä vastasivat muusikko Petteri Sariola ja runoilija-muusikko Ester Nuori Leppä

Voit tutustua Taiken hallitusohjelmasuosituksiin täällä.