Teimmekö mitään, kun taiteen vapaus vaarantui?

Osallistuin Suomen edustajana International Federation of Arts Councils and Culture Agencies (IFACCA) -järjestön kymmenenteen taiteen ja kulttuurin huippukokoukseen Soulissa, Etelä-Koreassa. Tapahtumassa oli mukana yli 400 taide- ja kulttuurialan johto- ja voimahahmoa, taiteilijaa ja tutkijaa ympäri maailman. 

Tapahtuman teema oli kestävän tulevaisuuden rakentaminen: Miten taide ja kulttuuri selviävät globaalien murrosten keskellä pystyen samalla löytämään aktiivisen roolin keskeisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisijana. Olivat teemoina sitten geopoliittiset jännitteet, ekologisen jälleenrakennuksen kiire tai kehittyvät teknologiat, lähes kaikki keskustelut päätyivät taiteen- ja ilmaisunvapauden hauraaseen nykytilaan. 

Taiteilijoiden arki on yhä laajemmin totalitarismia, sensuuria, taiteen vapautta kaventavaa lainsäädäntöä, disinformaatiota, verkkovaikuttamista ja -vaientamista, evättyjä viisumihakemuksia ja työskentelylupia sekä viimeisen toivonkipinän ylläpitämistä kriisien, väkivallan, sortopolitiikan ja jatkuvan epävarmuuden keskellä. Myös kaupallisuuden vaatimukset nostettiin esille ilmaisunvapauden uhkana. 

Taiteilijoiden ilmaisunvapauden rajoittaminen ei liity enää vain autoritaarisiin maihin, vaan sitä tapahtuu yhä vahvemmin länsimaisissa demokratioissa kuten Saksassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa, joissa sotien ja konfliktien suhde suurvaltapolitiikkaan on erityisen herkkä. 

On tärkeä tunnistaa, että epätoivottuihin aiheisiin kuuluu sekä liberaaleina että konservatiiveina pidettyjä aiheita. 

Rahoitus ja lainsäädäntö vapauden kontrollikeinoja

Osallistuin itse paneelikeskusteluun kulttuurisen osallistumisen vahvistamisesta. Keskustelusta muodostui kiinnostava, sillä näkökulmat Egyptistä, Perusta, Yhdysvalloista, Suomesta ja Etelä-Koreasta olivat hyvin erilaisia. Peru ja Egypti ovat tyyppiesimerkkejä siitä, miten taiteen vapautta kontrolloidaan rahoituksella ja lainsäädännöllä. 

Egyptissä taiteen sensurointi on järjestelmällistä ja kontrollointi tapahtuu vahvasti rahoituksen keinoin. Turvallisuusviranomaiset ja taideinstituutiot ovat onnistuneet rankaisemaan ja sensuroimaan taidetta monin tavoin muun muassa kieltämällä seksuaalivähemmistöjen tarinoita kertovien elokuvien levitystä tai kriittisten runokokoelmien julkaisua.

Perussa uusi valtionavustuslaki kieltää rahoituksen teoksille, jotka sisältävät "poliittista propagandaa" tai ovat ristiriidassa valtion intressien kanssa eli toisin sanoen edustavat muuta kuin perinteisen nationalistista taidetta. Kiellettyjä ovat muun muassa LGBTQ-aiheet, alkuperäiskansojen tarinat tai sisällissodan muistot. Kriittistä historiankerrontaa koetetaan aktiivisesti unohtaa esimerkiksi sulkemalla museoita. 

Onneksi meillä on edelleen rohkeita vapaan taiteen edistäjiä, kuten kanssapanelistini Chaymaa Ramzy Zaatout. Hän on perustanut Alexandriaan vanhaan pommisuojaan paikan, Shelter Art Spacen, joka toimii konkreettisena esimerkkinä siitä, miten marginaaleissa olevat taiteilijat ovat luoneet turvallisen ympäristön itsensä ilmaisuun, vuoropuheluun ja yhteisölliseen rakentamiseen. Paikka on merkittävä riippumattoman taiteen ja kollektiivisen tarinankerronnan areena paikallisille nuorille ja hallituksen poliittisesta taidelinjasta poikkeaville taiteilijoille. Se toimii täysin vailla julkista rahoitusta. 

Globaalin etelän taiteilijoilla vakavia haasteita liikkumisen kanssa

Keskustelut kansainvälisestä liikkuvuudesta juuttuivat lähes poikkeuksetta taiteilijoiden vaikeuksiin saada viisumeita ja työskentelylupia, ainakaan säädyllisessä ajassa. Epätasa-arvo on räikeää: globaalista etelästä tuleville taiteilijoille viisumin saaminen Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan on usein lähes mahdotonta, kun taas globaalista pohjoisesta tulevien taiteilijoiden liikkuminen on suhteellisen sujuvaa. Viisumihakemuksia hylätään ilman perusteluja, prosessit ovat hitaita ja byrokraattisia. 

Korkeat kustannukset sekä jatkuva epävarmuus aikatauluista johtavat myös yhä useammin siihen, että taiteilijan kiinnittäminen koetaan liian epävarmana tai kalliina. Tällöin sopimus tehdään mieluummin muualta kuin globaalista etelästä tulevan taiteilijan kanssa. Tämä ylläpitää iänikuisia taiteen kentän epätasapainoisia valtarakenteita. Poliittisesti kantaaottavat tai vähemmistöjen oikeuksia käsittelevät taiteilijat voivat kohdata suoraa sensuuria tai valtiollisia estoja. Liikkuvuuden rajoitukset ovat paljon enemmän kuin yksittäisten taiteilijoiden ongelma: ne kaventavat sananvapautta, kulttuurien välistä vuoropuhelua ja globaalia taidekenttää. 

Ratkaisuiksi keskusteluissa tarjottiin muun muassa kansainvälisesti tunnustettuja taiteilijaviisumeita, jotka tunnistaisivat kulttuurin ja taiteen erityisaseman osana pehmeää diplomatiaa. 

Taiteen ääni ei saa hiljentyä kriisialueilla

Keskusteluissa mainittiin useasti myös kriisialueita kuten Ukraina, Palestiina ja Sudan. Sotien ja poliittisten kriisien keskellä taiteilijoiden työskentelyolosuhteet ovat vaarallisia tai mahdottomia. Monet taiteilijat joutuvat maanpakoon, mikä vaikeuttaa heidän työskentelyään ja yleisön tavoittamista. 

Sotien, miehitysten ja sisällissotien keskellä taiteilijat ovat puristuksissa paitsi sotatilan myös sensuurin vuoksi. Olisi todella tärkeää, että heillä olisi mahdollisuus jatkaa työtään myös poikkeusoloissa – kriisitilanteissa taide voi olla viimeinen keino dokumentoida todellisuutta ja vaatia oikeutta, mutta myös pitää yllä toivoa ja tuoda lohtua. Kuitenkin liian monet taiteilijat jäävät ilman kansainvälistä suojelua, viisumeita tai rahoitusta. 

Suomi häviää kulttuuridiplomatiassa muille Pohjoismaille

Pohjoismaat olivat hyvin edustettuna Soulissa ja lupasimme tehdä osamme globaalin sananvapauden edistämiseksi. Taiken on tulevaisuudessa välttämätöntä vahvistaa panostaan tässä asiassa. 

Pohjoismaat ovat toki perinteisesti tukeneet taiteen vapautta ja kulttuurista monimuotoisuutta niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Pohjoismailla on vahva historia kulttuuridiplomatiassa. Esimerkiksi Ruotsin kulttuuriviranomaiset tekevät aktiivista yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden kanssa taiteilijoiden liikkuvuuden, ilmaisunvapauden ja haavoittuvassa asemassa olevien kulttuuritoimijoiden tukemiseksi.

Norja taas on profiloitunut vahvasti taiteilijoiden suojelussa kriisialueilla ja ollut mukana rahoittamassa monia globaaleja ohjelmia, kuten Safe Havens -verkostoa. 

Tanskassa kulttuuriministeriö ja ulkoministeriö ovat juuri määritelleet yhteiset kansainvälistymisen tavoitteet, joista toinen liittyy nimenomaan kulttuuridiplomatian vahvistamiseen: kulttuurin rooliin rauhanrakentamisessa ja inkluusion edistämisessä. Kaikissa maissa nähdään kulttuuri osana laajaa ulkopolitiikkaa, ei vain pehmeänä lisänä.

Suomen tulisi kirkastaa omaa kulttuuridiplomatian rooliaan osana ulkopolitiikkaa, ja vahvistaa tukeaan globaalille taiteenvapaudelle. Tämä tarkoittaisi aktiivisempaa osallistumista kansainvälisiin ohjelmiin sekä johtajuuden ottamista kansainvälisissä verkostoissa. Lisäksi tulisi antaa pitkäjänteistä rahoitusta järjestöille ja verkostoille, jotka toimivat taiteilijoiden sananvapauden ja turvallisuuden puolesta sekä antaa näkyvyyttä kulttuurin roolille konfliktien ratkaisussa ja demokratian vahvistamisessa. Suomella on ainutlaatuinen mahdollisuus yhdistää kansainvälinen rooli sananvapauden puolustajana maan taide- ja kulttuurikentän korkeaan osaamiseen. Tämä edellyttäisi selkeää poliittista tahtoa, strategista koordinaatiota ja pitkäjänteistä sitoutumista sekä rohkeutta tukea taitelijoita myös silloin, kun heidän ääntään pyritään vaientamaan.  

Meidän tulee myös tukea taiteen vapautta antamalla sille mahdollisuuksia tulla nähdyksi ja kuulluksi. Se ei voi olla vain Artist at Riskin kaltaisten järjestöjen vastuulla. Taike pyrkii tukemaan taiteen vapautta muun muassa rahoittamalla taiteilijoita ja taideyhteisöjä, kulttuurisen moninaisuuden asiantuntijatyöllä sekä edistämällä viranomaistyötä Migrin kanssa. Meidän tulisi tehdä enemmän. Taiteen vapautta edistetään uskaltamalla antaa vapaalle taiteelle ääni, silloinkin kun taiteilija ei ole vapaa.