Myönnetty tuki

Etelä-Savon taidetoimikunta jakoi taiteen edistämiseen lähes 194 000 euroa

Etelä-Savon taidetoimikunta jakoi taiteen ja kulttuurin edistämiseen lähes 194 000 euroa. Työskentelyapurahoja sai 10 taiteilijaa ja kohdeapurahoja myönnettiin 14 hakijalle. Lisäksi 13 yhteisöä sai hanketukea 27 000.
Published

Työskentelyapurahoja haki 53 taiteilijaa ja kohdeapurahaa 46 hakijaa. Haettu summa nousi hieman yli miljoonaan euroon.
Hakijoista noin 15 prosentille myönnettiin apuraha. Edellisvuoden suhdeluku on lähes sama.
Taide ja kulttuurialan hakemuksia tuli 22. Haettu summa oli noin 86 000 euroa. Hakijoista 28,5 prosenttia sai tukea.

Toimikunnalla oli haettavan myös lastenkulttuurin kohdeapurahat ja erityisavustukset sekä kulttuurin hyvinvointivaikutusten valtionavustukset. Näistä toimikunta päättää osin itsenäisesti ja osasta antaa lausunnon, jonka pohjalta Taiteen edistämiskeskuksen johtaja tekee lopullisen päätöksen. Näistä kaikista tiedotetaan erikseen.

Etelä-Savon taidetoimikunta on  yksi Taiteenedistämiskeskuksen (Taike)  asiantuntijaelimistä.  Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan.

Työskentelyapurahat

Elokuvataide  
Juha Taskinen, Savonlinna,
työskentelyyn 1v

Kirjallisuus       
Aki Luostarinen, Pieksämäki, 
työskentelyyn 6kk

Kuvataide        
Tuomo Kukkonen, Sulkava
työskentelyyn 1v
Petri Turunen, Kerimäki
työskentelyyn 6kk                    
Nadja Zubareva, Pieksämäki,
työskentelyyn 6kk

Muotoilu         
Susanna Tyrväinen, Pieksämäki
työskentelyyn 6kk

Näyttämö-puhetaide
Kaisla Pirkkalainen, Rantasalmi, 6 kk
työskentelyyn 6 kk

Valokuva         
Harri Heinonen, Mikkeli
työskentelyyn  6kk
Anni Löppönen, Savonlinna
työskentelyyn 6 kk   

Säveltaide       
Sakari Tervo
työskentelyyn 6kk.

Kohdeapurahat

Kirjallisuus       
Paula Hotti, Pieksämäki,  1500€
Irlannista kertovan matkakirjan kirjoittamiseen,                     
Anne Leinonen, Ristiina, 1000€
romaanileirin järjestämiskuluihin kesällä 2013

Kuvataide        
Kaija-Leena Hänninen Savonlinna, 2000€
materiaalikuluihin ja välinehankintoihin,      
Tuomas Lauriala, Mikkeli, 3000€
yksityisnäyttelyn pitämiseen Hgissä G12 galleriassa keväällä 2013 
Lauri Nykopp, Hirvensalmi, 3000€
näyttelykuluihin koti- ja ulkomailla 2013                                    
Hanna Vahvaselkä, Mikkeli, 3000€
näyttelykuluihin Tampereella ja Helsingissä                            

Näyttämö-puhetaide
Grotenfelt Nils & työryhmä, Juva, 2500€
vesillä kiertävän teatteriproduktion tuottamiseen 2013
                                                                                                                                                                              
Säveltaide       
Heikki Kylmälä, Mikkeli,  1000€
huilu-jazz levyn tekemiseen                                                                                       
Cantus Michaelis/ Kaunismäki-Suhonen Kirsi, Mikkeli, 3500€
äänitallenteen äänityskuluihin          

Muotoilu         
Mervi Pesonen, Savonlinna, 2000€
sisustustekstiilimalliston kehittämiseen, materiaali ja työvälinekustannuksiin
                                                                                      
Tanssitaide     
Ristolainen Jukka, tanssitaiteilija, Kangasniemi, 2000€
Päivätanssit XII tapahtuman tuottamiseen Kokko 1721-residenssissä ja kansainväliseen vuorovaikutukseen
Jaana Lönnroos, Heinävesi, 1500€
kv. yhteistyöhankkeeseen länsiaustralialaisen Fremanten taiteilijayhteisön (Perth) kanssa                                                                                                                                                      
Ville Löppönen, Savonlinna, 2000€
näyttelykuluihin San Franciscossa                                                
Matti Kurkela, Juva, 2500€
näyttelykuluihin Pietarissa                                                              
                                                                                                                                                                                              
Yhteisöjen apurahat

Kirjallisuus
Joel Lehtosen Seura ry, Savonlinna 2000€
Putkinotko- näyttelyn kuluihin 2013              
Kirjoittajayhdistys Akseli ry, Savonlinna 2000€
työpajoihin                                                               
                            
Kuvataide        
Ars Nova ry, Savonlinna, 2000€
taidemyyntitapahtuman ja Pietarin matkan kuluihin
Juvan Taideyhdistys Jutakka ry, Juva 1000€
30v. juhlanäyttelyn ja lasten taidekilpailun järj. kuluihin
Mikkelin Taiteiljaseura ry, Mikkeli, 2500€
näyttelytoimintaan                                               
Pieksämäen kuvataideseura ry, Pieksämäki, 2000€
näyttelytoimintaan                                               

Näyttämö-puhetaide
Laboratorioteatteriyhdistys Fennica ry, Rantasalmi, 4000€
tilavuokriin                                                                
Linnan Lausujat ry, Savonlinna, 1500€
30-juhlavuoden tapahtumiin                                                         
                            
Säveltaide
Heinäveden musiikkipäivät ry. 4000€
musiikkipäivien kustannuksiin                                                       

Olavin Jazz ry, Savonlinna, 1000€
jazz-klubi-iltojen järjestämiseen 2013                                        
Rantakylä Big Band ry, Mikkeli, 2000€
esiintymismatka Prahaan kuluihin                                               

Muut
Nukkemuseo Suruttoman Ystävät ry, Savonlinna 1000€
nukkemuseon toimintaan                                                               
Puumalan Kalevalaiset Naiset ry, Puumala, 2000€                 
Elsa Heporauta 130v. juhlavuoden näyttelyyn
                                                                                                                                                
Lisätietoja: Riitta Moisander, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskuksen Itä-Suomen toimipisteen Mikkelin sivutoimipiste,
puh. 0295 330 920 tai Sirpa Tarvonen, suunnittelija  0295 330 921, sposti: [email protected]