Kenen luonto? – eräs prosessi

Tavatessamme huhtikuussa 2018 Seinäjoen asemalla meillä on ajatuksenpätkä luontokuvausta ja valokuvataidetta yhdistävästä keskustelutilaisuudesta. Latvan Jennin idea, joka oli hautautunut kiireisiin. 

Hyppäämme autoon ja ajamme Lapualle, minä, Heinosen Harri ja Palolan Tiina. Puhe pulppuaa, juttu kulkee, kaikkialla on tasaista, mutta meillä on asiaa, toisillemme, paljon. Taidenäyttelyjä, kulttuuria, uusia ihmisiä, laihaa lounaskeittoa ja keskustelua. 

Illalla palaamme takaisin Seinäjoelle, junaa odottamaan. Puhumme edelleen paljon, ehkä entistä enemmän, meillä on ajatus kolmivuotisesta hankkeesta, joka pitäisi sisällään näyttelyn lisäksi ainakin ammattilaisille suunnattua koulutusta sekä taiteen ja tieteen välistä vuoropuhelua luonnosta ja mahdollisuuksista. 

Tehään isosti, mennään päätyyn asti.

Taike, valokuvakeskukset, Valokuvataiteen museo, ammattiluontokuvaajat, valokuvataiteilijat. Ohjausryhmä. Kahvia, pullaa ja asiantuntijoita pöydän ympärillä. Kuraattori. Juha Suonpää. Risteysihminen. Luontokuvaus, valokuvataide, taide, tiede. Toivon signaalit, kestäväkehitys, uudenlainen ajattelu, taide indikaattorina. 

Luonto pelastaa vielä ihmisen. Tehään isosti, mennään rajoille ja niiden yli. 

Nimi. Mikä nimi? Luonnollisesti, luonnostellen, luonnosta, luontokuvia, luonnon kuva. Kahvia. Jonkun sivulause, hiljaisuus, toisto, hiljaisuus. Kenen luonto. Toi on hyvä. Kysymysmerkillä. 

Maaliskuussa 2020 makaan teltassa myrskyltä suojassa jossain Karigasniemen ja Inarin välillä, kun puhelimeeni tule viesti ”Tuli 188 hakemusta”. Lähtiessäni erämaahan olin todennut olevani pettynyt, jos Kenen luonto? -näyttelyyn ei tule yli viittäkymmentä hakijaa. Saman päivän iltana tulee toinenkin viesti ”Suomi on asetettu poikkeustilaan”. Onneksi tässä vaiheessa, Kenen luonto? avautuu vasta elokuussa Oulussa. Niinpä niin. 

Hurjaa kuratointia, hienoja tekijöitä, lisää hienoja tekijöitä ja vielä lisää hienoja tekijöitä, koronan painajaistunnelmaa, etäpalavereita, mikki kiinni, mikki auki, yhteys pätkii, kaikki yrittävät olla vähän liian pirteitä, visioita, keskusteluja, valintoja, hylkäyksiä, ajattelua… Lopulta 22 valittua tekijää Oulun avausnäytelyyn. Alla hihkuu. Nainen, joka on ollut pelin rakentaja tässä. Tiedotteita, pettymyksiä, kyselyitä, riemua, huumaa. Tulee hieno! Toukokuussa vedetään hätäjarrusta. 

Kiskot kirskahdellen maaliskuuhun 2021 ja Jyväskylään. Tarjolla on taidemuseon alakerran pieni galleria. Tää ei v***u mahu tänne. Kesä pelkkää murehtimista. Iso unelma ängetään koirankoppiin.  Välillä itken. Harri yrittää lohduttaa. Se on aina niin rauhallinen. Lomien jälkeen kaikki muuttuu. Alkaa rakentua oikea valokuvafestivaali, kotikentälleni. Toivon signaalit. 

Lopulta tulee oikea talvi ja vaellus läpi lumen ja jään. Harrin kanssa työstämme ja puhumme päivittäin. Etänä. Punaiset pipot. Kevättalvella työhuoneeni muuttuu avaruusalukseksi. Teen, hiihdän, ajattelen, teen, hiihdän, ajattelen, teen, hiihdän, ajattelen. Ja haisen pahalle. 

Sanna Kanniston valokuvateos ”Winds Blow South” kuljetuspakkauksessa.

Sanna Kanniston valokuvateos ”Winds Blow South” odottaa kuljetuspakkauksesta purkua ja konservaattorin tulotarkastusta. Kuva: Marko Hämäläinen.

Kaksi ihmistä poistaa kuljetussuojia Sanna Kanniston teoksesta.

Taidekonservaattori Veera López-Lehto ja museoassistentti Paula Jurvelin poistavat kuljetussuojia Sanna Kanniston teoksesta ”Cylvia communis”. Kuva: Marko Hämäläinen.

Tänään kävelen edestakaisin Jyväskylän taidemuseon yläkertaa enkä usko mitään todeksi. Olen liikuttunut ja sumuinen. Kaikki vaan tapahtuu tässä ympärillä. Tuolla on Kannistoa, tuolla Varesvuota, tuolla Männikköä, tuolla Erikssonia, tuolla Kovalaista… Ennen päivän töitä heilun Sielun veljien Säkenöivän voiman tahtiin. Eläin elää, ihminen ihmettelee!  

Kohta on valmista. Eka erä. Olen kiitollisin mielin ja ihmeissäni. Isäni liimasi sänkyni yläpuolelle Hannu Hautalan kotkakuvan, kun olin pienempi kuin pieni. Hän ehkä toivoi minusta luontokuvaajaa. Nyt olen tässä täynnä ihmetystä. 

Niin ja te, siinä, juuri te. Kiitos, että olette auttaneet ja tukeneet retken louhikoissa ja myötäeläneet upeimmat auringonnousut. 

On tullut tehtyä isosti. Katselen jo seuraavaan horisonttiin. 

Anna Niskasen taideteos nimeltä Dive. Anna Niskasen seitsemänmetrinen syanotyyppi silkille. ”Dive” ripustettiin näyttelyn ensimmäisenä teoksena Jyväskylän taidemuseoon. Kuva: Marko Hämäläinen.

Maamme kautta aikain laajin luontoa käsittelevä valokuvanäyttely Kenen luonto? käynnistyi Jyväskylän taidemuseossa 27.3.2021. Näyttelyssä nähdään monimuotoisia luontotulkintoja alan huippunimiltä sekä nousussa olevilta lupauksilta. Taiteen edistämiskeskuksen koordinoima hanke kiertää vuonna 2021 myös Turussa, Oulussa ja Lapualla. 

Viimeksi muokattu: 31.03.2021


Marko Hämäläinen talvisessa maisemassa.

Marko Hämäläinen on työskennellyt Taikessa valokuvataiteen läänintaiteilijana vuodesta 2018.   

Viimeksi muokattu: 31.03.2021