Uutinen

Taiken apurahojen haku alkaa 1. lokakuuta | Tiedote

Syksyn hauissa on muutoksia apurahan hakijoille. Liikkuvuusapurahat ovat viimeistä kertaa haettavana. Jatkossa kansainvälistymiseen ja ulkomaan matkakuluihin voi hakea kohdeapurahaa. Muutoksen myötä hakemukset arvioidaan taidetoimikunnissa. Myös monitaiteen hankkeiden osalta hakemisessa on muutoksia.

Taiteilijoiden ja työryhmien apurahahaku alkaa 1.10. ja jatkuu 10.11. saakka. Kohdeapurahojen lisäksi haettavana ovat kulttuurisen moninaisuuden apurahat. 

 

Taiken määrärahoihin on tulossa leikkauksia, jotka vaikuttavat apurahojen myöntämiseen. Useimpien taiteenalojen määrärahoja leikataan noin 15 prosenttia. Leikkaukset koskevat lähes kaikkia rahapelitoiminnan tuotoista Taikelle osoitettuja määrärahoja. 

Ulkomaan matkoihin ja residenssityöskentelyyn voi hakea kohdeapurahaa

Liikkuvuusapurahat ovat haettavana tänä syksynä viimeistä kertaa. Loppuvuoden ja alkuvuoden 2022 matkoihin voi hakea apurahaa syksyn liikkuvuushaussa. Tätä myöhempiin, vuoden 2022 matkakuluihin ja residenssityöskentelyyn voi hakea kohdeapurahaa. Jatkossa kansainväliseen liikkuvuuteen voi hakea Taikesta apurahaa kaksi kertaa vuodessa, syksyn kohdeapurahahaussa ja keväällä alueiden apurahahaussa.

 

Kansainväliseen liikkuvuuteen kohdistuvat hakemukset arvioidaan jatkossa taidetoimikunnissa, jolloin voidaan hyödyntää taidetoimikuntien asiantuntemusta. Kukin taidetoimikunta käsittelee oman taiteenalansa tai alueensa hakemukset.

Monitaiteen hakija valitsee ensisijaisen taiteenalan

Aikaisemmista vuosista poiketen monitaiteen hakemukset arvioidaan siinä taidetoimikunnassa, jonka alaa lähimpänä ne ovat. Hakijan tulee itse valita se taiteenala, johon hanke parhaiten sopii.

 

Edellisellä hakukierroksella Taike jakoi eri taiteenaloille kohdeapurahoja yhteensä runsaat 3,2 miljoonaa euroa, josta monitaiteeseen kohdistui vain 90 000 euroa. Pienen määrärahan vuoksi monitaiteen hakijan on ollut erittäin vaikea saada apurahaa.

Hakuaika 10.11. saakka

Hakuilmoitukset julkaistaan Taiken verkkosivuilla 1.10. mennessä. Hakuilmoitus tulee lukea huolella ennen hakemuksen tekemistä. Taiken verkkosivuilta voi katsoa, minkälaisiin hankkeisiin Taike on jakanut apurahoja aikaisempina vuosina: .

 

Hakemus liitteineen tulee lähettää Taikeen hakuaikana. Yksityishenkilöille ja heidän muodostamilleen työryhmille tarkoitettujen apurahojen hakuaika päättyy keskiviikkona 10.11. klo 16.00.

Infotilaisuudet hakijoille 6.10.

Taike järjestää keskiviikkona 6.10. hakijoille kaksi infotilaisuutta verkossa: klo 10 Taiken avustukset yhteisöille ja klo 13 Taiken apurahat taiteilijoille ja työryhmille. . 

 

Tilaisuuksien tallenteet ovat nähtävillä Taiken Youtube-kanavalla 22.10.2021 saakka:

1.10.–10.11.

  • 1.10.–10.11.
  • 1.9.–10.11.