Myönnetty tuki

Ohjaajat Atro Kahiluoto ja Mikko Roiha saivat taiteilijaprofessoriapurahan

Valtion näyttämötaidetoimikunta on jakanut vuonna 2015 alkavat taiteilija-apurahat. Apurahan sai 38 näyttämötaiteen ammattilaista. Hakemusmäärä kasvoi 44 prosentilla.
Published

Näyttämötaidetoimikunta jakoi kaksi kymmenvuotista taiteilijaprofessoriapurahaa. Sen saivat ohjaaja Atro Kahiluoto, 55, ja ohjaaja Mikkö Roiha, 42. Apuraha myönnetään erittäin ansioituneelle taiteilijalle ja apurahan saaja voi käyttää taiteilijaprofessorin nimikettä.

Atro Kahiluoto on etsinyt aina uutta, perinteitä unohtamatta. Hän on Jouko Turkan jälkeisen teatterin tiennäyttäjä, joka on kehittänyt teatteritaidetta kokonaisvaltaisesti ammattiteattereissa, vapaissa ammattiryhmissä ja viime vuosina esitystaiteen parissa. Kahiluoto on toiminut teatterinjohtajana, vierailevana ohjaajana, ohjaajantyön lehtorina ja Suomen teatteriohjaajien ja dramaturgien puheenjohtajana. Näiden lisäksi hän on Esitystaiteen seuran perustajajäseniä.

Mikko Roiha vannoo teattereiden, varsinkin näyttelijöiden yhteistyöhön ja kansainväliseen kohtaamiseen. Uusimmassa tuotannossa, Minna Canthin Sylvi, on mukana kuusi teatteria ja esitys tehdään kaksikielisenä. Roihan taiteilijalaatuun kuuluu, että hän ottaa klassikon, jonka hän sovittaa, ohjaa, pukee ja lavastaa itse. Esitykset nähdään paitsi maailmalla, myös muun muassa suomalaisten maakuntateattereiden ohjelmistossa.

Näyttämötaidetoimikunta sai kaikkiaan 257 hakemusta. Hakemusmäärä kasvoi 44 prosenttia viime vuodesta.

Kymmenvuotinen
ohjaaja Atro Kahiluoto, Helsinki (taiteilijaprofessoriapuraha)
teatteriohjaaja Mikko Roiha, Berliini (taiteilijaprofessoriapuraha)

Viisivuotinen
teatteriohjaaja Cilla Back, Helsinki
dramatiker Gunilla Hemming, Helsingfors

lavastaja Erkki Saarainen, Kuopio

Kolmivuotinen
ohjaaja Juha Malmivaara, Turku

Yksivuotinen
näyttelijä Marc Gassot, Helsinki
regissör och skådespelare Mikaela Hasán, Helsingfors
näyttelijä Tarja Heinula, Helsinki
näyttelijä, ohjaaja Niina Hosiasluoma, Helsinki
teatteriohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen, Helsinki
näyttelijä Anneli Karppinen, Jyväskylä
teatteriohjaaja Susanna Kuparinen, Helsinki
näyttelijä Jarkko Lahti, Porvoo
teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija Esa Leskinen, Helsinki
näyttelijä Anna Lipponen, Helsinki
näytelmäkirjailija Pipsa Lonka, Helsinki
näyttelijä Sanna Majanlahti, Tampere
näyttelijä, ohjaaja, näytelmäkirjailija Antti Mikkola, Tampere
esitystaiteilija Pasi Mäkelä, Järvenpää
säveltäjä, muusikko Iiro Ollila, Lohja
esitystaiteilija Pilvi Porkola, Helsinki
nukketeatteritaiteilija Merja Pöyhönen, Turku
valosuunnittelija Anna Rouhu, Helsinki
teatteriohjaaja Eino Saari, Kajaani
äänisuunnittelija Jussi Saivo, Pori
äänisuunnittelija Heidi Soidinsalo, Helsinki
näyttelijä Piia Soikkeli, Tampere
teatteriohjaaja Salla Taskinen, Porvoo
näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, dramaturgi Pirjo Toikka, Helsinki

Puolivuotinen
näyttelijä Outi Condit, Helsinki 
äänisuunnittelija Hannu Hauta-aho, Helsinki
valosuunnittelija Mia Kivinen, Helsinki
näyttelijä Emilia Kokko, Helsinki
ohjaaja Kaisa-Liisa Logrén, Helsinki
ohjaaja Martina Marti, Helsinki 
näyttelijä, esitystaiteilija Tuire Tuomisto, Helsinki
teatterityöläinen Sami Vehmersuo, Helsinki

Lisätietoja:
Ansa Aarnio, erityisasiantuntija
puh. 0295 330 701, [email protected]