Uutinen

Taike koordinoi luovan ja kulttuurialan hankkeita ESR-ohjelmakaudella

Taiteen edistämiskeskus on valittu koordinoimaan valtakunnallista ESR-teemaa Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaaminen.

Taiteen edistämiskeskuksen Luova verkko -koordinaatiohankkeen visiona on, että kulttuuri ja luovat alat synnyttävät uutta osaamista ja työtä vahvistaen samalla Suomen ja sen eri alueiden veto- ja pitovoimaa. Luovien alojen osaajien törmäyttäminen koulutuksen, tieteen ja eri alueiden toimijoihin tuottaa uusia kulttuurisia ja sosiaalisia innovaatioita sekä uusia liiketoimintamalleja.

Luova verkko -hankkeen toteutusaika on 3.10.2022-31.12.2025. Taike toimii hankkeessa välittäjän, ristiinpölyttäjän ja innostajan roolissa tähdäten siihen, että Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen teeman tavoitteet toteutuvat ohjelmakauden aikana. 

– Taiteen ja kulttuurin toimijat eli sisällöntuottajat ovat luovan alan ydin, joiden kautta luovien alojen aito nousu Suomessa voi kehittyä, toteaa Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen.

Luovan ja kulttuurialan ESR-hankkeiden rahoittavana viranomaisena toimii Hämeen ELY-keskus. Ohjelmakauden rahoitus hankkeille on yhteensä 13,6 miljoonaa euroa. Ensimmäinen vaihe on ideahaku, joka käynnistyy lokakuussa.

Taiken koordinaatiohankkeen budjetti on noin miljoona euroa, ja hanketta varten Taikeen perustetaan neljän hengen projektitoimisto.  ESR-koordinaatiohankkeen opit jäävät pysyvästi Taiken käyttöön. 

Koordinaatiohankkeen yhtenä tavoitteena on innostaa pienet ja keskikokoiset luovan ja kulttuurialan toimijat eri puolelta Suomea mukaan ESR-hankehakuihin. Näillä toimijoilla on usein asiantuntijuutta ja loistavia ideoita, mutta ei riittävää hankekokemusta. Erilaisille toimijoille tarvitaan kohdennettua ja systemaattista rahoitusneuvontaa, kestävyysajattelua sekä yhteiskehittämistä. Koordinoivan hankkeen tehtävänä on muun muassa fasilitoida teeman valtakunnallisten ja alueellisten hankkeiden yhteistyötä sekä kerätä parhaita käytäntöjä muiden hankkeiden ja toimijoiden käyttöön. 

Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaaminen-teemaa toteutetaan Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman toimintalinjassa 4 Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi (ESR+), erityistavoite 4.2 Uutta osaamista työelämään. Teemasta vastaa Opetus- ja kulttuuriministeriö. Rahoittavana viranomaisena toimii Hämeen ELY-keskus. Lisätietoa valtakunnallisista teemoista: https://rakennerahastot.fi/valtakunnalliset.

Lisätiedot

Paula Tuovinen, johtaja. puh. 0295 330 703, [email protected]

Tomi Aho, erityisasiantuntija, puh. 0295 330 850, [email protected]