Beviljat stipendium

Kantelemuusikko Eva Alkula sai Pirkanmaan taidepalkinnon 2020 | Tiedote

Pirkanmaan taidetoimikunta palkitsi kantelemuusikko Eva Alkulan hänen inspiroivasta ja kansainvälisestä työstään kantelemusiikin kehittämiseksi. Palkinto on 5 000 euroa.
Publiceras

Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Muusikko Eva Alkula on kotimaisen kantelemusiikin pioneeri ja uudistaja. Hänet tunnetaan erityisesti työstään nykymusiikin, sähkömusiikin ja japanilaisvaikutteisen musiikin parissa. Alkula työskentelee säveltäjien, muusikoiden ja muiden alojen ammattilaisten, kuten kuvataiteilijoiden kanssa, säveltää uusia teoksia, konsertoi aktiivisesti ja osallistuu näyttämötaiteen produktioihin. Hän luo uutta ja ajassa elävää kantelekulttuuria.

Erityisen tiivis yhteys Eva Alkulalla on Japaniin, jossa hän on vieraillut vuosittain viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Yhteys Japaniin syntyi hänen opiskellessaan japanilaista musiikkia ja koton, japanilaisen kielisoittimen, soittoa Sapporossa. Se on vaikuttanut Alkulan identiteetin kehittymiseen musiikinopiskelijasta ammattitaiteilijaksi.  

Eva Alkula konsertoi vuosittain ulkomailla niin solistina kuin kamarimuusikkona. Hän on vieraillut lukuisilla musiikkijuhlilla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Venäjällä sekä esiintynyt orkesterien solistina muun muassa Islannissa ja Italiassa. Hän on tehnyt myös yhteistyötä eri maiden, kuten Islannin, Yhdysvaltojen, Romaniaan ja Italian nykysäveltäjien kanssa ja kantaesittänyt heidän musiikkiaan. Alkula on myös toteuttanut onnistuneesti monikulttuurisia ja kansainvälisiä yhteistyöhankkeita.

Alkula on paitsi uudistanut kantelemusiikkia myös kehittänyt kantelepedagogiikkaa. Opetustyö on luonteva osa hänen muusikkouttaan ja uudistaa osaltaan kantelekulttuuria. Alkula on parhaillaan mukana uuden oppimateriaalin sävellyshankkeessa. Tulossa on myös kantaesitys Tampere Filharmonian konsertissa säveltäjä Roope Mäenpään kantelekonserton solistina.

Alkula valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi 2003 ja voitti samana vuonna valtakunnallisen kantelekilpailun. 

Pirkanmaan taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja: 

Sari Ilmola, erityisasiantuntija, [email protected], 0295 330 830