Myönnetty tuki

Arkkitehti Hannu Puurunen sai Pohjois-Savon taidetoimikunnan taidepalkinnon

Pohjois-Savon taidetoimikunta on myöntänyt taidepalkinnon arkkitehti Hannu Puuruselle tunnustuksena merkittävästä panoksestaan rakennustaiteen alalla. Palkinto on 5000 euroa.
Published

Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Arkkitehti Hannu Puurunen (s.1949) on siirtänyt pohjoissavolaista rakentamisen osaamista, tietämystä ja taitoa sekä nykyisille että tuleville sukupolville alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Hän on myös toiminut uraauurtavana vaikuttajana lasten ja nuorten arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulutuksen alalla maassamme 1990-luvun alusta lähtien.

Hannu Puurusen työpanos rakennustaiteen ja ympäristökulttuurin vaikuttajana on pitkä ja monipuolinen. Hänen oma suuntansa hahmottui jo 1970-luvulla, jolloin hän tutki diplomityössään Kuopion Kauppakadun vanhojen puukorttelien kehittämistä. Sittemmin uraan on kuulunut työtä museovirastossa ja muissa valtion restaurointisuunnittelun ja toteutuksen tehtävissä, alan koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa mm. näyttötutkintomestarina.

Pohjois-Savon maaseutu, kirkonkylät, taajamat, niiden ihmiset ja kylätoimikunnat tulivat hänelle tutuiksi 1980-luvulla alussa arkkitehtuurin ohjaavan läänintaiteilijan työssä. Sen jälkeen perustetun, hänen omaa nimeään kantavan arkkitehtitoimiston ydinosaamista ovat olleet erilaiset yksityistalojen ja arvorakennusten korjaus- ja restaurointisuunnitelmat, konsultoinnit sekä neuvonta. Hänen mottonsa on ollut: ”Säilytetään kylät elävinä”. Hannu Puurusen osaamisen jälki näkyy kymmenissä rakennushistoriallisissa ja kirkollisissa kohteissa eri puolilla maatamme, maakuntaa ja kansainvälisestikin. Niitä ovat mm. Kuopion kaupungintalo, lääninvankila, Kuopion kauppahalli, Pielaveden Puustelli, Rautalammin ja Sotkamon kirkot  jne.

”Arkkitehtuuri on vietävä arjen tasolle, osaksi kansalaisten jokapäiväistä elämää” sanoo arkkitehti Puurunen. Hänen arkkitehtuurikäsitystään kuvattiin Itä-Suomen arkkitehtuuri- ja ympäristötaidepalkinnon 2004 myöntämisen perusteissa avaraksi, humaaniksi, elämää ymmärtäväksi ja laajaan sivistykseen perustuvaksi.

Kuten kaikki kulttuurin parissa tehtävä työ, rakennustaidekin perustuu ihmisten vuorovaikutukseen, viestintään ja yhteistyöhön eri tahojen välillä. Osoituksena tästä on hänen aktiivisuutensa ja aloitteellisuutensa arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastun perustamisessa Lapinlahdelle yli 20 vuotta sitten. Koulu sai toiminnastaan tunnustuksena mm. Lastenkulttuurin valtionpalkinnon vuonna 1999.

Lisätietoa:
Taiteen edistämiskeskus
Itä-Suomen aluetoimipiste
Mikael Karikoski, erityisasiantuntija
p. 0295 330 880, [email protected]