Tiedote

Epävarma toimeentulo ja työterveyshuollon puute heikentävät taiteilijoiden työhyvinvointia – nuorten taiteilijoiden kokemukset hälyttäviä

Vastajulkaistu Taiteen ja kulttuurin barometri osoittaa, että taiteilijoiden kokemus työnsä merkityksellisyydestä on vahvaa, mutta monet epävarmuustekijät heikentävät työhyvinvointia. Suurin osa alle 35-vuotiaista vastaajista oli huolissaan jaksamisestaan. Barometrin tulokset julkistetaan yleisötilaisuudessa 30.3.2023 Helsingissä Teatteri Toivossa.
Kuvittajan väripaletti

Taiteen ja kulttuurin barometriin vastasi syksyllä 2022 ennätykselliset 1 319 taiteilijaa. Taiken ja Cuporen yhteistyönä laadittavassa barometrissa seurataan vuosittain taiteilijoiden näkemyksiä ajankohtaisista ilmiöistä. Tänä vuonna barometrissa keskityttiin taiteilijoiden työhyvinvointiin, jota Suomessa on aiemmin tarkasteltu varsin vähän.

Lähes kaikki barometrikyselyyn vastanneet taiteilijat kokivat tekevänsä itselleen merkityksellistä työtä ja uskoivat omalla taiteellaan olevan annettavaa myös muille. Taiteilijoiden työhyvinvointia kuormittavat kuitenkin toimeentulon epävarmuus ja tulojen pienuus, kilpailu apurahoista ja niiden hakemisen työläys sekä palkaton työ.

Kuormitus näkyy pelkona jaksamisesta. Yli puolet taiteilijoista kokee huolta psyykkisestä jaksamisestaan. Alle 35-vuotiaista taiteilijoista valtaosa ilmoitti huolen olevan jatkuvaa tai melko usein toistuvaa.

– En tiedä kuinka moni muussa työssä oleva ihminen jaksaisi jatkuvaa torjumista ja hylätyksi tulemista. […] On myös henkisesti raskasta, että voidakseen tehdä omaa työtään, täytyy ensin voittaa kilpailu tai apurahalotto, kirjoittaa alle 35-vuotias kuvataiteilija vastauksessaan.

Lisäksi taiteilijoiden työhyvinvointia heikentää työterveyshuollon puute. Suurin osa taiteilijoista työskentelee myös sairaana ja kolme neljästä vastaajasta pelkäsi, että sairauslomalle jääminen vaikuttaisi tuloihin ja työmahdollisuuksiin. Taiteilijan työn kautta työterveyshuollon piiriin pääseminen on harvinaista.

Työhyvinvointi on taidekentälle elinehto

Työhyvinvointi on tärkeä kysymys ammattitaiteilijoille. Ilman sitä, taidekenttä kuihtuu. Kaikista barometrikyselyyn vastanneista taiteilijoista 40 prosenttia kertoi harkinneensa ammatinvaihtoa tai vaihtaneensa ammattia viimeisen vuoden aikana. Erityisen selvästi tämä näkyi nuorilla taiteilijoilla sekä esittävien taiteiden parissa.

Barometrista nousee kuitenkin myös ratkaisuja. Vakaan toimeentulon ja sosiaaliturvan ohella vapaus vaikuttaa oman työn tavoitteisiin, sisältöihin ja aikatauluihin on taiteilijoille tärkeä työhyvinvointia tukeva tekijä. Myös yhteisöllisyys on keskeistä: taiteilijat kaipaavat enemmän kohtaamisia ja asioiden jakamista muiden taiteilijoiden kanssa sekä enemmän palautetta työstään.

Tarve taiteilijoiden työhyvinvoinnin kehittämiselle sekä ammatillisen kehittymisen tukemiselle on tunnistettu, ja muun muassa Taike on käynnistänyt taiteilijoiden työskentelyedellytysten kehittämisohjeman, jonka parissa juuri näitä ratkaisuja kehitetään ja kokeillaan käytännössä.

Tervetuloa keskustelutilaisuuteen

Taiteen ja kulttuurin barometrin tulokset julkistetaan 30.3.2023 järjestettävässä keskustelutilaisuudessa Teatteri Toivossa. Ohjelma ja ilmoittautuminen Taiken verkkosivuilla. Ilmoittautuminen live-tilaisuuteen 27.3. mennessä, verkkotilaisuuteen 30.3. mennessä.

Taiteen ja kulttuurin barometri 2022: Taiteilijoiden työhyvinvointi

Lataa raportti Cuporen sivuilta ja Taiken sivuilta.

Ruusuvirta, Minna, Lahtinen, Emmi, Rensujeff, Kaija & Leppänen, Aino: Taiteen ja kulttuurin barometri 2022. Taiteilijoiden työhyvinvointi. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore. Cuporen verkkojulkaisuja 72. 

Lisätiedot

Minna Ruusuvirta, erikoistutkija, Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore, [email protected], p. +358 50 326 8014