Myönnetty tuki
Arkkitehtuuri

Arkkitehtuurin edistämiseen 197 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus tukee arkkitehtuurin alan tapahtumia, arkkitehtuurikasvatusta ja muita hankkeita 100 000 eurolla. Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta jakoi arkkitehtuurin kohdeapurahoja yhteensä 97 000 euroa.
Published

Taike tukee yhdeksää erilaista arkkitehtuurin alan hanketta. Suurimmat summat jaettiin erilaisten tapahtumien järjestämiseen, kuten Tampereen design- ja arkkitehtuuriviikon, Europa Nostra -konferenssin ja Nuorten sisustusarkkitehtuurin forumin järjestämiseen, sekä suomalaisen muotoilu- ja arkkitehtuurikasvatuksen esittelyyn Aasiassa. Hakemusmäärä laski edellisestä vuodesta. Hakemuksia oli 12, kun niitä vuotta aiemmin oli 18.

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta jakoi arkkitehdeille ja työryhmille 13 kohdeapurahaa, joilla muun muassa tuotetaan julkaisuja ja järjestetään näyttelyitä. Apurahasummat vaihtelivat 2 500 eurosta 12 500 euroon. Suurimman apurahan saivat Jari Jetsosen työryhmä ”Alvar Aallon kirjastot”-kirjaa varten, Helena Teräväinen Seinäjoen seudun arkkitehtuuria käsittelevän "Aalto and After"-kirjan kuluihin ja Teppo Jokinen arkkitehti Gustaf Nyströmin töistä kertovien näyttelyiden kustannuksiin. Hakijoita oli 23.

Valtion arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää muotoilun ja arkkitehtuurin apurahoista. Taike kuulee arkkitehtuuri- ja muotoilutoimikuntaa yhteisöavustusten osalta.

Lisätietoja:

Lea Halttunen, erityisasiantuntija, [email protected], p. 0295 330 713

Erityisavustukset, yhteensä 100 000 euroa

Aide-yhdistys ry, Akaa, 10 000 €
Arkkitehtuurilla yhteisyyteen -hankkeen kuluihin; Nuorten yhteisöllinen konkreettinen rakennuspaja Arkki

Arkkitehtuuri- ja Ympäristökulttuurikoulu Lastu ry, Lapinlahti, 10 000 €
SATA TALOA - Kulttuuriympäristön itsenäisyyden kymmenvuodet tutuksi arkkitehtuurikasvatustyöpajakiertueella Pohjois-Savossa

Bryggman-säätiö, Turku, 15 000 €
Bryggman-instituutin osallistuminen Europa Nostra -konferenssin järjestelyyn, tilaisuudet Vierumäellä ja Maarianhaminassa, Nuoren sisustusarkkitehtuurin forum

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry, Helsinki, 10 000 €
Arkkitehtuuri valinnaisaineena alakoulussa -opetusmateriaalin tuottamiseen ja pilotin toteuttamiseen

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry, Helsinki, 15 000 €
osallistuminen Helsinki Design Week Meets Asia - Designing Identity Messuille teemalla Future makers - muotoilu- ja arkkitehtuurikasvatus Suomessa

Loviisa Contemporary ry, Loviisa, 5000 €
Maja-festivaalin järjestämiseen 

Sámedáidaga doarjjasearvi rs, Saamelaistaiteen tukiyhdistys ry, Inari, 5000 €
Lumiteatterin suunnittelu ja rakentaminen Skábmagovat (Kaamoksen kuvia) alkuperäiskansojen elokuvafestivaalin vuonna 2017

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry, Turku, 10000 €
ERÄMAA-ATELJEE 2.0 - Arkkitehtuurikilpailu ja hanke suomalaista puurakentamista hyödyntävän ekologisen tyyppiateljeen suunnittelemiseksi 

Tilanne m3 Osk, Tampere, 20 000 €
Tampereen design- ja arkkitehtuuriviikon järjestämiseen

Kohdeapurahat, yhteensä 97 000 euroa

Hollmén Saija, Espoo, 5000 €
Työryhmälle (3 henkilöä) tyttöjen koulurakennusten suunnittelutyöhön Tansaniaan

Hänninen Pekka, Helsinki, 10000 €
Ekologisesti kestävämpää rakentamista käsittelevän kirjan visualisointi- ja kuvitustyöhön

Inkeroinen Janne, Sipoo, 7000 €
Aikapolkuja arkkitehtuuriin - Lasten elävää kulttuuriperintökasvatusta Sipoossa 2017 hankkeen toteuttamiseen

Jetsonen Jari, Helsinki, 12500 €
Työryhmälle (2 henkilöä) Alvar Aallon kirjastot -kirjan toteuttamiseen

Jokinen Teppo, Berliini, 12500 €
näyttelykustannuksiin arkkitehti Gustaf Nyström -näyttelyihin

Kaipia Jouni, Helsinki, 7500 €
"Ovista ja ikkunoista" -valokuvanäyttelyn toteuttamiseen

Kanerva Liisa, Helsinki, 6000 €
Keskiaikaiseen kaupunkiarkkitehtuuriin liittyvien teosten tekemiseen Aboa Vetus & Ars Novassa ja Villa Lantessa, Roomassa, pidettäviin näyttelyihin

Malmberg Jonas, Helsinki, 2500 €
Paimion parantolan käyttöhistoriaa -hankkeeseen

Parviainen Joonas, Oulu, 5000 €
työryhmälle (7 henkilöä) yleisölle avointen työpajojen ja luentojen toteuttamiseen Oulussa ja Inarissa INCM Lapland 2017 -tapahtuman aikana

Teräväinen Helena, Lapua, 12500 €
Arkkitehtuurikirjan "Aalto and After" -kirjan kuluihin

Tuunanen Anna-Maija, Tampere, 4000 €
Käsikirjoitus Pariisin kaupunkitilojen kehollisista havainnoista,
Pamfletti ja tapahtuma 

Uusheimo Timi, Helsinki, 7500 €
Suomalaisia seurantaloja käsittelevän "Seurantalolla"-valokuvakirjan painokustannusten kattamien

Ylönen Ville, Helsinki, 5000 €
työryhmälle (2 henkilöä) taideteoksen toteuttamiseen julkisen tilan betonilattiaan