Uutinen

Kohdeapurahojen käsittely käynnistynyt

Taiteenalojen kohdeapurahojen hakuaika päättyi Taiteen edistämiskeskuksessa marraskuun lopussa. Yhteensä Taikeen lähetettiin 3858 hakemusta, mikä on lähes neljäsataa vähemmän kuin viime vuonna. Kohdeapurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoiden yksittäisiin vuosina 2024–2025 toteutettaviin projekteihin.

Taike asetti ensimmäistä kertaa rajoituksia saapuvien hakemusten määrään. Hakuilmoituksen mukaan apurahaa sai hakea vain yhdellä hakemuksella yhteen projektiin. Tämän lisäksi hakija sai toimittaa työryhmän apurahahakemuksen. Rajoituksella pyritään varmistamaan hakemusten käsittelyn aikataulu, sillä jo useamman vuoden ajan Taikeen saapuneiden hakemusten määrä on kasvanut kiihtyvällä tahdilla.

Suurista taiteenaloista teatteritaiteen ja tanssitaiteen hakemusmäärät kasvoivat hieman. Kuvataiteen ja musiikin kohdeapurahahakemusten määrä laski yli sadalla viimevuotiseen verrattuna. Nämä alat ovat kuitenkin edelleen hakemusmääriltään suurimmat: kuvataiteessa on käsittelyssä 966 ja musiikissa 820 hakemusta. 

Päätökset taiteenalojen kohdeapurahahakemuksista tehdään valtion taidetoimikunnissa. Päätökset perustuvat hakijoiden aikaisempien taiteellisten näyttöjen sekä työsuunnitelmien arviointiin. Myönteisen päätöksen saa 20–25 prosenttia hakijoista. Yhteensä taiteenalojen kohdeapurahoina myönnetään noin 3,4 miljoonaa euroa, mikä on 300 000 euroa vähemmän kuin viime vuonna. 

Lisätietoja

Taiteen tukemisen päällikkö Henri Terho
p. 0295 330 901, [email protected]