Uutinen

Taiken avustusten haku yhteisöille alkaa 1. lokakuuta | Tiedote

Tänä vuonna haettavana ovat myös kolmivuotiset toiminta-avustukset. Haku avataan kaikille taiteenaloille, kun aikaisempina vuosina kolmivuotisia avustuksia ovat voineet saada vain esittävien taiteiden yhteisöt.

Yhteisöjen avustushaku alkaa 1.10. ja jatkuu 2.11. saakka. Viime vuoden tapaan toiminta-avustushakuun sisältyvät eri taiteenalojen toiminta-avustukset sekä residenssiavustukset. 

 

Taiken määrärahoihin on tulossa keskimäärin 15 prosentin leikkauksia. Alustavan tiedon mukaan leikkaukset koskevat lähes kaikkia rahapelitoiminnan tuotoista Taikelle osoitettuja määrärahoja. Esimerkiksi kulttuurilehtien erityisavustuksiin jaettava summa laskee merkittävästi viimevuotisesta.

Kolmivuotiset toiminta-avustukset kaikille taiteenaloille

Tänä syksynä eri taiteenalojen yhteisöt voivat hakea kolmivuotista toiminta-avustusta. Edellisen kerran Taike jakoi monivuotisia avustuksia kolme vuotta sitten, mutta silloin haku oli rajattu esittäviin taiteisiin, sillä avustukset olivat osa esittävien taiteiden valtionosuusjärjestelmän uudistusta.

 

Kolmivuotisen toiminta-avustuksen suuruus on vähintään 50 000 euroa vuosittain. Avustuksella edistetään yhteisön pitkäjänteistä kehittämistä, minkä vuoksi hakijan tulee liittää hakemukseensa toimintaa ja taloutta koskeva suunnitelma kolmelle tulevalle vuodelle. 

 

Kolmivuotista avustusta hakevan yhteisön talouden tulee olla vankalla pohjalla. Taiken toiminta-avustuksella yhteisö voi kattaa enintään 60 prosenttia toiminnan hyväksyttävistä kustannuksista, mikä tarkoittaa, että avustuksen hakijan omarahoitusosuuden on oltava vähintään 40 prosenttia.

 

Hakemusten arvioinnissa huomioidaan myös toiminnan volyymi. Yhteisön toiminnan kokonaistulojen tulee kolmelta edelliseltä vuodelta olla keskimäärin 100 000 euroa tai enemmän vuodessa. 

Hakuaika 2.11. saakka

Hakuilmoitukset julkaistaan Taiken verkkosivuilla 1.10. mennessä. Hakuilmoitus tulee lukea huolella ennen hakemuksen tekemistä. Taiken verkkosivuilta voi katsoa, minkälaisia hankkeita ja minkälaista toimintaa Taike on rahoittanut aikaisempina vuosina: .

 

Hakemus liitteineen tulee lähettää Taikeen hakuaikana. Yhteisöille tarkoitettujen avustusten hakuaika päättyy tiistaina 2.11. klo 16.00.

Infotilaisuudet hakijoille 6.10.

Taike järjestää keskiviikkona 6.10. hakijoille kaksi infotilaisuutta verkossa: klo 10 Taiken avustukset yhteisöille ja klo 13 Taiken apurahat taiteilijoille ja työryhmille. 

 

Tilaisuuksien tallenteet ovat nähtävillä Taiken Youtube-kanavalla 22.10.2021 saakka:

1.10.–2.11.

1.10.–2.11.

1.10.–2.11.

1.10.–2.11.

1.10.–2.11.

1.10.–2.11.

1.10.–2.11.