Awarded support

Taiken toiminta-avustuksen sai 196 taidealan yhteisöä

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt toiminta-avustuksia yhteisöille 13,6 miljoonalla eurolla. Toiminta-avustuksen sai 196 eri puolilla Suomea toimivaa yhteisöä. Melkein kolmannes toiminta-avustuksista on monivuotisia. Toiminta-avustuksiin jaettu summa laski viime vuodesta 2,3 prosenttia eli noin 300 000 euroa. Lisäksi Taike myönsi 1,2 miljoonaa euroa 26 järjestölle, joiden hakemukset opetus- ja kulttuuriministeriö siirsi käsiteltäväksi Taiteen edistämiskeskukseen.
Julkaistu

Hakemuksia toiminta-avustuksiin tuli yhteensä 343. Yksivuotisen avustuksen sai 138, kolmivuotisen avustuksen 48 ja viisivuotisen 10 yhteisöä. Avustusten suuruus vaihtelee 20 000 eurosta 650 000 euroon.

Toiminta-avustuksilla Taike vahvistaa ammattimaisen taiteentekemisen edellytyksiä Suomessa sekä edistää taiteilijoiden toimeentuloa ja työllisyyttä. Monivuotisilla toiminta-avustuksilla edistetään myös taideyhteisöjen pitkäjänteistä kehittämistä ja uudistetaan toiminnan sisältöjä ja rakenteita.

– Nyt tehdyt päätökset toteuttavat sekä taidekentän pysyvyyttä että uusiutumista. Leikkauksista huolimatta halusimme antaa mahdollisuuden toiminta-avustukseen myös uusille toimijoille, joiden uskomme vahvistavan ja uudistavan kenttää, toteaa Taiken johtaja Kaisa Rönkkö.

Kolmivuotisten toiminta-avustusten haku oli avoinna kaikille taiteenaloille, mutta heikentyneen määrärahatilanteen vuoksi Taike ei jakanut yhtään uutta kolmivuotista avustusta. Myös kaikki viisivuotiset toiminta-avustukset ovat aikaisemmin myönnettyjen avustusten jatkovuosia.

Uusia yksivuotisia toiminta-avustuksia Taike jakoi kirjallisuuden, monitaiteen, muotoilun, musiikin ja esittävien taiteiden yhteisöille. Avustuksen saajiin nousivat muun muassa Osuuskunta Poesia sekä Pispalan kulttuuriyhdistys ry, molemmat 20 000 euron summalla. Musiikin alan uusia toiminta-avustuksen saajia ovat oululainen Kansanmusiikkiyhdistys Rällä ry sekä Vasa baroque rf., jotka saivat 30 000 euroa.

Koska toiminta-avustuksiin oli käytettävissä aiempaa pienempi summa, päätöksissä arvioitiin aiempaa kattavammin yhteisön taloudellinen tarve toiminta-avustukselle, yhteisön merkitys taiteenalansa kokonaisuudelle sekä toiminnan ammattimaisuuden kriteeri.

Toiminta-avustusten määrä eroaa taiteenaloittain, mikä johtuu hakemusmäärän eroista sekä opetus- ja kulttuuriministeriön Taikelle osoittamista taiteenalakohtaisista määrärahoista. Esittävien taiteiden yhteisöille on vuodesta 2020 lähtien myönnetty valtionosuusuudistukseen liittyvää tukea.

Päätöksiä varten Taike kuuli seitsemää valtion taidetoimikuntaa.

Lisätietoja:

taiteen tukemisen päällikkö Henri Terho, [email protected], p. 0295 330 901
johtaja Kaisa Rönkkö, [email protected], p. 0295 330 874

Vuoden 2024 toiminta-avustukset (yht. 13 566 000 euroa)

Arkkitehtuuri, yhteensä 20 000 euroa

Yksivuotiset:
Bryggman-säätiö, Turku, 20 000 €

Elokuvataide, yhteensä 573 000 euroa

Kolmivuotiset (3. vuosi):
Oulun Elokuvakeskus ry, Oulu, 88 000 €
Pirkanmaan elokuvakeskus ry, Tampere, 102 000 €
Päijät-Hämeen Elokuvakeskus Ry, Lahti, 70 000 €
            
Yksivuotiset:
Itä-Suomen audiovisuaalisen kulttuurin koulutus- ja kehittämisyhdistys ISAK ry, Kuopio, 75 000 €
Keski-Suomen elokuvakeskus ry, Jyväskylä, 65 000 €
Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys ry, Joensuu, 55 000 €
Satakunnan Elävän Kuvan Keskus, SEKK ry, Pori, 48 000 €
Varsinais-Suomen Elokuvakeskus ry, Turku, 70 000 €

Kirjallisuus, yhteensä 128 000 euroa

Yksivuotiset: 
Keski-Suomen Kirjailijat ry, Jyväskylä, 21 000 €
Kirjan talo – Bokens hus ry, Turku, 20 000 €
Osuuskunta Poesia, Helsinki, 20 000 €
Oulun Kirjailijaseura ry, Oulu, 24 000 €
Pirkkalaiskirjailijat ry, Tampere, 20 000 €
Runoyhdistys Nihil Interit ry, Helsinki, 23 000 €

Kuvataide, yhteensä 1 350 000 euroa

Kolmivuotiset: 
Arte ry, Turku, 50 000 € (2. vuosi)
Muu ry, Helsinki, 135 000 € (3. vuosi)
Osuuskunta Forum Box, Helsinki, 65 000 € (3. vuosi)
Suomen biotaiteen seura ry, Helsinki, 50 000 € (3. vuosi)
Suomen Kuvanveistäjäliitto ry, Helsinki, 100 000 € (3. vuosi)
Suomen Taidegraafikot ry, Helsinki, 100 000 € (3. vuosi)
Taidemaalariliitto-Målarförbundet ry, Helsinki, 110 000 € (3. vuosi)

Yksivuotiset:
Ars-Häme ry, Hämeenlinna, 30 000 €
Checkpoint Helsingin Tukiyhdistys ry, Helsinki, 20 000 €
Helsingin Taiteilijaseura ry – Konstnärgillet i Helsingfors rf, Helsinki, 30 000 €
Joensuun Taiteilijaseura ry, Joensuu, 29 000 €
Jyväskylän Taiteilijaseura ry, Jyväskylä, 29 000 €
Kaakon taide, visuaalisten taiteiden verkosto ry, Lappeenranta, 30 000 €
Kauno ry, Lahti, 30 000 €
Kohta Taidehalli Oy, Helsinki, 30 000 €
Kuopion Kuvataiteilijat ry, Kuopio, 29 000 €
Lapin Taiteilijaseura ry, Rovaniemi, 29 000 €
Marginaalitaiteen tuki ry, Helsinki, 20 000 €
Mehiläispesä ry, Helsinki, 65 000 €
Myymälä 2 osuuskunta, Helsinki, 30 000 €
Oulun Taiteilijaseura -63 r.y., Oulu, 29 000 €
Rajataide ry, Tampere, 25 000 €
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry, Helsinki, 20 000 €
T.E.H.D.A.S. ry, Pori, 25 000 €
Taidekoulu Maan Kannatusyhdistys ry, Helsinki, 80 000 €
Tampereen Taiteilijaseura ry, Tampere, 30 000 €
Turun Taiteilijaseura ry, Turku, 30 000 €
Vapaan Taidekoulun kannatusyhdistys ry, Helsinki, 100 000 €

Mediataide, yhteensä 135 000 euroa

Yksivuotiset:
Mediakulttuuriyhdistys m-cult ry, Helsinki, 35 000 €
Piknik Frequency ry, Helsinki, 65 000 €
Suomen valotaiteen seura FLASH ry, Helsinki, 35 000 €

Monitaide, yhteensä 130 000 euroa

Yksivuotiset:
Helsinki Urban Art ry, Helsinki, 30 000 €
Kulttuurikeskus Ninho ry, Helsinki, 20 000 €
Pispalan kulttuuriyhdistys ry, Tampere, 20 000 €
Taiteen, kulttuurin ja oppimisen edistämisen keskus ry, Helsinki, 30 000 €
Yö ry, Helsinki, 30 000 €

Muotoilu, yhteensä 180 000 euroa

Yksivuotiset:
Korutaideyhdistys ry, Lappeenranta, 38 000 €
Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö, Nuutajärvi, 20 000 €
Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry, Tampere, 32 000 €
Pro Puu ry, Lahti, 32 000 €
Proto – Pohjois-Suomen muotoilijat ry, Oulu, 28 000 €
Taiteilijat O ry, Helsinki, 30 000 €

Musiikki, yhteensä 1 355 000 euroa    

Viisivuotiset (5. vuosi):
Folk Extreme Oy, Tampere, 80 000 €
Kamarikuoro Key Ensemble ry, Turku, 50 000 €
Savonlinnan Kulttuurikellari ry, Savonlinna, 50 000 €
    
Kolmivuotiset:
Frigg Oy, Kaustinen, 50 000 € (2. vuosi)
Greta Tuotanto Oy, Helsinki, 70 000 € (2. vuosi)
Koko Jazzin Kannatusyhdistys ry, Helsinki, 100 000 € (3. vuosi)
Kulttuuriyhdistys Ensemble Nylandia ry, Helsinki, 55 000 € (2. vuosi)

Yksivuotiset:            
BRQ Vantaa ry, Vantaa, 20 000 €
Defunensemblen kannatusyhdistys ry, Helsinki, 40 000 €
Eloa ry, Helsinki, 50 000 €
Jazz Jkl ry, Jyväskylä, 30 000 €
Jyväskylän Big Band ry, Jyväskylä, 40 000 €
Kansanmusiikkiyhdistys Rällä ry, Oulu, 30 000 €
Kokonainen ry, Helsinki, 30 000 €
Kulttuuriosuuskunta TRELMU, Tampere, 20 000 €
Kuopion kamarimusiikkiseura ry, Kuopio, 20 000 €
Laitakaupungin orkesteri ry, Seinäjoki, 20 000 €
Mimmit Music Oy, Rääkkylä, 45 000 €
Ooppera Skaala ry, Helsinki, 30 000 €
Opera BOX ry, Helsinki, 80 000 €
Osuuskunta No Problem! Music, Helsinki, 50 000 €
Oulun vanha musiikki ry, Oulu, 35 000 €
Porvoo Jazz Festival ry, Porvoo, 50 000 €
Punavuoren kamarimusiikkiyhdistys ry, Helsinki, 30 000 €
Saaristo-oopperayhdistys ry, Turku, 45 000 €
Sointi Jazz Orchestra ry, Helsinki, 65 000 €
Tsuumi Sound System Oy Ab, Kaustinen, 25 000 €
Uleåborg Jazz Organisation ry, Oulu, 55 000 €
Uteliaat muusikot ry, Helsinki, 25 000 €
Uusinta-kamariyhtyeen kannatusyhdistys ry, Helsinki, 35 000 €
Vasa baroque rf, Vaasa, 30 000 €

Sarjakuva- ja kuvitustaide, yhteensä 50 000 euroa

Yksivuotiset:
Kutikuti ry, Helsinki, 30 000 €
Oulun sarjakuvaseura ry, Oulu, 20 000 €

Sirkustaide, yhteensä 1 040 000 euroa

Viisivuotiset (5. vuosi):
Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry, Rovaniemi, 130 000 €

Kolmivuotiset (3. vuosi):
Cirko-Uuden Sirkuksen Keskus ry, Helsinki, 380 000 €
Lokal Collective ry, Helsinki, 90 000 €
Monitaideyhdistys Piste ry, Rovaniemi, 70 000 €
Sirkus Supiainen ry, Joensuu, 70 000 €  

Yksivuotiset:
Arctic Ensemble Osk, Tuusula, 20 000 €
Hiljaiset Hissukat ry, Helsinki, 30 000 €
Ilmatila ry, Helsinki, 40 000 €
Nuua ry, Helsinki, 40 000 €
Osuuskunta Sirkus Aikamoinen, Helsinki, 50 000 €
Recover Laboratory ry, Helsinki, 20 000 €
Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk ry, Helsinki, 80 000 €
Sirkuskollektiivi Blind Gut ry, Helsinki, 20 000 €

Tanssitaide, yhteensä 3 475 000 euroa

Viisivuotiset (5. vuosi):
Liikkeen puolesta Kannatusyhdistys ry, Helsinki, 120 000 €
Taideosuuskunta Apinatarha, Helsinki, 100 000 €
Urbaanin taidetanssin tuki ry, Helsinki, 85 000 €

Kolmivuotiset (3. vuosi):
Flow ry, Oulu, 130 000 €
Keho Liikkeessä ry/P.D.C Pori Dance Company, Pori, 75 000 €
Keski-Suomen Tanssin Keskus ry, Jyväskylä, 160 000 €
Läntinen tanssin aluekeskusyhdistys ry, Turku, 260 000 €
Nomadi ry, Helsinki, 120 000 €
Pirkanmaan Tanssin Keskus ry, Tampere, 200 000 €
Pohjanmaan tanssi ry, Maalahti, 90 000 €
Pohjoinen Liike ry, Helsinki, 120 000 €
Routa – Kajaanin tanssin edistämisyhdistys ry, Kajaani, 150 000 €
Taiteellisen tanssin yhdistys ry, Helsinki, 70 000 €
Tanssin talo säätiö sr, Helsinki, 650 000 €
Tanssiryhmä +Co:n kannatusyhdistys ry, Helsinki, 120 000 €
Tanssitaiteen tuki ry / Itäisen tanssin aluekeskus, Kuopio, 260 000 €

Yksivuotiset:
Arts Management Helsinki Oy, Helsinki, 75 000 €
Ballet Finland ry, Helsinki, 40 000 €
Barker-teatteri yhdistys ry, Turku, 80 000 €
Break The Fight Oy, Helsinki, 40 000 €
Entirely Moved | Kaikki Liikkuu ry, Helsinki, 20 000 €
Kinesteetikot ry, Helsinki, 50 000 €
Kollektiivinen taidetanssi ry, Helsinki, 20 000 €
Libidian Wonders ry, Helsinki, 40 000 €
Sivuun Ensemble ry, Helsinki, 40 000 €
TaikaBox ry, Varjakka, 50 000 €
Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry, Turku, 100 000 €
Tanssi-idea ry, Helsinki, 30 000 €
Tanssiryhmä Off/Balance ry, Jyväskylä, 80 000 €
Tanssitaiteen kannatusyhdistys ry, 30 000 €
Vapaat Tanssijat ry / Kekäläinen & Company, Helsinki, 70 000 €

Teatteritaide, yhteensä 4 090 000 euroa

Viisivuotiset (5. vuosi):
Jyväskylän kulttuuritalon tukiyhdistys ry, Jyväskylä, 110 000 €
Teatteri Avoimien Ovien kannatusyhdistys ry, Helsinki, 220 000 €
W A U H A U S ry, Helsinki, 130 000 €

Kolmivuotiset (3. vuosi):
Grus Grus Teatteri yhdistys ry, Turku, 70 000 €
KokoTeatteri yhdistys ry, Helsinki, 260 000 €
Kulttuuriosuuskunta G-voima, Kajaani, 120 000 €
Mad House -ystävät ry, Helsinki, 100 000 €
Nukketeatteritaiteilijayhdistys Aura of Puppets ry, Turku, 140 000 €
Oblivia rf, Helsingfors, 100 000 €
Studio total Helsinki ry (ent. Jalostamo-kollektiivi), Helsinki, 60 000 €
Teaterföreningen Blaue Frau rf, Helsingfors, 80 000 €
Teatteri Telakka ry, Tampere, 230 000 €
Teatteriyhdistys Takomo ry, Helsinki, 160 000 €
Tehdas Teatteri-yhdistys ry, Turku, 230 000 €
Totem-teatterin kannatusyhdistys ry, Espoo, 140 000 €
Universum ry, Helsinki, 260 000 €

Yksivuotiset:
00100ENSEMBLE ry, Helsinki, 25 000 €
Circus Maximus yhdistys ry, Helsinki, 40 000 €
DuvTeatern r.f., Helsinki, 60 000 €
Esitystaiteen keskus ry, Helsinki, 90 000 €
Esitystaiteen seura ry, Helsinki, 40 000 €
European theatre collective association ry, Helsinki, 50 000 €
Helsinki International Theatre Association ry, Helsinki, 30 000 €
Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin kannatusyhdistys ry, Hämeenlinna, 25 000 €
Höyhentämö-teatteriyhdistys ry, Helsinki, 50 000 €
Kaiken Keskus ry, Helsinki, 40 000 €
Kolmas Tila – Tredje Rummet ry, Turku, 50 000 €
Metropolitan Puppets ry, Helsinki, 40 000 €
Myllyteatteri-yhdistys ry, Helsinki, 50 000 €
Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry, Oulu, 70 000 €
OSIRIS teatteriyhdistys ry, Helsinki, 45 000 €
Quo Vadiksen Tuki ry, Helsinki, 120 000 €
sadsongskomplex:fi ry, Helsinki, 80 000 €
Siperian teatteriyhdistys ry, Tampere, 100 000 €
Taimine Oy – Teater Taimine, Esbo, 35 000 €
Teatteri Totti ry, Helsinki, 150 000 €
Teatterikone Osk, Jyväskylä, 50 000 €
Teatteriosuuskunta ILMI Ö, Helsinki, 60 000 €
Teatteriyhdistys Metamorfoosi ry, Helsinki, 90 000 € 
Todellisuuden tutkimuskeskus-Yhdistys ry, Helsinki, 120 000 €
Toisissa tiloissa ry, Helsinki, 55 000 €
Valtimonteatteri ry, Helsinki, 60 000 €
Voimauttavan taiteen äärellä ry, Helsinki, 55 000 €

Valokuvataide, yhteensä 500 000 euroa

Kolmivuotiset (3. vuosi):
Pohjoinen valokuvakeskus ry – Nordliga fotocentret ry, Oulu, 90 000 €
Valokuvakeskus Nykyaika ry, Tampere, 90 000 €
Valokuvakeskus Peri ry, Turku, 70 000 €
Valokuvataiteilijoiden liitto ry, Helsinki, 135 000 €

Yksivuotiset:
Fotocentrum Raseborg Valokuvakeskus rf, Karjaa, 20 000 €
Luovan valokuvauksen keskus ry, Jyväskylä, 40 000 €
Pohjanmaan valokuvakeskus Lakeus ry, Lapua, 20 000 €
Victor Barsokevitsch-Seura ry / VB-valokuvakeskus, Kuopio, 35 000 €

Residenssit, kuvataide, yhteensä 295 000 euroa

Kolmivuotiset (3. vuosi):
HIAP ry, Helsinki, 175 000 €

Yksivuotiset:
AARK Archipelago Art Residency Association in Korpo ry, Parainen, 35 000 €
Iin kunta, Ii, 35 000 €
Platform rf, Vaasa, 20 000 €
Örön Residenssikeskus ry, Helsinki, 30 000 €

Residenssit, monitaide, yhteensä 245 000 euroa

Yksivuotiset:
Arteles Creative Center Oy, Haukijärvi, 30 000 €
Haihatuksen Henki ry, Joutsa, 30 000 €
Mustarinda-seura ry, Hyrynsalmi, 45 000 €
Perpetuum Mobile ry, Helsinki, 60 000 €
Raumars ry, Rauma, 25 000 €                    
Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, Helsinki, 55 000 €    

Opetus- ja kulttuuriministeriöstä siirtyneet järjestöt

Opetus- ja kulttuuriministeriö ohjasi kolmekymmentä taiteenalajärjestöä ja -yhteisöä hakemaan vuoden 2024 avustuksia ministeriön sijasta Taiteen edistämiskeskuksesta. Yhteensä näille hakijoille myönnettiin 1 176 000 euroa. Myönteisiä päätöksiä tehtiin 26.

Toiminta-avustukset

Finlands Svenska Sång- och Musikförbund rf FSSMF, Helsingfors, 62 000 €
Finlandssvenskt filmcentrum rf, Helsinki, 52 000 €
Kanteleliitto ry, Helsinki, 30 000 €
Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry, Helsinki, 140 000 €
Suomen Assitej ry, Helsinki, 25 000 €
Suomen Harrastajateatteriliitto ry, Helsinki, 206 000 €
Suomen Kansanmusiikkiliitto ry, Helsinki, 90 000 €
Suomen PEN ry, Helsinki, 20 000 €
Suomen Puhallinorkesteriliitto ry, Jyväskylä, 28 000 €
Suomen Työväen Musiikkiliitto ry, Tampere, 85 000 €
Työväen Näyttämöiden Liitto ry, Helsinki, 224 000 €
Walhalla ry, Helsinki, 20 000 €

Erityisavustukset

Finnish Music Council Association ry, Helsinki, 10 000 €
Kansanmusiikin ja Kansantanssin edistämiskeskus ry, Hyvinkää, 15 000 €
Kivi-talo Säätiö – Stiftelsen Villa Kivi, Helsinki, 14 000 €
Sarjakuvantekijät ry, Helsinki, 12 000 €
Suomen Harmonikkaliitto ry, Ikaalinen, 12 000 €
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry, Savonlinna, 8 000 €
Suomen OISTAT-Keskus – Finlands OISTAT-Centrum ry, Helsinki, 9 000 €
Suomen Unima ry, Helsinki, 13 000 €
Ylioppilasteatteriliitto SYTY ry, Helsinki, 13 000 €
Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt ry, Finnfoto – Finlands Fotoorganisationer rf, Helsinki, 12 000 €
Käsityö verkossa ry, Turku, 10 000 €
Ratikka Group Oy, Helsinki, 50 000 €
Suomen AITA/IATA-keskus ry, Helsinki, 8 000 €
Suomen Kameraseurojen Liitto ry, Lempäälä, 8 000 €