Publication

"Kun lumipallo lähtee pyörimään" - Nuorten kuvataiteilijoiden kansainvälistyminen 2000-luvun alussa

Tutkimus käsittelee Suomen kuvataiteessa viimeisten 10–15 vuoden aikana tapahtunutta nopeaa kansainvälistymistä sekä sen vaikutuksia kuvataiteilijan ammattiin.

Julkaisun tyyppi

PDF

Kirjoittaja(t)

Sari Karttunen

Julkaisija

Taiteen keskustoimikunta

Julkaisuaika ja -paikka

Helsinki 2009

ISBN

978-952-5253-75-7

Tutkimus käsittelee Suomen kuvataiteessa viimeisten 10–15 vuoden aikana tapahtunutta nopeaa kansainvälistymistä sekä sen vaikutuksia kuvataiteilijan ammattiin. Kiinnostuin aiheesta käydessäni kesällä 2002 ensimmäistä kertaa Lontoon Tate Modernissa. Tunsin jo matkalla kansallista ylpeyttä siitä, että uudessa Tatessä olisi esillä Eija-Liisa Ahtilan yksityisnäyttely Real Characters, Invented Worlds. Pari vuotta aikaisem- min entiseen voimalaitokseen avattua taidekeskusta oli verrattu julkisuudessa Pariisin Pompidou-keskukseen ja New Yorkin Modernin taiteen museoon MoMaan. Ahtilan saavutuksen todellinen mittakaava paljastui kuitenkin vasta, kun hänen nimensä hohti massiivisen taidekeskuksen ulkoseinällä Matissen ja Picasson rinnalla, aivan yhtä suuressa koossa. Suomalainen elossa oleva (s. 1959) taiteilija, vieläpä naispuolinen ja niin sanottujen uusien medioiden edustaja, näytti tehneen kiistattoman kansainvälisen läpimurron.