Myönnetty tuki

Kaakkois-Suomen taidetoimikunnalta ja Taiteen edistämiskeskukselta 170 000 euroa taiteen tukemiseen

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta painottaa työskentelyapurahojen merkitystä taiteilijan uralle. Työskentelyapurahan sai yhdeksän taiteilijaa.
Published

Yksivuotisen, 20 000 euron suuruisen työskentelyapurahan saivat kuvataiteilija Tapio Mömmö Imatralta ja muotoilija Maria Nuutinen Lappeenrannasta. Puolivuotisia, 10 000 euron suuruisia apurahoja jaettiin seitsemän.

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta jakoi kohdeapurahoja 30 200 euroa. Apurahan saajia oli kahdeksan. Suurimman kohdeapurahan, 7 000 euroa, sai kotkalainen Tuula Kumpunen Maammetaulu-projektiin. Thomas Pryke sai 6 500 euroa Kymenlaaksossa ja Italiassa toteutettavaan kansainväliseen yhteistyöhankkeeseen. Kohdeapurahoja jaettiin hieman edellisvuotta vähemmän.

Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan tuki entisen suuruinen

Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan kokonaistuki alueen taiteelle pysyi ennallaan. Yhteisöiden taidehankkeita tuettiin 28 000 eurolla. Suurimman yksittäisen avustuksen, 7 000 euroa, sai Pohjois-Kymen musiikkiopiston kannatusyhdistys Don Pasqual -oopperan kuluihin. Avustuksen saivat myös muun muassa Kaakon taide, Korutaideyhdistys, Koti Sippola ja Kontufolk. Kaakkois-Suomen yhteisöjen hankkeissa merkillepantavaa on kansainvälisyys, monikulttuurisuus ja eri taiteenlajien välinen yhteistyö.   

Hakemusten määrä kasvoi hieman edellisvuodesta. Sitä ennen Kaakkois-Suomen hakemusmäärä laski viidessä vuodessa melkein puolella. Taidetoimikunta toivoo, että alueen ammattitaiteilijat hakevat jatkossa aktiivisesti apurahoja, jotta rahoituksen tarve tulee näkyväksi.

Lastenkulttuurin apurahoista ja avustuksista tiedotetaan myöhemmin.

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Apurahat maksetaan veikkausvoittovaroista.

Lisätietoja:

Johanna Vuolasto, erityisasiantuntija, [email protected], p. 0295 330 870

Työskentelyapurahat, yhteensä: 111 700 euroa                                                                                                                    

Attila Laura, Kotka, 6 kk
Behm Jukka, Kouvola, 6 kk
Merri Hellisnt, Tirva, 6 kk
Humberg Paula, Imatra, 6 kk
Majander Sanna, Kouvola, 6 kk
Mömmö Tapio, Imatra, 1-vuotinen
Nuutinen Maria, Lappeenranta, 1-vuotinen
Päivinen Maaria, Kotka, 6 kk
Rotko Johanna, Kotka, 6 kk

Kohdeapurahat , yhteensä: 30 200 €

Freundlich Thomas, Kotka, 4000 €
Työryhmälle tanssi- ja musiikkiteoksen tuottamiseen

Holmström Janette, Imatra, 3000 €
Teosten valmistamiseen ja näyttelykustannuksiin

Huopainen Kai, Hamina, 4000 €
Suomi 100 -juhlavuoden konserttien järjestäminen Haminassa

Kumpunen Tuula-Marja, Kotka, 7000 €
Maammetaulu -projektit

Mantere Olli, Kotka, 1200 €
Näyttelyyn osallistuminen Galleria toolboxissa, Berliinissä

Pryke Thomas, Kotka, 6500 €
Työryhmälle kansainvälisen yhteistyöhankkeen toteuttamiseen Kymenlaaksossa sekä Italiassa

Salminen Aiju, Helsinki, 3500 €
Kotka Art -taidenäyttelyn järjestäminen

Takala Anni, Imatra, 1000 €
Näyttelykustannuksiin sekä työhuoneen perustamiseen                                                  

Erityisavustukset, yhteensä 28 000 euroa                                                                       

Kuvataide

Kaakon taide - visuaalisten taiteiden verkosto ry, Lappeenranta, 5000 €
Sairaala-artoteekin pilottijakson teoskustannuksiin ja Kaakko18-tapahtuman kustannuksiin                        

Monitaide

Kontufolk ry, Lappeenranta, 2000 €
Kontufolk-festivaalin järjestämiseen

Koti Sippola ry, Sippola 5200 €
Vonteenin Valssin järjestämiseen

Muotoilu

Korutaideyhdistys ry, Lappeenranta 2000 €
2. KORU6-tapahtuman valmisteluun

Musiikki

Pohjois-Kymen musiikkiopiston kannatusyhdistys ry, Kouvola, 7000 €
Gaetano Donizettin oopperaan Don Pasquale

Näyttämötaide

Nukketeatteritaiteenyhdistys Le Royal Joutava ry, Lappeenranta, 6800 €
Joutavat Nukketeatteripäivät -tapahtuman järjestämiseen