Blogi

Barentsin alueen kulttuuriyhteistyö jatkuu

Pohjoisessa Barentsin alueella on perinteisesti koettu enemmän yhteistä rajanaapurin kuin etelän kanssa. Kulttuuriyhteistyö jatkui pitkään aktiivisena, kunnes Venäjä suljettiin Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen pois. Nyt yhteistyö jatkuu ilman Venäjää. Reijo Valta kertoo verkoston ja Barents Spektakel -festivaalin tuoreet kuulumiset taidetoimikuntien blogisarjassa.
Punaisia potkukelkkoja rivissä Kirkenesissä

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on vaikuttanut hyvin laajasti ympäri maailman. Kansainvälinen yhteistyö katkaistiin muun muassa Barentsin alueella, joka kattaa Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän pohjoisia maakuntia. Helmikuun puolivälissä Kirkkoniemessä pidetyillä Barents Spektakel -festivaaleilla Norjan Barents-sihteeristö tiedotti, että yhteistyö jatkuu kolmen Pohjoismaan kesken. 

Barentsin alueen yhteistyö alkoi kylmän sodan päätyttyä vuonna 1993. Tuolloin perustettiin Barentsin euroarktinen neuvosto, jonka tarkoituksena oli madaltaa Pohjoismaiden ja Venäjän välille kylmän sodan aikana noussutta muuria. Nimen neuvosto ja yhteistyö sai hollantilaisen Willem Barentsin (n. 15501597) mukaan nimetyltä Pohjoisen jäämeren osalta.

Kansainvälisesti poikkeukselliseksi Barentsin alueen yhteistyön on tehnyt se, että pääasiallisina toimijoina on ollut kunkin maan pohjoiset alueet, Suomesta Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu sekä vuodesta 2016 alkaen Pohjois-Karjala. Alueiden välistä kansainvälistä yhteistyötä ohi pääkaupunkien on pidetty ulkopoliittisena innovaationa, samoin kuin myöhemmin aloitettua maiden ja alueiden jaettua puheenjohtajuutta.

Yhteistyötä on tehty kaikilla elämän osa-alueilla, on laadittu muun muassa yhteisiä pelastussuunnitelmia, edistetty kestävää turismia ja torjuttu aidsin leviämistä. Kulttuuri ymmärrettiin aluksi mahdollisimman laajasti, ensimmäisen vuosikymmenen aikana urheilu, käsityöläisyys ja kirjastojen yhteistyö olivat yhteistyön keskeisiä teemoja. 2000-luvun alussa alettiin korostaa ammattitaiteilijoiden roolia. Samalla kunkin maan ministeriöt tulivat alueiden lisäksi mukaan Barentsin neuvoston alaisien, vuonna 2007 perustettujen työryhmien (joint working groups) toimintaan. 

Pohjoisen pitkät välimatkat ja kulkuyhteydet ovat aina olleet keskustelun aiheena pohjoisten kulttuuritoimijoiden kohdatessa. Niin myöskin vuoden 2024 Barents Spektakelissa. Kohtaamisen mahdollisuuksia ja niiden lisäämistä on korostettu Barentsin alueen yhteistyössä koko 30-vuotisen historian ajan.

Pohjoinen yhtenä alueena

Kulttuuriyhteistyössä on pyritty tukemaan eniten hankkeita, joissa on ollut kaikki neljä maata mukana. Silti suuri osa niistä on toteutettu Norjan ja Venäjän välisenä pohjoisena yhteistyönä. Multilateraaliseen yhteistyöhön ovat osallistuneet eniten sellaiset taiteenalat, joilla ei ole vakiintunutta institutionaalista rahoitusta. Nukketeatteri, tanssi, kansanmusiikki ja valokuvataide ovat olleet laajasti mukana eri hankkeissa.
Barentsin alueen yhteistyössä kunkin maan pohjoiset alueet ovat kokeneet periferia-alueina enemmän keskinäistä yhteenkuuluvuutta kuin yhteyttä oman maansa pääkaupunkiseutuihin. Tosin tätäkin juopaa on pyritty tasoittamaan, esimerkiksi Tukholman kulttuuripääkaupunkihankkeeseen kuului iso Breaking the Ice -projekti, jonka näyttelyitä ja esityksiä nähtiin laajasti myös pohjoisessa.

Lapin taidetoimikunnan pääsihteeri Kari Laine totesi vuonna 2001 esitelmöidessään Brysselissä, että Barentsin alueen kulttuuriyhteistyön ansiosta on ensimmäisen kerran historiassa voitu tarkastella pohjoista yhtenä alueena. Omien erityislaatuisuuksien samankaltaisuuden ymmärtäminen toi pohjoisen ihmisiä lähemmäksi toisiaan ja lievensi konfliktien mahdollisuutta.

Kolmen maan yhteistyö jatkuu

Venäjä suljettiin pian Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen pois Barentsin alueen yhteistyöstä. Tämä tapahtui Suomen ja Nenetsian puheenjohtajakaudella, joten alueellisena puheenjohtajana toiminut Nenetsian autonominen alue suljettiin pois toiminnasta. Syyskuun lopulla 2023 Venäjä ilmoitti eroavansa Barentsin euroarktisesta neuvostosta, joten yhteistyön jatko jäi kolmen pohjoismaan ratkaistavaksi. 

Helmikuussa Norja siis ilmoitti päätöksestään jatkaa kulttuurisen yhteistyön rahoittamista. Ruotsille ja Suomelle ei kuitenkaan suotu samoja edullisia ehtoja kuin venäläisille toimijoille oli annettu, vaan niiden toimijoiden odotetaan kustantavan oman osuutensa kuluista kokonaisuudessaan. Eli käytännössä toiminta jatkuu entisin ehdoin. Toki ruotsalaisilla ja suomalaisilla on mahdollisuus saada oma osuutensa Euroopan Unionin eri rahastojen kautta. 

Festivaalijulisteita torilla
Barents Spektakel näkyi pienen taajaman joka nurkalla. Kuva: Reijo Valta. 

Barentsin alueen yhteistyö alkoi Kirkkoniemen julistuksen allekirjoituksilla tammikuussa 1993. Kirkkoniemessä on myös Barentsin euroarktisen alueen sihteeristö. Vuodesta 2004 järjestetty Barents Spektakel -festivaali on yksi alueen kansainvälisistä kohtaamispaikoista. Vuoden 2024 festivaalien teemana oli Soft Shields, jonka alla käsiteltiin muun muassa kiristynyttä maailmanpoliittista tilannetta ja turvallisuuspolitiikkaa. Festivaalin keskusteluihin osallistui muun muassa Finnmarkin maavoimien komentaja eversti Jørn Qviller. 

Navalnyin julisteita Kirkkoniemessä aitaan ripustettuna
Barents Spektakelin aikaan tuli tieto venäläiselle vastarinnalle tärkeän henkilön Aleksei Navalnyin kuolemasta. Navalnyin kuva venäläistä vastarintaa esittelevässä näyttelyssä keräsi nopeasti paljon kukkia ja kynttilöitä. Kuva: Reijo Valta.

 

Toivottavasti jo lähitulevaisuudessa kulttuuriyhteistyöllä päästään jälleen madaltamaan muureja ja luomaan yhteistä pohjoista identiteettiä.  
 

Blogisarjassa taidetoimikuntien puheenjohtajat ja jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista taidekentän asioista.

Taidetoimikunnilla on keskeinen rooli Taiken asiantuntijaeliminä.