Myönnetty tuki

Kirjailija Kurt Högnäs sai Pohjanmaan taidepalkinnon

Pohjanmaan taidetoimikunta palkitsi runoilija Kurt Högnäsin jo kuusi vuosikymmentä kestäneestä menestyksekkäästä kirjallisesta urasta. Palkinto on 5 000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.
Published

Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Kurt Högnäsin kirjallinen ura alkoi vuonna 1955 ja on jatkunut menestyksekkäänä siitä saakka. Hänet on palkittu useaan kertaan, muun muassa Ruotsin akatemian palkinnolla ja Tollanderin palkinnolla. Viimeksi Högnäsin teos Refug nousi vuoden 2016 Runeberg-ehdokkaaksi.

Högnäsiä pidetään mestarillisena tyylitaiturina ja hänen merkityksensä suomenruotsalaisena proosarunoilijana on erityisen suuri.

Pohjanmaan taidetoimikunta halusi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että Högnäsin teoksia ei ole vielä käännetty suomeksi lainkaan:

- Kurt Högnäs on yksi niistä merkittävistä suomenruotsalaisista runoilijoista, joiden tuotantoa tulisi tehdä tunnetuksi myös suomen kielellä, sanoi Pohjanmaan taidetoimikunnan puheenjohtaja, kirjailija Marko Hautala. 

Pohjanmaan taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Antti Huntus p. 0295 330 810
Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan aluetoimipiste