Kulttuurituottaja ei saa jäädä yksin – haastattelussa projektipäällikkö Susanna Ihanus Tuottajakeskus Living Lab -hankkeesta

Kulttuurituottajan työ on usein laaja-alaista, vastuullista ja itsenäistä. Tuottajan ammattiosaamisen perusta rakentuu koulutuksen ja työelämän kokemusten kautta, mutta rinnalle tarvitaan vahvoja verkostoja kollegiaalisen asiantuntijuuden ja tuen jakamiseen.

Tarve on tunnistettu ESR+-rahoitteisessa Tuottajakeskus Living Lab -hankkeessa, jossa on kehitetty valtakunnallisen tuottajaverkoston toimintamallia. Tuottajien osaamista vahvistetaan hankkeen kautta verkostotapaamisilla, koulutuksilla, mentoroinnilla ja työnohjauksella.

Vaikuttavan verkoston kehittämiseen kuuluu myös alueellisten verkostojen organisoimista. Tuottajakeskus Living Labin taustalla on Tampereen ammattikorkeakoulun toteuttama Tuottajapankki-hanke (2021–2023), jossa kehitettiin tuottajien osaamista, tuottajaverkostoa ja toimintamalleja Pirkanmaan alueella. Alueellisen hankkeen tuloksena syntyi Pirkanmaan luovat tuottajat ry, joka vastaa yhä alueen tuottajaverkoston ylläpitämisestä.

Vastaavanlaista toimintaa vakiinnutetaan nyt Tuottajakeskus Living Labin myötä myös muilla alueilla. Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla työ on jo hyvässä vauhdissa, ja pääkaupunkiseudulla pohditaan, miten tuottajaverkosto kytkeytyy osaksi luovan talouden strategiaa.

– Alueilla käydään parhaillaan keskusteluja siitä, miten alueellinen tuottajaverkosto voisi jatkua hankkeen jälkeen ja millainen toimintamalli jää elämään, kertoo Tuottajakeskus Living Labin projektipäällikkö Susanna Ihanus Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Tuottajakeskus Living Lab on saanut rahoituksen Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-teemasta. Hanketta toteuttavat Tampereen ammattikorkeakoulu sekä Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Metropolia ammattikorkeakoulu, Humanistinen ammattikorkeakoulu ja LiveFIN ry.
 

Työkaluja alueellisille verkostoille

Yksi hankkeen keskeinen työkalupakki rakentuu digialustan ympärille. Vuodenvaihteen tienoilla julkaistava alusta kokoaa yhteen eri alueiden tuottajaverkostot, esittelee niiden toimintaa sekä tuo näkyväksi tuottajaosaamista ja erilaisia uratarinoita ympäri Suomea.

Hankkeen toinen keskeinen perintö tulee olemaan alueellisten verkostojen fasilitoinnin opas, joka julkaistaan helmikuussa 2026. Opas kokoaa yhteen verkoston vetämiseen liittyvät opit ja kompastuskivet.

– Haluamme antaa tuottajan työtä tekeville realistisen kuvan siitä, mikä verkoston rakentamisessa toimii ja mitä ei kannata tehdä. Mukana on hyviä käytäntöjä ja havaintoja eri alueilta, mutta myös rehellisiä kokemuksia sellaisista kokeiluista, jotka eivät edenneet suunnitellusti, Ihanus sanoo. 

Suomen tuottajakentässä on alueellisia eroja. Esimerkiksi alueilla toimivat julkiset organisaatiot voivat sitoutua tuottajien verkostotoimintaan ja tunnistaa sen merkityksen alueen elinvoimaisuuden kannalta eri tavoin. Toisilla alueilla maakuntaliitot ovat keskeisessä roolissa, kun taas toisaalla pienempien kentän toimijoiden aktiivisuus kantaa alueellista verkostoa. 

Tuottajakeskus Living Labin tavoitteena ei ole määritellä ylhäältä käsin, miltä eri alueiden verkostojen pitäisi näyttää. Hanke tarjoaa mallin ja ehdotuksen verkoston toiminnalle. 

– Verkostot muotoutuvat alueen tarpeiden mukaan. Me emme lyö lukkoon, keitä niiden pitää sisältää. Haluamme pikemminkin inspiroida ja näyttää, mitä koordinoidulla yhteistyöllä voi saada aikaan, Ihanus kertoo.

Kollegiaalista tilaa tarvitaan 

Hankkeessa on pyritty tekemään näkyväksi tuottajan työn erityispiirteitä – myös tuottajille itselleen. Tuottajan työ kehystyy paitsi taiteenalan kautta myös sen kautta, toimiiko tuottaja organisaatiossa vai esimerkiksi freelancerina. 

– On asioita, joista voi puhua vain toisen tuottajakollegan kanssa. Tarvitaan rajattua kollegiaalista tilaa, jossa joku ymmärtää, mistä puhut, Ihanus sanoo.

Usein ulkopuolelta saatu palaute kuvastaa ymmärryksen puutetta.

– On kuultu kommentteja, kuten eikö tapahtumia voisi tuottaa vain virka-aikaan. Se kuvastaa sitä, että ei ymmärretä, mitä tuottajan työ oikeasti on, Ihanus sanoo.

Juuri siksi verkosto voi muodostua henkisesti tärkeäksi rakenteeksi ja turvaverkoksi. Erityisesti freelancerit ja itsensätyöllistäjät voivat hyötyä yhteisöstä, jolta voi kysyä mitä kuuluu, ja joka ymmärtää alan realiteetit. 

Hankkeessa ei kuitenkaan ole lähdetty määrittelemään, kuka on tuottaja ja kuka ei. Toiminta on suunnattu tuottajille sekä tuottajanomaista työtä tekeville. Ihanus kertoo, että jotkut ovat epäröineet osallistua koulutuksiin tai verkostotilaisuuksiin, koska he eivät miellä itseään tuottajiksi.

– Tuottajuus on taide- ja kulttuurialalla todella monimuotoista. Verkostossa ei tarvitse olla mitenkään tietynlainen, Ihanus painottaa. 

Hankkeen perimmäinen tavoite tiivistyy yhteen ajatukseen: tuottaja ei saa jäädä yksin.

– Uskon, että kun ymmärrys kollegiaalisen kohtaamisen hyödyistä kasvaa, se voi mahdollistaa uutta palvelutuotantoa, uusia yhteistyömalleja ja rohkeutta ajatella isommin. Luovien alojen palvelut ovat murroksessa, mutta yhdessä tuottajat voivat vahvistaa kenttää, Ihanus sanoo.

Verkostot eivät synny hetkessä, mutta Ihanus uskoo, että suunta on oikea. Kun tukea jaetaan, osaaminen leviää, ja hajallaan olleet palaset alkavat loksahdella paikoilleen.

Keväällä 2026 verkosto saa konkreettisen lähtölaukauksen, kun hanke järjestää valtakunnallisen kiertueen, jonka tarkoituksena on jakaa tuottajien kokemuksia verkostoista ja käynnistää tarvekeskustelut alueilla.

Teksti: Milja Leskinen, Luova verkko
 

Tutustu Tuottajakeskus Living Labin verkostotapaamisiin, koulutuksiin ja tilaisuuksiin