Blogi
Taideneuvosto

Suomalaisen elokuvan menestyksen salaisuus on tekemisen vapaus ja monipuolisuus

Suomalainen elokuva on 2020-luvulla poikkeuksellisessa huudossa. Elokuvamme puhuttelevat ja niiden näkemisestä halutaan maksaa. Suomalainen elokuva on häkellyttävän monimuotoista – tällä hetkellä voi tehdä ihan millaista elokuvaa hyvänsä ja saada teoksensa nähtäville ihan mihin tahansa, kirjoittaa elokuvatuottaja Jussi Rantamäki taideneuvoston blogisarjassa.
Elokuvakamera kuvaa naista, joka istuu kirjahyllyn edessä nojatuolissa

Suomen elokuvapiireissä kadehdittiin tanskalaisten maailmanvalloitusta 90-luvulla ja ihailtiin Romanian nousua tuntemattomasta elokuvamaasta yhdeksi kiinnostavimmista 2000-luvun alussa, romanialaisen elokuvan uuden aallon aikaan. Tanskalaisia tuottajia marssitettiin Suomeen aikanaan pitämään luentoja paikallisen elokuvan brändäämisestä. 

Olihan Tanska onnistunut siinä huiman hyvin. Neljän ohjaajan 90-luvulla laatima Dogme 95 pyrki kohti elokuvan teon puhtautta, mutta oli vähintään yhtä paljon markkinointia, joka oli siivittämässä Lars von Trierin ja Tomas Vinterbergin maailmanvalloitusta. Ohjaajat sitoutuivat tiettyihin sääntöihin elokuvia tehdessään, ja tästä dogmasta tuli tunnettu kaikkialla läntisessä maailmassa. 

Romanialainen elokuva nousi maailmanmaineeseen 2000-luvun alkupuolella festivaalien kautta. Christi Puiun ja Christian Mungiun johdolla romanialaiset voittivat elokuvillaan viisi isoa palkintoa Cannesin elokuvajuhlilla muutaman vuoden aikana. Kaikki elokuva-alalla puhuivat romanialaisista realistisista ja minimalistisista elokuvista, jotka sijoittuivat usein Ceausescun aikaudelle tai aikaan heti sen jälkeen. Näitä elokuvia katsottiin teattereissa lähes kaikkialla maailmassa.

Meillä Suomessa oli aina Kaurismäki, mutta isommasta elokuvailmiöstä vain haaveiltiin.

Suomalainen elokuva on 2020-luvulla poikkeuksellisessa huudossa. Cannesin, Berliinin, Venetsian ja Toronton elokuvajuhlilla nähdään järjestään ainakin yksi suomalainen elokuva kovatasoisissa kilpasarjoissa. Viimeisen kolmen vuoden aikana useampi suomalainen elokuva on myyty elokuvateatterilevitykseen yli kolmeenkymmeneen maahan. 

Ennen ainoastaan Kaurismäen elokuvia levitettiin Ranskan kaltaisissa elokuvan suurmaissa, mutta viime vuosina tuttuja elokuvajulisteita on näkynyt Pariisin katukuvassa ja Lontoon metrossa yhä useammin.

Emme ehkä vielä voi puhua Romanian tai Tanskan kaltaisista ilmiöistä, mutta suomalainen elokuva on nousukiidossa, ja tämä on selvästi vasta alkua. Festivaaleja kolutessani olen huomannut, että kiinnostus meitä kohtaan on aivan eri tasolla kuin kymmenen vuotta sitten. Elokuvamme puhuttelevat ja niiden näkemisestä halutaan maksaa.

Monimuotoisia elokuvia monimuotoisilta tekijöiltä

Erikoiseksi suomalaisen elokuvan maailmanvalloituksen tekee se, että meillä ei ole dogmaa, tunnistettavaa yhteistä teemaa eikä tunnettua mestaria, jonka tyyliä uudistaisimme. Suomalainen elokuvan on häkellyttävän monimuotoista. Suomesta on levitetty maailmalle viimeisen kahden vuoden aikana muun muassa kaksi kauhuelokuvaa, Finlandia-voittajasta tehty kirja-adaptaatio, nuorten naisten kasvutarina, runollinen taide-elokuva, ensimmäinen somaliankielinen elokuva ja Lappiin sijoittuva toimintaelokuva. Erona Romaniaan ja Tanskaan on myös se, että suomalaiset menestyselokuvat ovat isolta osin naisten tekemiä. Elokuvien lisäksi tekijäkaarti on monimuotoinen. 

Oikeastaan kukaan ei ole vielä osannut kuvailla minulle kysyttäessä, että millaista se suomalainen nykyelokuva on. Se pakenee määritelmiä.

Vastaus on yleensä ”erittäin kiinnostavaa”. Elokuvamme ei ole yhden koulukunnan aikaansaannosta, vaan vapaan ja monimuotoisen tekijäkentän aikaansaamaa. Tekijämme eivät hukkaa aikaansa etsimällä menestyssapluunaa, koska sellaista ei ole olemassa. Ohjaajat ja käsikirjoittajat tekevät elokuvia itselleen merkityksellisistä teemoista, suurella pieteetillä ja useissa eri genreissä. 

Menestyksestä voi ja kannattaa haaveilla

Elokuvaa esitettäessä henkilökohtainen muuttuu universaaliksi ja festivaalivalitsija Cannesin elokuvajuhlilla tai elokuvateatterissakävijä Brasiliassa kykenee siihen samastumaan. Kun itse opiskelin alalle, Cannes ja laaja kansainvälinen levitys eivät olleet edes haaveilurepertuaarissa. Niitä ei osattu kuvitella.

Esikuvia ei ollut. Tai oli Kaurismäki, mutta hän oli niin omassa sarjassaan ja tyylissään, että unohdan hänet yhä, kun alan luetella suomalaisia ohjaajia ulkomaisille tuttavilleni.

2020-luvulla alalle tulevalle opiskelijalle esikuvia riittää.

Suomessa voi tällä hetkellä tehdä ihan millaista elokuvaa hyvänsä ja saada teoksensa nähtäville ihan mihin tahansa. Tämä tuo toki tekijöille menestyspaineita, mutta ainakin reitti on olemassa ja nähtävillä.

Mitkä syyt ovat suomalaisen elokuvan menestystarinan taustalla? Pitkäjänteinen työ ja asenteiden muutos tottakai. Varmasti myös se, että kansainvälinen elokuva-ala etsii jatkuvasti uusia kiinnostavia maita ja alueita, jotka voisivat nousta esiin. Suomalaiset ohjaajat, tuottajat, käsikirjoittajat ja koko muu työryhmä ovat huomattavasti kansainvälisempiä kuin aiemmin. Tekijät uskaltavat tähdätä päämäärätietoisesti kansainvälisille areenoille ja kertoa tavoitteensa ääneen. Keskeisin tekijä on kuitenkin Elokuvasäätiön kautta kanavoitu tuotantotuki ja Yleisradion panostukset kotimaisiin elokuviin.

Suomi on pieni kielialue ja sitä kautta pieni kotimarkkina suomenkielisille elokuville. Tukivarojen avulla elokuvantekijät ovat uskaltaneet olla rohkeita ja tavoitella kansainvälisyyttä.

Viimeisen vuosikymmenen aikana televisiosarjat ovat nousseet tarinankerronnan keskiöön. Parhaat stoorit ovat nykyään sarjoissa ja niitä tuotetaan suoratoistopalveluille valtavia määriä. Voisi sanoa, että elokuva taistelee olemassaolostaan, mutta voisi myös sanoa, että elokuvalla on taas tilaa olla taidetta. Se voi olla kokeilevampaa, henkilökohtaisempaa ja vähemmän juonivetoista. Elokuvan on eräällä tapaa keksittävä itsensä uudelleen, jotta se todistaa tarpeellisuutensa taiteena television puristuksessa. Suomalaiset elokuvarahoittajat ovat tarttuneet tähän rohkeasti: uudelle tekijäpolvelle on annettu vapautta toteuttaa itseään ja heidän elokuviaan on tuettu systemaattisesti. 

Korona ei katkaissut nousukiitoa

Kotimaisen elokuvan esiinmarssi on myös uuden sukupolven esiinmarssi. Lähes kaikki isoimmille festivaaleille valitut elokuvat ovat tekijöidensä ensimmäisiä tai toisia pitkiä elokuvia. Samalla tekijäkenttä on monimuotoistunut: naisten osuus ohjaajissa on kasvanut huomattavasti ja ensimmäiset maahanmuuttajataustaisten ohjaajien elokuvat on saatu valmiiksi. Suomalainen elokuva on monipuolista, koska sen tekijäkunta on yhä moninaisempi. Vaikka Suomen elokuvasäätiön ja Yleisradion elokuvaosaston rahoitus on pienempää kuin pohjoismaisilla kumppaneillaan, heidän työnsä on ollut pitkäjänteistä ja määrätietoista. 

Covid-pandemian aikaan alalla todella pelättiin, että alkanut nousukiito jää hyvin lyhyeksi. Elokuvateatterit olivat kiinni ja veikkausvoittovarat romahtivat. Elokuvasäätiön rahoitus on tullut kokonaan veikkausvoittovaroista. Alalla koettiin samaan aikaan sekä maksavan yleisön katoaminen että suuri uhka tuotantotukien katoamisesta.

Kuluva hallituskausi tullaan muistamaan pitkälti koronarajoitteista, mutta on lausuttava kiitos siitä, että veikkausvoittovarojen romahtaminen korvattiin täysimääräisenä verotuloilla.

Ilman valtion tukea meillä ei olisi suomalaista elokuvaa. Tarinamme eivät tulisi kuulluiksi ja nähdyksi maailmalla. Hienoa että kotimainen elokuva saa jatkaa maailmanvalloitustaan monimuotoisena taiteena.  
 

Blogisarjassa Taideneuvoston jäsenet kirjoittavat ajankohtaisista taidekentän ja taidepolitiikan asioista. Taideneuvostolla on keskeinen tehtävä opetus- ja kulttuuriministeriön taidepolitiikan asiantuntijana. Taideneuvosto on Taiken asiantuntijaelin, joka päättää valtion taidetoimikuntien toimialoista, nimistä ja määristä.