Julkaisu

Taidetoimikunnat ja lautakunnat 2017 – 2018

Raportti vertaisarvioijille kohdistetusta kyselystä.
Kansilehti, jossa julkaisun nimi.

Julkaisun tyyppi

PDF

Kirjoittaja(t)

Paula Karhunen

Julkaisija

Taiteen edistämiskeskus

Julkaisuaika ja -paikka

Helsinki 2018

Avovastaukset (pdf, 913 kt)

Taike toteutti nyt kolmannen kerran päättökyselyn toimikuntakautensa päättäville vertaisarvioijille1. Kyselyiden tavoitteena on toimia Taiken itsearvioinnin välineenä eli antaa aineksia sen arvioimiseen, miten virasto on onnistunut yhdessä keskeisessä toiminnossaan, taidetoimikuntajärjestelmän ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Tässä vaiheessa itsearviointi on aikaisempaa helpompaa, sillä käytettävissä on aikasarja, jonka avulla voidaan tarkastella, mihin suuntaan Taiken toiminta on vertaisarvioijien mielestä kehittynyt.

Käsillä oleva kysely osoitettiin kaikkiaan vajaalle 200 vertaisarvioijalle, joista runsas puolet vastasi kyselyyn. Alueellisten taidetoimikuntien jäsenet olivat tällä kertaa hieman aktiivisempia kuin valtion taidetoimikuntien jäsenet. Kyselyyn vastanneiden enemmistö (70 %) on taiteilijoita. Taiteilijoiden osuus vertaisarvioijien keskuudessa on pysynyt vahvana ja jopa vahvistunut, sillä edellisen kyselyn mukaan noin 60 prosenttia vastaajista ilmoitti toimivansa taiteilijana.