Myönnetty tuki

Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon 16 000 euroa hyvinvoinnin edistämiseen taiteen ja kulttuurin keinoin

Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakoi kuudelle hankkeelle kulttuurin hyvinvointivaikutusten yhteisöavustuksia Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan alueelle.
Published

Toimikunta sai 30.11.2012 päättyneellä hakukierroksella 11 yhteisöavustushakemusta loppusummaltaan yli 45 000 euroa. Taike tuki näistä kuutta hanketta 16 000 eurolla. Kaakkois-Suomeen kohdistettava avustussumma tippui edellisvuoden 25 000 eurosta merkittävästi. Väheneminen johtui avustusmäärien valtakunnallisesta jyvittämisestä suhteessa alueilta tulleiden hakemusten loppusummaan.

Avustuksilla edistetään taiteen ja kulttuurin monipuolista hyödyntämistä ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Kaakkois-Suomen taidetoimikunta antoi hakemuksista vertaisarviointilausunnon, jonka pohjalta Taiken johtaja teki päätökset.

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta on yksi Taiken asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taike päättää yhteisöjen erityisavustuksista toimikunnan lausunnon pohjalta.

Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksia tuetaan osana Terveyden edistämisen politiikkaohjelmaa, jonka tärkeä osa on Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelma (2010–2014). Tällä viisivuotisella toimintaohjelmalla on kolme painopistealuetta: kulttuuri osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristön edistäjinä, taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin.

Kulttuurin hyvinvointivaikutusten yhteisöavustukset vuonna 2013
 
Etelä-Karjalan Estradi ry, Lappeenranta, 2 000,00 €
yhteistyöhön vanhainkotien kanssa

Haminan kaupunki, Hamina, 1 000,00 €
Hamina-viikon yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edistäviin tapahtumiin ja toimintoihin

Imatran kaupunki, Imatra, 4 000,00 €
Virtapiikki - taide voimaannuttamaan työstä uupuneita -hankkeen

Kouvolan kaupunki/kulttuuripalvelut, Kouvola, 1 000,00 €
lasten ja nuorten kulttuurikasvatus/Kulttuuripolku/tanssitaiteen tuotteet peruskouluihin

Muistojen Talon Kannatusyhdistys ry, Kotka, 2 000,00 €
Muistot teatteriksi -teatteriproduktion valmistamiseen, vierailuihin mm. hoivakoteihin

Nuorten TaidePaja, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Lappeenranta, 6 000,00 €
taiteilijan palkkakustannuksiin, materiaalihankintoihin  

Lisätietoja: Petri Pietiläinen, ma. pääsihteeri, Taiteen edistämiskeskuksen Kaakkois-Suomen ja Hämeen toimipiste, [email protected], p. 0295 330 870