Uutinen

Taikeen uusia asiantuntijoita | Uutinen

Taikessa on aloittanut työnsä joukko uusia julkisen taiteen ja taiteilijoiden työskentelyedellytysten kehittämisen asiantuntijoita.

Läänintaiteilija Anne Lehtelä työskentelee Tampereella, läänintaiteilija Leevi Lehtinen Oulussa ja taideasiantuntija Mika Savela Helsingissä.

Anne Lehtelä työskentelee . Ohjelman tavoitteena on edistää taiteilijoiden asemaa yhteiskunnassa ja työelämässä, kehittää taiteilijoita työllistäviä rakenteita ja lisätä työskentelymahdollisuuksia.

Lehtelä toimii myös . Palvelun tavoitteena on vahvistaa julkisen taiteen toimintakäytäntöjä, muun muassa prosenttiperiaatteen toteutumista. Palvelun keskeisiin tehtäviin kuuluu yksityisen ja julkisen sektorin rakennuttajien sitouttaminen prosenttiperiaatteeseen sekä hyvien taiteen hankintamallien kehittäminen.

Taideasiantuntija Mika Savela keskittyy uuden arkkitehtuuripoliittisen ohjelman tavoitteiden edistämiseen valtakunnallisesti. Hän on koulutukseltaan arkkitehti ja filosofian tohtori. Hän on toiminut monipuolisesti arkkitehtuurin, näyttelyiden, julkaisujen ja tutkimuksen parissa sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Läänintaitelija Leevi Lehtinen edistää prosenttiperiaatteen malleja Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Hän on koulutukseltaan animaatiotaiteen maisteri. Vuodesta 2006 lähtien hän on toiminut vapaana mediataiteilijana Suomessa ja ulkomailla keskittyen installaatiotaiteeseen ja projisointisisältöihin teattereissa. Lehtinen työskenteli Taikessa valotaiteen läänintaiteilijana vuosina 2016–2020.

Lisätiedot

Taiteilijoiden työskentelyedellytysten kehittämisohjelma
, erityisasiantuntija

Julkisen taiteen asiantuntijapalvelut
, erityisasiantuntija