Beviljat stipendium

Jukka-Pekka Lehto, Käsitekesä ja Valolinna saivat Satakunnan taidepalkinnot

Satakunnan taidetoimikunta palkitsi porilaisen huilisti-säveltäjän ja tapahtumakokonaisuudet, jotka ovat kehittäneet uudenlaista taiteellista ilmaisua.
Publiceras

Jukka-Pekka Lehto on tullut valtakunnallisesti tunnetuksi säveltäjänä. Pääosa hänen tuotannostaan on puhallinmusiikkia, mutta hän on säveltänyt teoksia myös jousi- ja sinfoniaorkestereille ja kamarimusiikkikokoonpanoille. Hänen panoksensa huilunsoiton pedagogisen musiikin säveltäjänä on myös merkittävä. Lehto on säveltäjänä saanut viime vuosina myös kansainvälistä tunnustusta. Lehdon musiikkia on esittänyt mm. Patrick Gallois, yksi maailman merkittävimmistä huilisteista.

Diplomihuilisti Jukka-Pekka Lehto on työskennellyt Pori Sinfoniettan huilun äänenjohtajana vuodesta 1987 alkaen. Aikaisemmin Lehto on toiminut mm. Turun kaupunginorkesterin huilistina sekä Turun ja Porin läänin läänintaiteilijana ja Uudenkaupungin Crusell-viikkojen taiteellisena johtajana.

Bild borttagen.

Jukka-Pekka Lehto. Kuva Marjo Heino.

Käsitekesä ja Valolinna taidekentän uudistajina

Kulttuurikollektiivi Korkeaojan järjestämä Käsitekesä levittäytyi viime kesänä kuituhamppupellolle Kokemäen Korkeaojan kylällä. Alkukesästä tapahtuman teokset näkyivät hyvin aukealla pellolla ja loppukesästä pelto oli kasvanut korkeaksi vihreäksi viidakoksi, jonka käytävillä ja reiteillä kokija sai moniaistisen tuntuman taiteeseen. Käsitekesä oli sekä tärkeä taidenäyttely että painava kannanotto elävän maaseudun puolesta. Käsitekesän puhuttanein yksittäinen teos oli jättimäinen paskatissi, jonka taiteilija Mimosa Pale kokosi 120 000 kilosta lehmänlantaa.

Bild borttagen.

Satakunnan taidetoimikunnan puheenjohtaja Päivi Setälä ja Käsitekesän palkinnon vastaanottanut Aapo Korkeaoja. Kuva Marjo Heino.

Valolinna on kahden porilaisen kuvataiteilijan, Anne Salmelan ja Anna Turusen yhteisötaiteellinen teos, jonka ensi-ilta oli vuonna 2013 Porin Heikinlinnassa. Tämän jälkeen teos on toteutettu Mikkelissä, Tampereella, uudelleen Porissa ja Oulussa. Taiteilijat rakentavat valoteoksen kerrostalon ikkunoista, joihin asukkaat valitsevat kukin omat värinsä ja ikkunoissa esitettävät kuvat. Pimeän tullen arkisesta kerrostalosta tulee ainutkertainen valotaideteos.

Bild borttagen.

Valolinna Sampolan kaupunginosassa Porissa 2014. Kuva Erkki Valli-Jaakola. Porin taidemuseo.

Valolinna ja Käsitekesä ovat molemmat esimerkkejä siitä, miten ammattitaiteilijoiden työ pystyy puhuttelemaan suurta yleisöä ja tekijän ja kokijan väliset rajat limittyvät. Taideteoksista tulee ajassa vaihtuvia taidetekoja, jotka ovat osa ihmisten aitoja ympäristöjä. Kumpikin teos on ravistellut taiteen ilmaisukeinoja ja herättänyt myös valtakunnallista kiinnostusta.

Satakunnan taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin, joka muun muassa päättää alueensa taidepalkinnoista. Toimikunnan jakama palkinto on tunnustus ansiokkaasta ja peräänantamattomasta työstä taiteen hyväksi Satakunnassa. Satakunnan taidepalkintoja on jaettu vuodesta 1998 lähtien. Palkinnot ovat 3000 ja 1000 euroa, ja ne maksetaan veikkausvoittovaroista.

Lisätietoja: Henri Terho, erityisasiantuntija, Lounais-Suomen toimipiste, [email protected], p. 0295 330 901