Jakso 5: Uusi paikallisuus | Kuution jälkeen (kausi 2)

[äänite alkaa]

MAIJA KASVINEN: [00:00:00]: Kuution jälkeen. Keskustelua julkisesta taiteesta. [Musiikki] Tervetuloa kuuntelemaan Kuution jälkeen -podcastia. Tämä on toinen kausi, jossa olemme keskittyneet arkkitehtuuriin ja arkkitehtuuripolitiikkaan. Tässä jaksossa meidän olisi tarkoitus reflektoida Uusi paikallinen -kehitysryhmätyötä. Täällä studiossa minun, Maija Kasvisen, lisäksi on Taikelta Mika Savela.

MIKA SAVELA: [00:00:32]: Terve.

MK: [00:00:33]: Ja Ark-infolta Aleksi Lohtaja.

ALEKSI LOHTAJA: [00:00:37]: Moi.

MK: [00:00:41]: Aloitetaan vaikka Mika sinusta. Mitä jäi mieleen Uusi paikallinen -kehitysryhmätyöstä?

MS: [00:00:48]: Tietysti se ei ole ihan vielä ohi, eikä varmasti tulekaan olemaan, mutta Uusi paikallinen -kehitysryhmähanketta on Taiken, eli taiteen edistämiskeskuksen, osalta, arkkitehtuuripoliittisten toimenpiteiden joukossa, yritetty tehdä sellaisesta perspektiivistä, että kysymme ensin kysymyksiä siitä, mitä paikallisuus edes nykypäivänä tarkoittaa ja mitä se on. Myös siksi, että edellisestä [?? 00:01:20] kaudesta oli niin pitkä aika, että on tapahtunut paljon kaikenlaisia muutoksia kentällä, valtiolla ja koko kehikossa. Sen takia tuntui järkevältä puhua uudesta paikallisesta, se on ehkä ollut se sysäys. Nyt tässä on reilu vuosi toimittu, edistetty, tavattu ja keskusteltu paljon. On ollut toimintoja, osallistujia ja hankkeita, jotka ovat tässäkin podcastissa jo edellisissä jaksoissa olleet äänessä. Nyt olemme kohdassa, jossa meidän on tarkoitus myös reflektoida omaa tekemistämme. Mihin tämä alkuasetelma on johtanut, mitä uusi paikallinen siis on? Mitä on jäänyt mieleen? Suomi on täynnä todella kivoja ihmisiä, myös todella fiksuja hankkeita ja ihan oikeaa kiinnostusta, osaamista ja oikeita kysymyksiä, sellaista aitoutta. Kyse ei ole vain ihmettelystä arkkitehtuuripoliittisten kysymysten ympärillä, vaan ihmiset aika syvästi voivat ottaa osaa keskusteluihin. Valtakunnallisen ohjelman tavoite on myös toimia enemmän bottom-up kuin toisinpäin, niin varmasti sitä tämä hanke ihan konkreettisesti on ollut myös. Että luotamme toisiimme ja siihen, että monilla eri toimijajoukoilla tänä päivänä on todella annettavaa yhteisen ympäristön ja oman elämänpiirin ideointiin. Myös valtakunnallisen ja vaikka kansainvälisen tason asioihin, että mitä elämä nykyään loppupeleissä on tässä kehikossa, josta arkkitehtuuripolitiikassa puhumme. Ehkä minäkin vielä itse joudun työstämään ajatuksia, meillä on tulossa kirjallinen julkaisu tästä ja varmasti asiat vieläkin juoksevat, mutta sanoisin, että mieleeni on jäänyt se, ettemme tietäneet miltä kenttä tuntuu tai näyttää, tai minkälaisia keskusteluja tulemme käymään, että onko edes mitään responssia sieltä. Mutta tuntuu, että kuitenkin on ja on ollut, ja siihen on myös sitouduttu.

MK: [00:03:52]: Eli kivoja ihmisiä, hyviä ideoita ja asenne, että ihmiset ovat kiinnostuneita arkkitehtuurista.

MS: [00:04:01]: Niin, ja tosiaan se, että ollaan sitten julkisia toimijoita, asukkaita tai yhteisöitä, että ihan koko toimijakirjon lävitse.

MK: [00:04:12]: Mitä Aleksi?

AL: [00:04:14]: Tämä on ollut reilun vuoden tapa työstää avointa kysymystä siitä, että mitä paikallinen arkkitehtuuripolitiikka on. Jos miettii perustavoitetta, mihin paikallinen arkkitehtuuripolitiikka vastaa, niin se on alueiden kehittämiseen tai kuntien ja kaupunkien kehittämiseen. Olivat ne sitten ekologisia, sosiaalisia tai vaikka matkailuun liittyviä tavoitteita. Eli arkkitehtuurin kautta nähdään, että voidaan vastata hyvin monenlaisiin paikallisiin teemoihin. Se, mikä tässä jo ehkä oli lähtökohtana, mutta mikä on tullut yhä selvemmäksi reilun vuoden aikana, on, että nämä tavoitteet eivät ole yhteismitallisia. On hyvin erilaisia painopistealueita riippuen siitä, minkälaisista toimijoista, kunnista, kaupungeista ja paikallisista toimijoista on kyse. Varmasti on aina ollut näin. Jos miettii, että on tosiaan reilu parikymmentä vuotta edellisen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman ja tämän uuden arkkitehtuuripoliittisen ohjelman välissä, siinä on Suomessa tapahtunut varmasti hyvin paljon aluepoliittisesti merkittäviä asioita. Eli ei ole ehkä mielekästä puhua yhdestä ainoasta paikallis[?? 00:05:29]. Tapa, jossa annetaan yksi kattava suositusohjelma, mitä kannattaa tehdä arkkitehtuurin suhteen paikallisesti, ei ehkä toimi. Vaan se, että tuodaan hyvin erilaisia toimijoita ympäri Suomea yhteen, on tapa saada koko kirjo. Se, mikä työssä on ollut ainakin minulle todella innostavaa on, ettei ole ainoastaan ollut niin, että hankkeet, joita tässäkin podcastissa on kuvattu, olisivat kehittäneet omia teemojaan uusi paikallis -tematiikan puitteissa, vaan myös vuoropuhelu. Jos vaikka julkiseen taiteeseen keskittyvä toimija kohtaa kaupungin perinteisen arkkitehtuuripoliittisen ohjelman valmisteluun liittyvät ihmiset, niin he antavat myös toisilleen todella paljon ideoita. Vaikka toimijat ovat hyvin erilaisia, mutta ehkä juuri sen takia vuoropuhelu heidän välillään on hedelmällistä. Sitä kautta myös pääsemme kiinni kysymykseen siitä, mitä paikallisuus on. Mitkä ovat sen ominaispiirteet, ettei kyse ole pelkästään hallinnollisesta tavasta, hallinnollisesta puheesta paikallisuudesta, vaan nimenomaan sisällöllisempi ja teoreettisempikin ymmärrys siitä, että mikä on paikallisuuden mahdollisuus globaalissa maailmassa.

MK: [00:06:51]: Tähän liittyen itselleni on ehkä avautunut arkkitehtuurin käsitteen laajuus, miten monia asioita tarkoitamme sillä. Minua on korjattu tässä podcastissakin siitä, ettei pidä pelkästään puhua arkkitehtuurista, vaan rakennetusta ympäristöstä ja ympäristökulttuurista. Sillä on monennäköisiä toteutuksia ja paikallisesti sitä toteutetaan monin tavoin. Taustalla on ollut mielestäni kiinnostavaa, miten suuremmat yhteiskunnalliset muutokset ja trendit näkyvät rakennetussa ympäristössä. Olemme tänään äänittämässä tätä podcastia Porissa, eilen meillä oli täällä keskustelutilaisuus liittyen paikalliseen arkkitehtuuriin. Täällä hyvin tyypillistä on teollisuuden jälkeinen tila. Se on yksi kolmesta teemasta, joka on ollut tässä podcastissakin koko ajan läsnä. Vuonna 2023, jos katsomme isoa kuvaa, että miten maailma muuttui, niin on muutama teema. Eilen olimme tutustumassa myös uuteen toimitilarakennukseen, Senaattikiinteistöjen ja Porin kaupungin yhteiseen toimitilaan, jossa on asiakaspalvelua. Siellä meille kerrottiin, että toimitilojen käyttöaste on 10-20 prosenttia. Eli ihmiset tekevät oikeasti, tutkitusti tällä hetkellä todella paljon etätöitä. Mitä tämä tarkoittaa sille, missä asumme tulevaisuudessa ja miten me teemme töitä? Eli post-korona, korona kiihdytti tätä kehitystä ihan hirveästi. Entisiä teollisia paikkakuntia on ollut mukana aika monia tässä uusi paikallinen -hankkeessa; Pori, Karkkila, tämän tyyppiset paikat. Mitä mahdollisuuksia ja omaleimaisia piirteitä näillä on? Sitten on tietenkin kestävyyskeskustelu, joka kulkee tässä rinnalla, tällä hetkellä pyrimme laajempaan perspektiiviin, joka menee ihmisnäkökulman ulkopuolelle. Mitä kaikkea se tarkoittaa, mitä se tuo mukanaan?

MS: [00:08:58]: Mietin, että tämän kehitysryhmän kuluessa näissä tapahtumissa, oheistapahtumissa ja keskusteluissa, minulle on kuitenkin tullut sinun mainitsemiisi, puheena oleviin kehityskulkuihin, myös vähän monimutkaisuutta lisää. Ei ole niin yksinkertaista, että nyt etätyön myötä voisimme, kuten monet ovat puhuneet tai kirjoittaneet lehtien palstoilla, että "muutimme maalle ja teemme vain Piilaaksoon täältä töitä öisin ja elämä on kivaa". Okei, se on tullut mahdolliseksi aidosti, mutta toisaalta eihän paikallisuus välttämättä yksinomaan parane tai kehity siitä, että jossain on mahdollista olla enemmän ihmisiä. Toki se on sen edellytyksiä, mutta kyse on myös siitä, että tunnemme paikkakuntia, niiden ominaisuuksia, historiaa ja niiden rakennettua ja rakentamatonta ympäristöä. Muodostamme uusia suhteita ja sitä kautta alamme nähdä kulttuurista kehitystä, jota voimme myös kutsua uudeksi paikalliseksi. Nämä asiat eivät tavallaan synny sormia napsauttamalla. Toisaalta kestävyys on myös koko apolin kehyksissä rakennettuna, kysymysasetelma rakennemuutoksesta ja teollisuuden jälkeen jättämistä tiloista, mutta tavallaan myös hyvinvointivaltion jälkeensä jättämistä tiloista. Kun näemme esimerkiksi paikkakuntia, joissa väestökehitys osoittaa aika vahvasti alaspäin, vääjäämättömään tulevaisuuteen, niin siitä ikään kuin syntyy hassusti esimerkiksi uusia rakennustarpeita, koska täytyykin vaikka yhdistää kuuden koulun oppilaat samaan, uuteen megakouluun. Paradoksaalisesti tuleekin uusia megahankkeita alueille, joissa väestö vähentyy. Näitäkin voi miettiä. Jos otamme kaikki nämä kuviot mukaan siihen keskusteluun, joka ehkä enemmän on ollut esillä, että "hei otetaan vajaakäyttöiset tilat käyttöön" ja "hei muutetaan kaikki maalle", niin siitä tulee monimutkaisempi keskustelu, kun mietimme oikeaa jatkumoa ja myös kulttuurista aspektia. Ja tietysti kestävyys, että kuitenkin olemme sen olevan maailman kanssa myös sidoksissa.

MK: [00:11:42]: Aikaisemmin, jos olet ollut kunnianhimoinen nuori ja tulet pienemmältä paikkakunnalta, niin sinulla ei ole ollut mahdollisuutta... Opintoja takia olet ensin muuttanut pois, mutta sinulla ei myöskään ollut mahdollisuutta palata välttämättä, koska ei ole ollut haastavia, mielekkäitä työtehtäviä. Ajattelen, että tämä voi tuoda jotain oikeasti pienten paikkojen paikallisuudelle ja historialle, se, että nyt on suuri väestöryhmä, jolle on ylipäänsä mahdollista palata. Siinä on suuri muutos.

AL: [00:12:14]: Ehkä tämä kompleksisuus, jos miettii suuria kehityskulkuja, mitä tässä mainittiin, että meillä on todella suuri teollinen rakennemuutos, mistä seuraa usein kysymys, mitä teemme näille rakennuksille. Sitten meillä on luova kaupunki -ajattelusta tulevaa jäsennystä, että tehdään kaikista gallerioita tai reivitiloja. Tuntuu, että se ajatus on ehkä vähän jo kuljettu loppuun. Sitten on ajatus etätyöstä, että työtä voidaan tehdä missä tahansa, se on ikään kuin paikatonta. Nyt ehkä näemme, että sekään ei ehkä ole ihan niin yksiselitteistä, vaan moninaisempi kysymys. Nyt alamme jo palata kysymyksiin, että miten vuorovaikutus sitten. Voisiko olla jotain etätyöpisteitä, joissa vaikka eri instituutioiden ihmiset kohtaavat ikään kuin paikallisesti, vaikka ne edustamansa tahot olisivat etätöissä? Ja ehkä kolmas kysymys, ajatus siitä, että kaikki aukeaa globaalisti tai kaikki muuttuu tällaiseksi paikattomuudeksi. Oli ehkä 15 vuotta sitten ajatus, että kaikki suuntaa sinne. Minusta tämä hanke on opettanut, tai tämä ehkä resonoi laajemman ajattelutavan muutoksen kautta, että itse asiassa myös toiseen suuntaan meneminen voi olla tosi globaali teko. Se, että järjestetään Suomessa perifeerisimmillä alueilla vaikka arkkitehtuuriin tai taiteeseen liittyvää festivaalia tai residenssitoimintaa, voi olla itse asiassa globaalilla tasolla cutting edge-tyyppistä ajattelua. Nämä kaikki ehkä luovat paljon monimutkaisemman kuvan siitä, mihin suuntaan olemme menossa. Mikä on kehityksen suunta? Suuret kaupungit vai pienemmät kaupungit? Minusta tuntuu, että näitä kysymyksiä on todella erilaisia. Ehkä juuri sen takia kysymys uudesta paikallisuudesta on enemmän paikallisuuden ja paikkasidonnaisuuden kysymystä, kuin tavallaan ylätason määrittelyiden löytämistä, että miten meidän tulisi elää vaikka etätyömaailmassa, koska niitä skenaarioita on lukematon määrä.

MS: [00:14:33]: Ehkä tuossa palataan myös arkkitehtuurikäsitteestä puhumisen laajuuteen näissä kuvioissa. Se voi tarkoittaa ihan vain sitäkin, että arvostetaan enemmän rakennuskantaa, jota jossain paikkakunnalla on, ja tehdään laadukkaita hankintoja, päätöksiä ja suunnittelua. Mutta siinä, mitä elämä tulee olemaan vaikka 30 vuoden päästä jossakin päin Suomea ja toisella päin Suomea, niin sekin on myös osa tätä koko kehikkoa. Siihen kutoutuvat kaikenlaiset muutkin politiikat. Että näin paikallisuus on itse asiassa aika hyvä sana. Sen kautta yhdistyy niin moni muukin poliittiikkaohjelma tai moni muukin tavoite, ja se tiivistyy omalle paikkakunnalle tai omaan yhteisöön käsiteltäväksi niistä lähtökohdista, joita siellä voi havaita. Sen sijaan, että kyseessä olisi vain yläpilvitaso, jolla siitä puhutaan. Tietenkin olemme myös halunneet pitää arkkitehtuurin siinä mukana ja ainakin aina myös miettiä, että mitä se antaa paikallisuuteen eväiksi.

AL: [00:15:48]: Tietyllä tapaa arkkitehtuuri on tietysti aina paikallista, se on selvää. Mutta on hauskaa, että tätä hanketta edistettiin 2023 aikana, joka oli myös Pietilöiden juhlavuosi, eli Reima Pietilän syntymästä tuli 100 vuotta, ja mekin osana tätä työtä kävimme Porissa vierailemassa Himmelissä. Se on Pietilöiden suunnittelema vanhainkoti, jonka vieressä on myös päiväkoti. Pietilöille paikkasidonnaisuus on hyvin keskeistä ja nähdään, että se on heidän lisänsä modernismin ehkä universaalimpaan muotokieleen. Tavallaan on aika jännittävää jopa, näin jälkikäteen, että miten vähän sitä on kytketty siihen perinteeseen. Jos miettii tapoja Himmelin tai ylipäänsä tiettyjen rakennusten... Paikkasidonnaisuuden muutoksesta nykyään puhutaan, kun niille pitäisi keksiä myös uutta käyttöä, niin me tulemme näiden kysymysten kautta kysymyksiin uudesta näkökulmasta. Millä tavalla rakennus on työstänyt paikallisuutta? Myös ehkä se, miten rakennuksen säilyttäminen, korjaaminen ja pitäminen paikkasidonnaisessa käytössä voi olla myös tapa työstää sitä, että me tulemme sen perinteen kanssa taas uudesta...

MK: [00:17:20]: Eli paikallisuutta ei välttämättä olisi mielekästä vaikka tässä yhteydessä välttämättä tulkita arkkitehtuurin muotokielen kautta? Vaan pikemminkin siitä, miten ratkaisuja sen käyttöön on haettu eri alueilla?

AL: [00:17:34]: Niin, tai se tuo ehkä siihen uuden lisän. Paikallinen side ei synny, se ei ala ja lopu siihen, että rakennus tulee, vaan se on myös sitä, miten se otetaan käyttöön, miten se muuttuu ja miten sitä ylläpidetään. Tietysti, kun rakennuksiin kytkeytyy hyvin vahvaa omistajuutta tai tunnetta, sitä että tämä on osa paikallisuutta, minkä koen omakseni, niin tavallaan siinä ollaan ihan arkkitehtuurin peruskysymysten parissa aina. Niitä tässä hankkeessa ei ehkä olekaan tuotu esiin, vaan tässä on haluttu puhua nimenomaan arkkitehtuurista hyvin laajana asiana.

MS: [00:18:16]: Se, mitä olisin ehkä alussakin voinut vielä sanoa siitä, mitä jäi mieleen on juuri se, että uusi paikallinen tietysti on ollut myös brändi, että sitä on haluttu muodostaa, puhua paikallisuudesta vähän uudella tavalla. Eihän se tavallaan ole uusi, kaikki paikat ovat aina olleet paikallisia, omien energioidensa ja universumiensa keskipisteitä. Mutta se, millä tavalla tämä keskustelu on ehkä tuonut uutta pontta myös paikallisiin keskusteluihin, on että siinä on tietty positiivisuuden katse. Vaikka kaikki ongelmat ovat vakavia, globaalit uhat ja kaikki kehityskulut, niin tavallaan eniten paikallisuutta kuitenkin määrittää paikallinen todellisuus ja sen mahdollisuudet. Ja tietenkin rajoitteet, mutta ennen kaikkea mahdollisuudet. Ja niissä löytyisi ihan selvästi sitä, että mikä estää muka tekemästä jotain, niin ei paljon mikään. Tavallaan ihmisillä on aika paljon sellaista agencya, kapasiteettia tai mahdollisuutta toimia, jos syntyy esimerkiksi sille keskustelulle mahdollisuus. Sekin tavallaan määrittää tilaa, missä arkkitehtuuri tai ympäristön muodostus urbanismilla tai tilan käyttämisellä, tai sen ikään kuin vain ottamisella tai ymmärtämisellä. Se on yksi prosessi, mikä tässä mielestäni on vähän valottunut. Tietty hengen huokaus tai helpottavuus, ettei näiden asioiden monimutkaisuus lamauta. Että "en tiedä osaanko minä tähän sanoa mitään", tai "koska maailma menee kuitenkin tuota kohti". Se, että silti on aina tilaa tai mahdollista puhua ja löytää jotakin kiinnostavaa siitä kehyksestä. Kaikki me olemme kuitenkin jossain.

MK: [00:20:24]: Kyllä, ja toimimme osana jotain yhteisöä. Tästä oli ohimennen puhetta, mutta ehkä arkkitehtuuri on joissain paikoissa vieras sana. Arkkitehtuuriin liittyvää rakennuskulttuuria ja ympäristön arvostamista, kaikkea sitä on ja tehdään ja tapahtuu, mutta kun sanotaan arkkitehtuuri, niin ajatellaan Alvar Aaltoa ja wow-arkkitehtuuria helposti.

MS: [00:20:51]: Ja toki paikallisessa keskustelussa paljon on kuulunut myös se, että on ihan ok, että olemme eri mieltäkin sellaisista, että onko nyt joku kaunista vai ei. Tai miksi jotain on näin rakennettu, onko joku asia pilattu tai ei, tämä olisi pitänyt purkaa ja tämä pitäisi säilyttää. Sitä keskustelua joka tapauksessa käydään. Se, että on joku taso, jolla arkkitehtuurista tai rakennetusta ympäristöstä voi keskustella myös yleisellä tasolla ja humaanisti, tavallaan miettiä miten se meille toimisi paremmin, ja olisi lähtökohta. Sellaista keskustelua on voitu käydä ja mielestäni yhdistää pohdintaan normaalisti aika eri puoliltakin keskustelua tulevia tahoja. Se on ollut kanssa yksi havainto.

AL: [00:21:48]: Kyllä. Tämä liittyy minusta siihen, että jos arkkitehtuuri on sanana hankala ja sitä yritetään monessa muussakin hankkeessa, vaikka EU-tasolla, tuoda lähemmäksi ihmisiä, niin politiikka on toinen todella vaikea sana. Kun ne yhdistää arkkitehtuuripolitiikaksi, niin se voi kuulostaa vähän luotaantyöntävältä. Moni kaupunki on ottanut sen linjan, että ne puhuvat arkkitehtuuriohjelmista, mutta eivät arkkitehtuuripoliittisista ohjelmista. Politiikka voi joillekin tarkoittaa jotain riitaisaa suhmurointia tai hallintoa pelkästään. Vaikka tämäkin hanke tietysti jotenkin liittyy arkkitehtuuripolitiikkaan hallinnollisena toimena, jonka kautta pyritään siis edistämään eri alueiden, kuntien ja kaupunkien kehitystä, niin ehkä tässä on ainakin sanattomasti haluttu tutkia myös arkkitehtuuripolitiikan merkitystä politiikan toisessa, ehkä laajemmassa tasossa. Hannah Arendt sanoi, että politiikka on inhimillistä toimintaa ja uuden aloittamista. Siellä, missä on politiikkaa, on aina mahdollisuus toimia toisin tai tehdä mitä vaan. Se on hyvin luovaa, siinä on hyvin kaukana tällainen hallinnollinen kieli. Niin ehkä juuri mitä Mika sanoi, että toimijuus ja yhteisen keskustelun vahvistaminen on tavallaan politiikan etymologisen merkityksen ytimessä aina ollut. Politiikka on myös sitä. Siitä seuraa se, että arkkitehtuuripolitiikka on myös keskustelua, toimintaa ja tekoja oman elinympäristön eteen, ja siinä on tavallaan paljonkin mahdollisuuksia, tai ainakin pitäisi olla.

MK: [00:23:46]: Jos paikallisuus ja jokaisen oma toimijuus liittyy vahvasti arkkitehtuuriin, niin olisi kiinnostavaa kuulla teiltä vielä siitä, mikä on arkkitehdin rooli. Tämä menee käytännön tasolle tiukasti, mutta monessa kaupungissa on esimerkiksi luovuttu kaupunginarkkitehdin roolista. Mitä sanotte tästä? Onko itse asiassa arkkitehti sitten fasilitaattori ja kaupunginarkkitehti hoitaa luparumbaa, vai minkälaisia rooleja arkkitehdillä on nyt?

MS: [00:24:21]: Voin tietysti tätä peilata omankin koulutukseni kautta, kun olen arkkitehti taustaltani. Tässä on taustalla mainitsemiasi kehityskulkuja, että olemme eläneet tai kasvaneet Suomessa, jossa arkkitehtien työ on ollut ohjaamassa paljon voimakkaammin rakennettua ympäristöä alun perin. Kuntien, kaupunkien, läänien ja kaikkien tasolla on aikaisemmin ollut ihan selkeätä viranomaisarkkitehtityötä, virka-arkkitehdeilläkin on oma historiansa Suomessa ja erilaisissa instansseissa. Tänä päivänä olemme kuitenkin tilanteessa, että todella valtakunnallista verkkoa arkkitehdin virkojen hoitamiselle ei oikein enää samalla tavalla ole. Näistä rakenteista osa on tietysti purkautunutkin, lääninhallitsemisesta, ja kuntien palveluksessa on yhä vähemmän ja vähemmän. Termi kaupunginarkkitehti on käynyt harvinaisemmaksi myös, ainakin alkuperäisessä merkityksessään. Toki kunnilla silti on kaavoitusmonopoli Suomessa ja tietyt vastuut, jotka ovat ihan oleellisia niiden palveluiden järjestämisen kautta, tilojen kautta ja maapolitiikan kautta. Mutta myös arkkitehtuuripolitiikka on Suomessa henkilöitynyt monesti, on tavallaan ollut jonkun paikallisen arkkitehdin tai aiheesta innostuneen ryhmän, työryhmän tai jonkun instanssin työn tulosta, että niitä aikaisemmin tehtyjä, esimerkiksi paikallisia ohjelmia on syntynyt. Kaupunkeihin, joissa niitä on syntynyt, on juurtunut enemmän se kulttuuri, ja niissä on säilynyt myös arkkitehdin rooli enemmän kunnan reaalisessa hallinnossa mukana. Osa kehityksestä, että virkamiehistöä on ylipäänsä vähentynyt kunnissa, se nyt on vain näin. Se liittyy tietysti alueiden eriarvoistumiseen väestökehitysmielessä ja toisaalta voimakkaaseen kaupungistumiseen, joka on Suomessa jatkunut koko meidän valtiohistorian ajan. Pelkästään sillä, mitä arkkitehti voi tehdä, tai mikä on arkkitehdin rooli, niin siinä on suuria muutoskulkuja. Ne sitten ovat vähän tien tukkeena sekä arkkitehdeille, mutta ehkä myös on vähän kaivettu uuden paikallisen piirissä sitä maata, että ketkä kaikki muut voisivat olla oman paikkakuntansa kansalaisarkkitehtejä, tai ainakin laajentaa vähän sitä käsitettä. Mutta keskusteluissa on kuitenkin ollut aina tärkeää myös, että paikkakunnilla, joissa on hyvät kokemukset omista ohjelmista, tai on ollut taustaa sille, että rakennettu ympäristö, sen historiallisten arvojen ja kontekstin hahmottaminen, kuitenkin vaatii jonkinlaista koulutusta. Siinä on avuksi arkkitehtien olla mukana. Tietopohjaa voi olla myös museoissa, tietysti museoissakin työskentelee, tai vaikka museovirastossa, arkkitehtejä. Yksittäisen toimijan paikka, niin silläkin on vähän uudet haasteet myös näissä kuvioissa. Sitten sanottakoon, että ehkä arkkitehtien koulutuksessa arkkitehtuuripolitiikasta ei hirveästi puhuta. Se ei ole välttämättä ala, jolla olisi hirveästi itsessään ollut toimintaa. Toisaalta kyllähän sillä on reilu parikymmentä vuotta Suomessa historiaa takana, niin se kuitenkin on koskettanut aika monen virka-arkkitehdinkin työkenttää. Tämä on vähän kirjava kysymys, koska kyse on osittain siitä, että tässä tarvitaan ihan varmasti tosi keskeiseen rooliin se, että mitä arkkitehti, kaupunkisuunnittelija tai sen koulutusalan henkilö, tuo prosesseihin. Mutta realiteetti on kuitenkin, että oikeasti työn piirin täytyy olla paljon laajempi. Ja toimijoita, joilla on myös kapasiteetti tehdä niitä asioita löytyy vaikka mistä.

AL: [00:29:27]: Kyllä. Kuten Mika tuossa hyvin kuvasi sen, että arkkitehdin työ on ollut tosi suuressa murroksessa kaikilla tasoilla viimeiset kymmenen vuotta. Mitä se sitten tarkoittaa kaupungin arkkitehdin toimen tai sen tulevaisuuden suhteen, siitä on tosi hankala puhua, koska kaupunginarkkitehtejä on myös varmasti tosi erilaisia ja virkoja erilaisia, on erilaista olla suurella kaupungissa, kuin pienellä paikkakunnalla. Työhön sisältyy hyvin laaja-alaisesti kaikkea ja todella erilaisia asioita. Siinä pitää hallita hyvin laajoja kokonaisuuksia, eli tämä on resurssikysymys. Siksi tuntuu aina vähän väärältä alkaa visioimaan, mitä se voisi olla, koska todellisuus on usein hyvin toisenlaista. Mutta ehkä kun Suomessa aina tykätään ottaa mallia Ruotsista, niin vaikka Malmössä on Malmön kaupunginarkkitehti, jonka taustansa on hyvin vahvasti sosiaalisissa kysymyksissä, oikeudenmukaisuuskysymyksissä ja siinä miten kaupunkeja kehitetään kaikille, erityisryhmät huomioiden. Malmössä, jossa itse vierailin viime vuonna minulle jäi käsitys, että koska Malmö kaupunkina tunnetaan tietyistä lähiöalueista, jotka ovat aika huonomaineisia, niin siellä kaupunginarkkitehdin rooli nähdään myös mielipidevaikuttajana ja henkilönä, joka pyrkii lisäämään osallisuutta ja inkluusiota, ja työskentelemään erityisesti ryhmien kanssa, joiden ääni ei ole ehkä kuulunut perinteisesti kaupunkisuunnittelussa. Nimenomaan myös työstää mielikuvia lähiöalueista ja kehittää niitä asukkaiden kanssa. Eli siellä olevat toimintakenttä on hyvin toisenlainen ja se kuvaa ehkä sitä, että arkkitehtuuripolitiikalla vastataan myös vaikka sosiaalisiin kysymyksiin ja yhteiskunnan inklusiivisuuteen. Varmaan mitään mallia ei voi viedä kaupungista toiseen sellaisenaan, mutta ehkä uuden arkkitehtuuripoliittisen ohjelman hengessä voisi ajatella, että tällaistakin toimintaa voisi miettiä. Kuitenkin arkkitehtuuri liittyy olennaisesti kysymyksiin siitä, kenelle kaupunkiin tehdään, kenelle se kuuluu, mikä on hyvää ja tasavertaista ympäristöä kaikille. Ajattelen, että arkkitehdeillä on usein koulutuksensa puolesta hyvä lähtökohta vastata näihin kysymyksiin ja etsiä ratkaisuja. Tavallaan toivoisi, että kaupunginarkkitehdeillä olisi vaikka kunnissa ja kaupungeissa enemmän liikkumisvaraa ja mahdollisuutta esittää vaihtoehtoja.

MS: [00:32:23]: Jos katsoo vastavalmistuvia arkkitehtejä, nuoria arkkitehtejä tai arkkitehtiopiskelijoita, niin kysymykset vaikka sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, ja kestävyyden osat siinä, ovat kyllä aika keskeisiä nuoremman polven parissa. Voisi ajatella, että se on myös tässä professiossa, arkkitehtiammattikunnassa muutos, joka on tapahtumassa myös siihen suuntaan, että arkkitehti olisi yhteisömanageri tai resurssimanageri. Systeemin organisoijana enemmän kuin muotojen luojana, se on varmasti kehitystä, jota ihan luontaisestikin tapahtuu.

MK: [00:33:11]: Ja aika aikaansa kutakin. Sekään tuskin on arkkitehdin kiveenhakattu, lopullinen toimenkuva, että vaikka keskittyy sosiaalisiin kysymyksiin. Tällä hetkellä on selkeästi fokus, oli puhe sitten arkkitehtuurista tai taiteesta, että pyritään yhdessä tekemiseen, osallistavuuteen ja sen tyyppisiin asioihin. Tässä mietin vielä sitä, että ainakin taiteen saralla joskus tuntuu, että asiantuntijuus tulee kyseenalaistetuksi. Ehkä sama voi päteä myös arkkitehtuuriin ja kaikkeen, mihin estetiikka liittyy. Se taisi olla Mika, joka joskus sanoi, että "ajattelen niin, että jos on ihminen, joka omistaa viikostaan useita tunteja, vaikka koko työaikansa sille, että pohtii jotain kysymyksiä, niin sille ehkä syntyy parempi näkemys asiasta kuin jollekin, joka ei sitä aikaa käytä siihen". Tässäkin voi miettiä, että varmaan olennaista on, että vaikka painopiste arkkitehtuurissa, arkkitehdin tehtävässäkin voi muuttua, niin se, että sille varataan aikaa ja resurssia, että voi keskittyä niihin kysymyksiin, mitä minäkin aikana halutaan ratkaista. 

Arkkitehtuuri muuttuu koko ajan ja se, mitä me sillä tarkoitamme. Samalla tavalla tässä kehitystyöryhmätyössä on selkeätä, ettei se pääty tähän. Vaikka hanke päättyy, niin emme ole saaneet mitään ratkaisua ja "nyt tämä on maailman loppuun asti selvä". Mutta toivottavasti tämä on ollut sysäys keskustelulle ja asia, joka on herättänyt kiinnostusta.

MS: [00:34:56]: Ihan varmasti. Kyllähän me olemme kohdanneet ja on luotu keskustelua, joka on siemen mahdollisille uusille ohjelmille ja toimenpiteille tästä aiheesta, tai edes aiheen tietoisuudelle on luotu tämänkin puitteissa mahdollisuuksia. Tämä on osoittanut, että kiinnostusta on joka tapauksessa olemassa ja tällainen toiminta on järkevää. Siinä mielessä uusi paikallinen on avannut jotain. Ja tosiaan tästä on tulossa vielä loppujulkaisu vuoden 2024 keväällä. Ja tietysti tämän podcastin muissakin jaksoissa on jo kuvailtu näiden hankkeiden tavoitteita. Keskustelu jatkuu varmasti myös meidän eri organisaatioidemme yhteistyössä ja omissakin hankkeissamme. 

MK: [00:35:53]: Aamen. Kiitos.

AL: [00:35:54]: Kiitos.

MS: [00:36:11]: Kiitos.

[musiikki] 

[äänite päättyy]