Beviljat stipendium

Tanssitaiteilija Jukka Ristolainen sai Etelä-Savon taidepalkinnon

Etelä-Savon taidetoimikunnan palkitsema Ristolainen tekee nykytanssia näkyväksi Etelä-Savossa. Palkinto on suuruudeltaan 5000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.
Publiceras

Tanssitaiteilija Jukka Ristolainen on tinkimättömällä tavalla edistänyt nykytanssin näkyvyyttä Etelä-Savossa. Hänen on onnistunut rakentaa oman verkostonsa alueelle, jossa nykytanssikulttuuri on hyvin ohutta. Tanssitaiteen vieminen uusiin paikkoihin ja uusille yleisöille on Ristolaiselle tärkeää.

Hänen taiteellisessa työssään painottuvat paikkasidonnaisuus ja ajan käsite ja hänen taidekäsityksensä ulottuu myös tanssin ulkopuolelle, performanssiin ja liikkuvaan kuvaan. Ristolaisen työskentelyssä kollektiivinen ja kansainvälinen vastavuoroisuus ovat isossa osassa.

Jukka Ristolaisen Kangasniemellä isännöimä kansainvälinen residenssi Kokko 1721 tuo alueelle nuoria taiteilijoita ja tuottaa alueen asukkaille ja vieraille energisiä ja yhteisöllisyyteen houkuttelevia teoksia ja tapahtumia. Päivän tanssit -tapahtuma kokoaa kylän väen yhteen ja esitysten jälkeen juodaan kahvit.  Yhteistyö alueen muiden taiteilijoiden ja toimijoiden kanssa on saumatonta. Jukka Ristolainen toimii aktiivisesti myös taide- ja kulttuurisisältöisten hyvinvointipalveluiden kentällä.

Jukka Ristolainen on valmistunut tanssitaiteilijaksi vuonna 2002 Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta ja toiminut siitä lähtien vapaana tanssitaiteilijana.

Lisätietoja: erityisasiantuntija Hanna Susitaival, Taiteen edistämiskeskus, Joensuun sivutoimipiste, p. 0295 330 910, [email protected]