Kuvi & Cupore Talks: Taiteilijoiden kansainvälisen toiminnan edistäminen vaatii rakenteita, rahoitusta ja määrätietoisuutta

Uusi Taiteen ja kulttuurin barometri julkistettiin 24.4.2026 Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Barometrin teemana oli tällä kertaa taiteilijoiden kansainvälinen toiminta.

Julkistustilaisuudessa erikoistutkija Minna Ruusuvirta ja tutkija Emmi Lahtinen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksesta (Cupore) esittelivät tuloksia barometrikyselystä, joka oli suunnattu eri taiteenaloilla toimiville ammattitaiteilijoille. Kyselyyn vastanneista taiteilijoista lähes puolet (49 %) oli harjoittanut kansainvälistä toimintaa vuonna 2024, ja vielä useampi (76 %) jossain vaiheessa työuraansa. Noin kolmannes taiteilijoista sai taiteellisesta työstä tuloja ulkomailta vuonna 2024.

Taiteen ja kulttuurin barometrin verkkojulkaisu on luettavissa Taide- ja kulttuuriviraston ja Cuporen verkkosivuilla. Julkaisu ilmestyy syksyllä myös englanniksi. 

Kielisidonnaisille taiteenaloille tarvitaan vahvemmat rakenteet ja rahoitus – kasvunvaraa on! 

Tilaisuudessa kommenttipuheenvuoron barometrituloksiin esitti kirjailija Ville Hytönen. Hän totesi, että muissa kuin kielisidonnaisissa taiteissa maiden rajat ovat hieman keinotekoiset.

– Kuvataiteessa ja musiikissa on vaikea ajatella, että taiteilla olisi ulkomaita tai kotimaita. Kirjallisuudessa taas kieli on niin olennainen väline, kuten barometrituloksistakin näkee, että pienen kielialueen kirjailijoiden kansainvälistyminen vaatii koneistoa eli kääntäjiä ja agentteja. 

Hytönen on perustanut kaksi, nyt toimintansa lopettanutta, taiteilijaresidenssiä Virossa. Residenssityöskentelyssä oleellista on hänen mukaansa arjesta irtautuminen, taiteen tekeminen ja taiteeseen keskittyminen. 

– Kun ympäristö vaihtuu ja vaihtumiseen liittyy matkustamisriitti, aistit ja ajattelu ikään kuin avautuvat ja mieli muuttuu vastaanottavaisemmaksi. Joskus residenssityöskentelyllä voi olla hyödyllisiä vaikutuksia myös verkostojen rakentamisen kannalta niin kuin barometrikyselyssäkin kävi ilmi. Näin etenkin sellaisissa residensseissä, joissa on useampia taiteilijoita samaan aikaan paikalla tai joissa taiteilijoita esitellään paikallisille tuottajille, kustantajille ja muille tahoille.

Kansainvälisen toiminnan edellytys on riittävät resurssit ja taiteen alkutuotannon arvostus

Kirjallisuusagentuurien sijaan Hytösen mielestä olisi tärkeämpää tukea näytekäännösten tekemistä Kirjallisuuden vientikeskuksen (FILI) kautta sekä kirjailijoiden matkustamista erilaisiin tapaamisiin ulkomailla. Näihin toimintoihin varattujen määrärahojen leikkaukset vaikeuttavat merkittävästi kansainvälistä toimintaa kirjallisuuden alalla. 

Ville Hytösen mielestä Suomessa ei aina käsitetä sitä, kuinka kiehtovan erilainen maa Suomi on taiteen kansainvälistymistä ajatellen. Hän näkee myös taiteilijoiden siirtymisen taideammateista muihin töihin erittäin ongelmallisena ilmiönä. 

– Taiteellinen osaaminen heikentyy, jos sitä ei harjoita.

Hytönen mainitsi myös huolensa yleisestä kulttuurivihamielisyydestä. 

− Se, että taide esitetään ikään kuin vastakohtana arjen kulttuurille, vaikkapa viihteelle ja urheilulle.

Hytösen mielestä kirjailijoiden tulonmuodostuksen suurin ongelma on kansainvälinen. 

– Ruotsalaiset mediajätit vievät nollahinnalla kansallisomaisuuttamme, kirjallisuutta, ja myyvät sen meille takaisin äänikirjoina. Tässä olemme maailman kärkeä, ja se liittyy huonoon itsetuntoomme. Emme ole valmiita puolustamaan omaa kulttuuriamme, vaan luovutamme sen pois, jotta voimme ostaa sen takaisin. Jotta suomalainen kirjallisuus voisi olla kansainvälinen menestystarina, meidän pitäisi kyetä järjestämään väliporrasparametrit, kohentaa alkutuotannon perustaa ja lopulta olemaan ylpeitä siitä, mitä teemme.

Kansainvälisen toiminnan alkusysäys ymmärryksen kasvamisesta, monipaikkaisuudesta, rahoituksen saamisesta sekä välittäjärakenteista

Tulosten esittelyn jälkeen omia kokemuksiaan ja näkemyksiään taiteilijoiden kansainvälisestä toiminnasta esittivät kanteletaiteilija Ida Elina, valokuva- ja videotaiteilija, elokuvaohjaaja Marja Helander, kuvataiteilija Eemil Karila ja tanssitaiteilija Julian Owusu. Keskustelua moderoi Cuporen johtaja Johanna Tuukkanen.

Kansainväliseen uraan johtava polku voi alkaa hyvin nuorella iällä, kuten Eemil Karila kuvaa lapsuudessaan tapahtunutta käännettä, joka johti rohkeisiin valintoihin. - Kun olin 8-vuotias ala-asteella, opettaja kertoi vanhemmilleni, että Suomen ensimmäinen kuvataidepainotteinen ala-aste on nyt avattu toiselle puolelle kaupunkia ja että minut pitäisi saada sinne. Kysymys ei tietenkään silloin vielä ollut kansainvälisyydestä, mutta se oli aika iso kulttuurinen hyppy ja minua pelotti paljon. Karila voitti pelkonsa, aloitti kuvataidepainotteisella ala-asteella, jatkoi kuvataidelukioon ja päätyi opiskelemaan Tallinnaan. − Hypyn tekeminen avaa ehkä pelon kautta ymmärrystä ja ymmärrys lisää empatiaa. Kansainvälisyydessäkin kyse on siitä, että kun ymmärtää muita, nauttii myös omasta seurastaan ja toiset nauttivat sinun seurastasi enemmän.

Toisinaan kansainvälinen toiminta on sisäänrakennettuna taiteilijan omaan elämään ja taiteen tekemiseen, eikä sen aloittamiseen liity varsinaista lähtökohtaa. Julian Owusu on syntynyt Ruotsissa ja asunut myös Ghanassa Suomen lisäksi. − Olen Oulussa asuva, rodullistettu, ruotsinkielinen hiphop-taiteilija. Minulla ei ole paljon kollegoja, jotka osuvat samaan lokeroon. Elämäni ja työni on aika pitkälti ollut moneen paikkaan sitovaa ja ehkä moneen paikkaan juurtuvaa. Jotta työni olisi jollain tavalla mahdollista, niin sitä täytyy tehdä kansainvälisten yhteisöjen kanssa. Lähtökohtaisesti maiden rajat ovat aika häilyvä konsepti minun elämässäni ja se näkyy myös työssäni. Kun olen Oulussa Zoomissa, niin on ihan sama, onko se toinen ihminen Kannuksessa vai Espanjassa.

Ida Elina muistelee alkusysäyksenä kansainväliselle toiminnalleen opiskeluaikaansa ja ensimmäisen rahoituksen saamista. − Lähdin Sibelius-Akatemiasta vaihto-oppilaaksi Japaniin ja ymmärsin, että töitä voi tehdä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Sanoisin, että kansainvälistyminen on ollut pitkä prosessi, mikä mielestäni tulee barometrituloksissakin esille. Kun kansainvälisen toiminnan pitäisi jatkua, suhteiden ylläpitäminen on aika merkittävä asia ja kohdallani kymmenen vuoden työn tulosta. Kun barometrissakin nostetaan esiin asiaa rahoitusmalleista, niin sanoisin, että kansainvälistymiselleni on tehnyt tosi suuren sysäyksen opetus- ja kulttuuriministeriö. He rahoittivat kansainvälistä toimintaani vuosina 2020–2021. Sain apurahaa, joten projekti piti tehdä! Tämä on ollut pitkäkestoinen prosessi ja jatkuu edelleen.

Marja Helanderin kansainvälinen toiminta sai alkunsa näyttelytoiminnasta ulkomailla. 

– Kansainvälinen toiminta lähti liikkeelle vuonna 1993, kun Leena-Maija Rossi kuratoi Bratislavaan valokuvanäyttelyn, jossa Suomen osuus oli nimeltään ”Näillä raukoilla rajoilla”. Isossa osassa oli myös Rovaniemen taidemuseo heti 90-luvun alkupuolella, jolloin siellä oli intendenttinä Leena Lohiniva, joka panosti saamelaistaiteeseen ja vei taiteilijoita Australiaan pari kertaa. Silloin oli aika paljon vientiä Pohjoismaihin etenkin saamelaistaiteella. Halusin myös itse kertoa, että täällä Euroopassa on tämä vähemmistö, alkuperäisväestö.

Esteenä välittäjäportaan puuttuminen, omat toimintatavat ja osaamisen puute - mahdollistavina tekijöinä meriitit, verkostot ja sosiaalinen pääoma

Marja Helander on kokenut esteeksi, ainakin jollain tasolla, välittäjäportaan puuttumisen omassa kansainvälisessä toiminnassaan taiteilijana. 

− Minulla ei ole galleristia Suomessa eikä ulkomailla. En tiedä, onko se ollut varsinaisesti este, mutta sen voisi ajatella yleisesti ottaen esteenä. Joskus on tullut sellainen olo, että olen itse itseni pahin vihollinen, että olen itse se este. Aina en ole jaksanut ajatella kansainvälistä toimintaa, koska itselleni ei ehkä ole tärkeää se, onko toiminta kansainvälistä. Toki siinä on aina mahdollisuuksia, ja joskus myyntiäkin. Mutta ei niin, että sillä olisi ollut mitään isompaa taloudellista merkitystä. Iso mahdollisuus nykyään on se, että kaikki alkuperäiskansat ovat enemmän esillä ja juuri sen näkee elokuvafestareilla. Sen vuoksi on ollut mukavaa käydä esimerkiksi Kanadassa, ja Peruunkin on kutsuttu. Yleensä elokuvafestarit haluavat ohjaajia paikan päälle.

Ida Elina oli Marjan kanssa samaa mieltä välittäjäportaan puuttumisesta yleisestikin Suomessa, ja myös omasta itsestään kansainvälisen toiminnan esteenä. 

− Olen kymmenen vuoden ajan vähän taistellutkin sen kanssa, että mitkä ovat ne tahot Suomessa, joiden kanssa täytyy toimia, jotta pääsee tekemään kansainvälisesti töitä. Tunnistan myös sen, että osaan olla itse itseni pahin vihollinen. 

Ida Elina on huomannut kansainvälisen toiminnan tuomat hyödyt myös kotimaassa toimiessa. 

− Mahdollisuuksista tuli mieleen, että kun olet kansainvälinen, se yllättävästi avaa ovia ja mahdollisuuksia myös kotimaassa. Voitimme elokuvafestivaaleilla parhaan elokuvan palkinnon ja huomasimme, että monet rahoittajatahot ja yhteistyökumppanit mahdollistavat meritoitumisen myötä projekteille jatkoa. 

Julian Owusulle esteet kansainväliseen toimintaan liittyvät hänelle tärkeiden kansainvälisten yhteisöjen tapaan toimia sellaisina sosiaalisina ja kulttuurisina yhteisöinä, joissa ei välttämättä tehdä taiteelliseksi työksi luokiteltavaa toimintaa tai ”myytävää” taidetta.

– Omaan kansainväliseen toimintaani ei liity usein minkäänlaista ansaintalogiikkaa, jolloin sitä ei voi tehdä työkseen. Pitää tehdä tavallaan rinnakkain ”taiteellista työtä”, jotta voi tehdä sitä oikeaa taidetta, minkä koen arvokkaaksi. En ole koskaan suunnitellut itselleni mitään kansainvälistä uraa. Näen tässä rakenteellista haastetta, koska kansainvälinen ura vaatii määrätietoisuutta ja tietyn kaavan mukaan toimimista.  Sijoittaisin oman toimintani jopa barometrissa mainittuun tiedon ja osaamisen puutteeseen. On paljon asioita, mitä voisin tehdä toisin, jos priorisoisin kansainvälistä toimintaa. 

Kansainväliseen toimintaan mahdollistavista tekijöistä Julian mainitsee aiemman läänintaiteilijan työnsä tuomat mahdollisuudet ja myös sosiaalisen pääoman.

− Taikessa syntyi paljon sen tasoisia verkostoja, jotka mahdollistavat nyt työtäni taiteilijana ja asiantuntijana. Kiitollisena voin sanoa ihan rehellisesti, että minut on pyydetty tosi moniin juttuihin mukaan. Loppuvaiheessa esimerkiksi Reykjavikin Pohjola-talon hallituksen edustajana toimiminen. Olen ollut siinä pestissä seitsemän vuotta ja nyt puheenjohtajana. Siitä positiosta käsin on aika moni verkosto auennut varsinkin pohjoismaiseen yhteistyöhön. Minusta olisi tosi valheellista väittää, että taiteelliseen työhön liittyvään yhteistyöhön ei liittyisi sosiaalista pääomaa. Sitä, että tuntee oikeat henkilöt, jolloin oikeat ovet myös aukeavat. Tästä esimerkkinä myös kansainväliset yhteistyöprojektit Sonya Lindforsin kanssa.

Eemil Karilalle mahdollisuudet kansainväliseen toimintaan ovat auenneet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja ehkä sattumaltakin avautuneissa tilanteissa: 

− Näitä mahdollisuuksiahan on niin paljon. Kysymys on siitä, mitä niistä on mahdollisuus valita ja mihin on mahdollisuus tarttua. Kun vuonna 2006 Berliinin-residenssissä ollessani minulla oli näyttely Oslossa Suomi-instituutissa, tapasin näyttelyn jälkeen norjalaisen arkkitehdin, jolla oli silloin Berliinissä galleria. Hän kehotti minua menemään sinne tapaamaan ihmisiä. Palasin Berliiniin ja tapasin ihmisiä, joiden kanssa teimme näyttelyitä, saimme kansainvälistä mediahuomiota ja jäin sinne asumaan. Ajattelin, että tällaista tämä kansainvälisyys on, että tullaan Berliiniin ja heti tapahtuu. Kaikki ei tosin ollut niin ruusuista sen jälkeen eikä tarvitse ollakaan! 

Eemil Karila pitää kommunikointitaitoja tärkeinä kansainvälistä toimintaa mahdollistavina tekijöinä unohtamatta karrikoida taiteilijan(kin) inhimillistä puolta omaan toimintaansa liittyvissä ratkaisuissa. 

− Kuten Julian sanoi sosiaalisesta pääomasta, aina ei tarvitse olla lyömässä cv:tä käteen ja toimia virkaintoisena, vaan taiteessa, jos jossain, sisällöt vakuuttavat. Pitää olla valmis luomaan henkilökohtaisia suhteita ja kuuntelemaan muita. Henkilökohtaiset suhteet ovat tosi tärkeitä. Esteistä sanoisin, että olemme kaikki itsemme suuria vihollisia siinä mielessä, että luomme niitä esteitä niin paljon kuin me tarvitsemme niitä. Kuten Andy Warhol on sanonut, luovin ihminen on laiska ja miettii kaikkia syitä sille, miksi ei tee sitä eikä tätä.

Kansainvälisen toiminnan arkeen kuuluu matkustamisen ohella yhteydenpitoa ja viestintää

Julian Owusun arki on paljolti matkustamista sekä ulkomailla että kotimaassa. Ruotsinkielisillä alueilla ja pääkaupunkiseudulla hän tekee ruotsinkielistä työtä. 

− Taiteilijana suuri osa työstäni on pääkaupunkiseudulla. Verkostotyö on tosi paljon sitä, että olemme yhteydessä puhelimitse, zoomissa, viestitellen ja myös tavataan usein. Omaan alaani liittyvät tietyt tapahtumat, missä tavataan muita. Haluan myös puhua Oulun puolesta, koska monilla etelässä asuvilla on valheellinen kuva siitä, että kaikki tapahtuu Helsingissä. Kuitenkin suurin osa kansainvälisestä toiminnastani ohittaa Helsingin ja tapahtuu suoraan Oulusta käsin. Esimerkkinä TaikaBox, jonka hallituksessa olen ollut – hyvin pieni toimija, joka tekee useissa maissa pitkälle vietyä taideteknologiatyötä. Se tunnetaan Euroopassa, mutta ei pääkaupunkiseudulla.

Ida Elinan arki on hyvin paljon samaa kuin Julianilla, matkustamista sekä ulkomailla että kotimaassa ja tapaamisia verkossa. 

− Matkustan ulkomaille suurin piirtein kerran tai kaksi kuukaudessa. Kun tuottajani kanssa järjestämme yhdessä vaikkapa rundia Japaniin, niin olemme molemmat yhteydessä sinne. Kansainvälinen toiminta on paljon arjessa läsnä, koska sitä on tällä hetkellä hyvin paljon. Kuulostaa hienolta, että ympäri Suomen tapahtuu kansainvälistä toimintaa eikä se todellakaan keskity vain tietylle alueelle.

Marja Helanderin arkeen kuuluu puurtamista yhteydenpidon ja viestinnän parissa. 

− Siis sellaista tavallaan tylsääkin työtä tietyllä tavalla. Meillä on talo Utsjoella, missä aika paljon olen äitiäni auttelemassa. Matkustan yleensä autolla kuvaamaan pohjoiseen ja käyn samalla usein Norjan ja Ruotsin puolella, ennen sotaa myös Venäjän puolella.

Eemil Karila on juuri saanut julkaistua kirjan berliiniläisen kustantamon kautta. Tulevaa on suunniteltu kansainvälisen toiminnan osalta, mutta matkustaminen ei ole nyt ollut arkipäivää.

− Suomi on vähän niin kuin ulkomaa, kun on vasta muuttanut tänne takaisin. Täällä olen matkustanut, koska tämä on niin kuin vanhaan uuteen tutustumista - muistot kun ovat alle kaksikymppisen. Tässä on nyt jotain uutuudenviehätystäkin. 

Jännitteet paikallisen ja globaalin välillä – vieraus, oman viiteryhmän edustajuus, paluu juurille, yhdistävät ja erottavat tekijät 

Marja Helanderin mukaan jännitteet globaalin ja lokaalin suhteessa liittyvät usein siihen, että saamelaista taidetta ei juurikaan tunneta ja se herättää kysymyksiä. 

− Joskus jossain biennaalissa on sanottu, että teoksiani ei ymmärretä. Vaikka ensin olen selittänyt, niin siltikin se on vaikeaa. 

Saamelaisena taiteilijana Helanderille on aiheuttanut jännitteitä myös pienen vähemmistön ja alkuperäisväestön edustajana toimiminen.

− Kun pitää julkisia puheenvuoroja saamelaistaiteesta tai saamelaisten tilanteesta, niin tulee aina sellainen paine, että tässä ei nyt puhu Marja Helander vaan kaikkien maailman saamelaisten edustaja. Se on tosi kuumottavaa - toivottavasti en sano mitään väärin enkä tee mitään, mikä on harmillista koko yhteisölle. Nämä ovat ehkä sellaisia kysymyksiä, jotka ovat enemmän minun ja oman yhteisöni välisiä jännitteitä.

Ida Elina kertoi esiintymisestään oopperafestivaaleilla Itävallassa ja sen ohjelmistosuunnittelun hankaluuksista. 

– Ehdotin Kalevalaa, mutta pyydettiin keksimään jotain muuta. Syynä se, että Kalevala ei sano mitään itävaltalaiselle yleisölle. Onhan se laajahko teema, mutta toisaalta musiikki on universaali kieli ja Kalevala tarinoita meidän suomalaisen kulttuuriperintömme ytimessä. Marja sanoi edustavansa vähemmistöä, itse edustan tietyllä tavalla soitinvähemmistöä, kun kantele on marginaalisoitin. Yleistänkö puhuessani kaikkien kanteleensoittajien osalta, ja kuinka kovat kritiikit saan perinneväeltä? Tämä on taiteilua paikallisuuden ja kansainvälisen kanssa, mutta toisaalta musiikki ja taide ovat rajojen yli meneviä tekijöitä maailmassa.

Julian kertoi tekevänsä taidetta, joka on osa glokaalia ilmiötä.

− Hiphop-kulttuuri on lähtökohtaisesti tosi paikallinen kulttuuri, joka on myös globaali kulttuuri. Tai globaali kulttuuri, jolla on paikallisia ilmiöitä. Tavallaan oma yhteisö on hyvin paikallinen ja hyvin pieni, mutta se säteilee muihin paikallisiin yhteisöihin. Siinä on koko ajan globaalia ja lokaalia mukana vuoropuhelussa. Käytännön tasolla kansainvälinen toimintani on sitä, että haen apurahoja ja tuon ihmisiä muualta Ouluun. Esimerkkinä Xulu202x, joka on osa Oulun kulttuuripääkaupunkihanketta. Yksi taiteilijoista asuu Pariisissa, yksi Amsterdamissa, yksi Sirkassa, yksi Kemissä ja yksi Helsingissä. Niillä apurahoilla, joita olemme saaneet, kaikki ovat tulleet Ouluun tekemään työtä. Melkein kaikilla on oululaiset juuret ja selkeä kytkös Ouluun. Kuten monelle taiteilijalle käy Oulussa, jossain vaiheessa on tarve lähteä sieltä pois. Nyt on ollut keinoja tuoda ihmiset takaisin, jolloin yhteys globaalissa ja lokaalissa yhteisössä säilyy.

Eemil Karila piti näyttelyn Rovaniemen taidemuseossa, jossa vuoden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana kävi 20 000 vierasta, joista iso osa ulkomaalaisia. 

– Kun menin sinne, tapasin yleisön joukossa kaksi vanhempaa naista, jotka olivat nähneet dokumenttivideoni ja kysyivät: ” Are you the artist?” He kertoivat, että se oli parasta, mitä he olivat nähneet. He olivat jääneet Lappiin, koska eivät sodan vuoksi päässeet heti palaamaan takaisin Tel Aviviin. He kertoivat lähettelevänsä näyttelystä kuvia sukulaisilleen. Muiden näyttelyvieraiden joukosta eräs pariskunta kyseli myös teoksistani, mies kertoi olevansa Palestiinasta. Olin paikalla saksalaisen kuvaajani kanssa, joka pyöritteli päätään ja sanoi, että ne molemmat parit ovat varmaan tulleet samalla lennolla. Tajusin siitä, että täällä Lapin periferiassa, museossa, koko maailma kohtaa ja myös ne ihmiset, jotka ovat omissa kotimaissaan sodassa keskenään. Näyttelyssä kävi brasilialaisia, italialaisia ja niin edelleen - paikallinen museo Lapissa oli globaali kohtaamispaikka. 

Lisää residenssejä, liikkuvuusapurahoja, välittäjäportaan kehittämistä ja vientiagentuureja

Kun taiteilijoita pyydettiin mainitsemaan yksi asia, mikä helpottaisi taiteilijoiden kansainvälistä toimintaa, kaikki valitsivat eri asian. Kuvataiteilija Eemil Karila toivoisi taiteilijoille lisää residenssejä. Tanssitaiteilija Julian Owusu muuttaisi rakenteita niin, että ne mahdollistaisivat pienempienkin toimijoiden liikkumista. Kanteletaiteilija Ida Elina toivoisi välittäjäportaan kehittämistä ja valokuva- ja videotaiteilija, elokuvaohjaaja Marja Helander haluaisi kansainväliseen toimintaan keskittyneen vientiagentuurin.