RumART25-näyttely yhdistää rumuuden estetiikan ja tekoälyn – haastattelussa projektitutkija Susanna Virkki LuovAIn!-hankkeesta

Porissa avautui kesäkuun alussa näyttely, joka ei yritä miellyttää silmää. 
RumART25-näyttely ja sen ohjeistapahtumat pureutuvat kysymyksiin siitä, mitä pidämme rumana ja miksi. Näyttely on avoinna 28.6.2025 saakka Kaupunkiolohuoneessa Porin IsoKarhussa. 

Näyttelyn ja siihen liittyvät tapahtumat järjestävät Porin Taide- ja Taideteollisuusyhdistys, Galleria Ars Pori, Taito Satakunta, Porin kaupunginkirjasto, Taiken Taikerit-hanke sekä LuovAIn!- ja Satakuntabrändi-hankkeet. 

Näyttely tarkastelee rumuuden käsitettä ja kysyy, miten esteettisiä normeja rakennetaan, kiistetään ja muotoillaan uudelleen. Yhtenä teemana on, miten tekoälyllä tuotetut kuvat ilmentävät rumuuden estetiikkaa. 

– Tekoälykuvat ovat tietyllä tavalla ideaalikuvia. Näyttelyä suunnitellessamme pohdimme, millä tavoin tekoäly voisi mallintaa rumuutta, sanoo projektitutkija Susanna Virkki Turun yliopiston Kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä.

Virkki työskentelee LuovAIn!-hankkeessa, joka tuottaa luovien alojen toimijoille uusia tapoja hyödyntää tekoälyä sekä keinoja toimia tekoälyn myötä muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Virkki itse on taidehistorioitsija ja väitöskirjatutkija, joka tutkii valokuvaa ja kuvattavana olemista. LuovAIn!-hankkeessa hänen näkökulmanaan on erityisesti tekoälyn ja taiteen risteämä, ja RumART25-näyttelyssä tekoälyn suhde rumuuteen. 

LuovAIn!-hanketta toteuttavat Turun yliopisto, Oulun yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu ja Tampereen korkeakoulusäätiö. Rahoitus tulee Hämeen ELY-keskukselta Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-teemasta. Taiken Luova verkko viestii ESR+-hankkeiden toiminnasta.

Tekoälyn tuottama rumuus nojaa länsimaisen taiteen kaanoniin 

Tekoälyn kielimallit rakentuvat sille annetun aineiston varaan. Taiteellisen työn kontekstissa tämä herättää kysymyksiä erityisesti tekijänoikeuksista ja ansaintamalleista. Kuinka suojata omat teokset louhinnalta? Ja toisaalta, miten kehittää keinoja hyödyntää tekoälyä niin, että sekä sisällön käyttö että lopputuotos tunnistetaan osaksi tekijänoikeudellista järjestelmää? 

– EU on lisännyt tekoälyasetukseensa vaatimuksia läpinäkyvyydestä ja koulutusmateriaalien tunnistettavuudesta, jotta oikeudenhaltijat voivat kieltää teostensa käytön tai sallia sen korvausta vastaan. Käytännössä tilanne on kuitenkin monimutkainen, sillä koulutusaineistojen alkuperän selvittäminen on yhä haastavaa, Virkki sanoo. 

Koska tekoäly mallintaa oppimaansa, tuotettu materiaali heijastaa tekoälyä käyttävien kulttuurisia normeja. Taidehistorian viitekehyksessä tekoälyllä tuotettuja kuvia voisi luonnehtia geneerisiksi ja kiillotetuiksi: kuvissa toistuvat tietynlaiset väriharmoniat, aiheet ja sommittelut, jotka mukailevat länsimaisen kauneuskäsityksen malleja. 

Mutta mitä tapahtuu, kun tekoälyä pyydetään tekemään rumaa?

RumART25-näyttelyssä kysymys otettiin kokeiluun. Tekoälykuvista rakennettiin kokonaisuus, joka toimii visuaalisena kollaasina siitä, miten käsitys rumuudesta näkyy kielimallin tuottamassa materiaalissa.

– Tekoäly näyttäisi mallintavan ”rumiin kuviin” sellaisia elementtejä, joita länsimaisen taidehistorian kaanonissa on pidetty perinteisesti epäesteettisinä tai jollain tapaa epäsovinnaisina. 

Virkki huomasi, että tekoäly hyödyntää rumuuden elementtejä muun muassa kitschistä, campista ja kornista. 

– Kokeiluissamme toistui epäharmonisia värejä, Duchampin pisuaaria, särkyneitä patsaita sekä sulaneita hahmoja Francis Baconin hengessä. Lisäksi oli graffiteilla koristeltuja maisemia, muovijätettä ja säteilymerkkejä, Virkki kuvailee. 

– Kuvista oli tulkittavista myös filosofisia tasoja. Esimerkiksi lahoava ruusu voi perinteisesti viitata elämän katoavaisuuteen, kun taas muovijäte ja säteilymerkit vievät ajatukset esteettisekologiseen pohdintaan. 

Rumuus vaatii inhimillisen tulkinnan 

Kuvien lisäksi näyttelyssä tarkastellaan tekoälyn generoimaa ääntä. Onko se siloteltua ja sisällötöntä hissimusiikkia? Voiko tekoälyllä tuotettu musiikki olla rumaa tai päinvastoin viehättävää?

– Mukana näyttelyssä on porilainen muusikko Pasi Salmi, joka ei ole aiemmin käyttänyt tekoälyä työkalunaan. Hän lähtee kokeilemaan ja problematisoimaan sitä, mitä tekoälyn tuottama musiikki voi olla. Tämä on osa tutkimusta siitä, miten tekoäly voi toimia itseilmaisun välineenä, Virkki kertoo.

Tekoälyn tuottama rumuus on mekaanista, jotain olemassa olevaa mallintavaa. Ollakseen rumaa vaaditaan aina inhimillinen tarkastelu. Kun ylipäätään puhutaan estetiikasta, keskiössä on aina tulkinta. 

– On pitkälti katsojasta kiinni, millä tasolla teosta tarkastelee. Milloin mennään oman mukavuusalueen ulkopuolelle? Ja Joskus esteettisen rajan ylittyminen voi olla juuri se, mikä tekeekin rumuudesta kiinnostavaa tai jopa hienoa, Virkki pohtii. 

Tärkeä osa RumART25-näyttelyä on myös kävijäkokemus ja sen dokumentointi. Katsojan kokemus ja reaktio ovat yhtä merkittäviä kuin näyttelyssä esillä oleva. 

RumART5-näyttelyn yhteydessä järjestetään myös muita tapahtumia, joissa rumuutta käsitellään eri näkökulmista. Porin kirjastossa esitellään “ruman kirjallisuuden” kokoelmaa. Ruma Stagelle kuka tahansa voi puolestaan tuoda omia teoksiaan tai esityksiään. 

– Kaiken kaikkiaan RumART25-tapahtumien ja näyttelyn tarkoituksena on haastaa yleisiä kauneusihanteita. Haluamme herättää pohdintoja siitä, mikä on rumaa. Ja ylipäätään, voiko taide edes olla rumaa? Virkki kysyy. 

Teksti: Luova verkko