Beviljat stipendium

Kaakkois-Suomen taidepalkinto Taidekeskus Antarekselle ja kuvataiteilija Olavi Heinolle

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta palkitsi Taidekeskus Antareksen merkittävästä taiteellisesta työstä alueen hyväksi. Palkinto on 4000 euroa. Kuvataiteilija Olavi Heino sai 1000 euron palkinnon pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä ja toiminnasta taiteilijana ja taidekuraattorina.
Publiceras

Bild borttagen.

Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan puheenjohtaja Ilkka Laasonen, palkittu Tiiu Anttinen, toimikunnan jäsen Sanna Majander, erityisasiantuntija Johanna Vuolasto sekä palkittu Olavi Heino

Taidekeskus Antares siirsi toimintansa vuonna 2012 Ruokolahdelta Sippolaan vanhaan meijeriin. Taidekeskusta johtaa kuvanveistäjä Tiiu Anttinen ja 18 ammattitaiteilijaa, jotka muodostavat Kulttuuriyhdistys Antares ryn.

Antareksen toiminnan tavoite on parantaa vaikeasti työllistyvien taiteilijoiden asemaa, tuottaa taidenäyttelyitä ja tapahtumia sekä vaikuttaa myönteisesti taiteilijoiden työhuone- ja asuntotilanteeseen. Antareksen uusissa tiloissa työskentelee tällä hetkellä kaksi taidemaalaria, kaksi tekstiilitaiteilijaa, animaatiotaiteilija ja kuvanveistäjä. Yhteistyötiloissa järjestetään kaikille avoimia kursseja ja mestaritason opetusta taiteilijoiden ammattitaidon kehittämiseksi. Talon ylläpito, markkinointi, opetus-, residenssi-, työpaja- ja näyttelytoiminnat työllistävät vuosittain kuvataiteilijoita.

Taidekeskuksen fokus on kuvanveistossa, joka kalliina ja vaativana alana tarvitsee erityistä tukea. Taidekeskus tarjoaa vastavalmistuneille kuvanveistäjille mahdollisuuden harjoittaa ammattiaan asuen ja työskennellen kohtuuhintaisissa tiloissa. Valimotiloissa voi yhtä aikaa työskennellä 2-4 kuvanveistäjää ja valimon laitteet ovat käytössä kulukorvauksia vastaan. Taidekeskukseen on rakenteilla myös grafiikan paja ja monumentti-ateljee.

Antareksen inspiroivissa tiloissa on mahdollista yhdistää eri taiteenlajeja ja saattaa yhteen taiteilijoita, jotka synnyttävät työryhmänä jotain uutta.

Taidekeskus Antrasta remontoidaan parhaillaan. Valmiina ovat näyttelytilat (360 m²), valimo (160 m²) ja neljä työhuonetta (n. 21 m²). Työn alla ovat ulkotilat, teatteri, monumenttiateljee ja grafiikan paja. Työvoimaa palkataan tarpeen mukaan.

Kuvataiteilija Olavi Heino

Olavi Heino (s. 1953) on kotkalainen kuvataiteilija, kuraattori ja nyttemmin myös runoilija. Heino kouluttautui Turun piirustuskoulussa 1970-luvulla. Häntä voidaan pitää alueensa menestyneimpänä kuvataiteilijana, jonka tuotantoa on ollut esillä useissa suomalaisissa taidemuseoissa ja gallerioissa. Lisäksi hänen teoksiaan on ollut esillä mm. Tallinnassa, Tartossa ja Pariisissa. Ryhmänäyttelyissä hänen teoksiaan on nähty kotimaassa ja ulkomailla. Heinon teoksia on muun muassa valtion taidekokoelmassa sekä Joensuun, Kouvolan, Lappeenrannan, Imatran ja Tarton taidemuseoissa. 

Olavi Heino on tehnyt merkittävän työn kuraattorina. Hän on järjestänyt useita näyttelyitä, joihin hän on koonnut alueensa taiteilijoiden teoksia. Kyseessä on saattanut olla muistonäyttely tai tietyn teeman ympärille rakennettu näyttely. Heino on talkootyönä korvannut taidemuseon puutetta Kotkassa: hänellä on kattavin tieto Etelä-Kymenlaakson taiteilijoista, heidän töistään ja siitä, mistä ne ovat löydettävissä. Pyyteettömän ponnistelunsa lisäksi Heino on hankkinut mittavan kokoelman alueen taidetta. Voi siis perustellusti sanoa, että Olavi Heino on Kotkan taidemuseo ja Etelä-Kymenlaakson taiteen muisti.

Olavi Heino on julkaissut useita teoksia, joista viimeisimmät ovat runoteoksia. Kuvallisesti kauniissa runoissa on usein läsnä Heinon rakastama meri.