Uutinen

Ensimmäiset Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-hankkeet on valittu

Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-teeman rahoitusta myönnetään yhteensä yhdeksälle hankkeelle. Mukana on muun muassa kestävän kulttuurimatkailun, av-alan, musiikin ja kuvataiteen kokonaisuuksia. Seuraava haku järjestetään loppuvuodesta 2024.
Kuvituskuva. Kolme hahmoa turkoosilla taustalla.
Euroopan unionin osarahoittama -logo.

Valtakunnallisen ESR+-teeman ensimmäinen hankehaku järjestettiin keväällä 2023. Hämeen ELY-keskus on nyt valinnut ensimmäisen kierroksen hankkeet.

Teeman rahoitusta haki yhteensä yli 80 hanketta. Kaikki valintaperusteet täyttäviä hankkeita oli yhteensä 30, joista yhdeksän on valittu rahoitettavaksi.

Valintaperusteita ovat muun muassa valtakunnallinen vaikuttavuus, tarvelähtöisyys, toiminnan tai uusien ratkaisujen kehittäminen, osaamisen ja yhteistyön edistäminen sekä hankkeen tulosten juurruttaminen ja hyödynnettävyys. Hakukriteerit on kuvattu kokonaisuudessaan hakuilmoituksessa.

Valituissa hankkeissa luovia aloja ja luovaa taloutta edistetään monipuolisesti. Mukana on muun muassa kestävän kulttuurimatkailun, av-alan, musiikin ja kuvataiteen kokonaisuuksia. Valitut hankkeet on listattu uutisen loppuun.

"Valittujen hankkeiden joukossa on paljon ammattikorkeakoulujen yhteishankkeita, jotka edistävät luovia aloja monin tavoin. Seuraavalla kierroksella hakua pyritään keskittämään vahvemmin taiteen, kulttuurin ja luovan alan varsinaisiin toimijoihin”, sanoo Hämeen ELY-keskuksen rahoitusasiantuntija Minna Taipale.

Ensimmäiseen hakuun varatusta 6 miljoonasta hankkeille jaetaan nyt yhteensä 4,9 miljoonaa. Jakamatta jäänyt osuus siirtyy seuraaville hakukierroksille. Vuosina 2021–2027 Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen teeman rahoitus on yhteensä 13,6 miljoonaa euroa.

Teeman rahoituksesta vastaa Hämeen ELY-keskus, joka tekee myös rahoituspäätökset. Hämeen ELY-keskus on ottanut yhteyttä hakijoihin. Viralliset rahoituspäätökset tehdään marras-joulukuun aikana.

Teeman seuraava hakukierros järjestetään noin vuoden päästä.

 

Tukea valituille hankkeille ja seuraavaan hakuun

Taiteen edistämiskeskuksen Luova verkko on järjestänyt hakijoille ja rahoituksesta kiinnostuneille hakuinfoja, työpajoja ja sparrausta.

Luova verkko jatkaa valittujen hankkeiden parissa työskentelyä taiteen, kulttuurin ja luovan alan vahvistamiseksi. Lisäksi Luova verkko toimii luovien alojen osaajien tukena tulevassa haussa.

“Seuraavalla kierroksella autamme etenkin pienempiä toimijoita hiomaan hankeideoitaan paremmin ESR+-valintakriteereihin sopiviksi. Keskeistä on tukea erityisesti valtakunnallisesti vaikuttavien verkostojen löytämisessä”, sanoo Luovan verkon hankepäällikkö Sofia-Charlotta Kakko.

 

Lisätietoja

Haku ja hakemusten arviointi: Minna Taipale, rahoitusasiantuntija, Hämeen ELY-keskus, [email protected], +358 (0)295 025 106 
Tavoitettavissa 30.10. alkaen.

Hankeideoiden kehittäminen ja sparraus: Sofia-Charlotta Kakko, hankepäällikkö, Taiteen edistämiskeskus, [email protected], +358 (0)295 330 912 

Tiedote: Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaaminen: kevään haun hankevalinnat tehty (Hämeen ELY-keskus)

 

Valitut hankkeet

Ensimmäisessä hankehaussa valitut hankkeet ja toteuttajat ovat:

Luovien alojen projekti- ja kehittämisosaaminen työllistämisen ja työllistymisen tukena 
Hakija: Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy

Musiikkiagenttikoulutus 
Hakija: Tampereen ammattikorkeakoulu Oy

Taide, teknologia ja kestävä matkailu -innovaatioalusta 
Päähankkeen toteuttaja: Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy 
Osahankkeen toteuttajat: Tampereen korkeakoulusäätiö sr, Lab-ammattikorkeakoulu Oy

Luovat Web3 ajassa 
Päähankkeen toteuttaja: Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy
Osahankkeen toteuttajat: Hämeen ammattikorkeakoulu Oy, Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy, Yrkeshögskolan Arcada Ab, Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy

AV UP - Uutta osaamista av-alalle 
Päähankkeen toteuttaja: Tampereen ammattikorkeakoulu Oy 
Osahankkeen toteuttajat: Tampereen kaupunki, Turun ammattikorkeakoulu Oy, Yrkeshögskolan Arcada Ab, Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Turun kaupunki, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Tekoäly luovan ja kulttuurialan ekosysteemissä - LuovAIn! 
Päähankkeen toteuttaja: Turun yliopisto
Osahankkeen toteuttajat: Oulun yliopisto, Lab-ammattikorkeakoulu Oy, Tampereen korkeakoulusäätiö sr

Tuottajakeskus Living Lab 
Päähankkeen toteuttaja: Tampereen ammattikorkeakoulu Oy 
Osahankkeen toteuttajat: Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy, Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy, Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy, Live FIN ry

Kuvataiteilijan uusi työ- ja ansaintakenttä 
Päähankkeen toteuttaja: Tampereen ammattikorkeakoulu Oy 
Osahankkeen toteuttajat: Lapin yliopisto, Globe Art Point ry

KLUSTERI 
Päähankkeen toteuttaja: Rytmi-instituutin kannattajayhdistys ry
Osahankkeen toteuttaja: Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy