Myönnetty tuki

Kirjailija Ninka Reittu ja Rääkkylä Folk ry saivat Pohjois-Karjalan taidepalkinnot

Pohjois-Karjalan taidetoimikunta palkitsi Ninka Reitun läpimurrosta lastenkirjailijana ja –kuvittajana sekä Rääkkylä Folk ry:n Kihaus Folk –festivaalin järjestämisestä ja kehittämisestä. Palkintojen arvo on 2500 euroa ja ne maksetaan veikkausvoittovaroista.
Published

Kuva poistettu.Kuva poistettu.
Kirjailija Ninka Reittu ja Rääkkylä Folk ry:n toiminnanjohtaja Johanna Ahlholm

Kirjailija Ninka Reitun (s. 1982) tie lastenkirjailijaksi ja –kuvittajaksi on kulkenut monipuolisen visuaalisten taiteiden osaamisen ja kokemuksen kautta. Kuvittajana Ninka Reitun kädenjälki näkyy useissa kirjoissa ja julkaisuissa ja sarjakuvien tekijänä hän on mukana mm. tänä vuonna julkaistulla suomalaisten eturivin sarjakuvataiteilijoiden Noin seitsemän taidetta –albumilla.

Vuonna 2013 päivänvalon nähnyt Otavan julkaisema Messi ja Mysteeri –kirjasarja on ollut Ninka Reitun varsinainen läpimurto lastenkirjailijana ja –kuvittajana. Kirjasarjassa on ilmestynyt nyt kolme osaa ja niitä on kiitetty yksityiskohdiltaan runsaasta ja taidokkaasta kuvituksesta ja vauhdikkaista juonista. Kirjoja on Suomen lisäksi julkaistu myös Saksassa, Ranskassa, Tanskassa ja Koreassa.

Rääkkylä Folk ry perustettiin vuonna 2007 järjestämään perinteikästä Kihaus Folk –festivaalia. Vajaan kymmenen vuoden aikana Rääkkylä Folk ry:n toiminta on laajentunut konserttien ja klubien järjestäjänä ympärivuotiseksi. Tänä vuonna 25. kerran järjestetty Kihaus Folk –festivaali oli henkitoreissaan 2000-luvun alkuvuosina ja uuden yhdistyksen tuoreet voimat sekä asiaansa uskovat tekijät ottivat vetovastuun, joka on kantanut hedelmää myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Tapahtuma tehdään yhdistyksen ja yli 150 talkoolaisen yhteisponnistuksena.

Rääkkylän ja koko Pohjois-Karjalan markkinoijana toimiva Kihaus Folk -festivaali on ollut merkittävä pohjoiskarjalaisen kansanmusiikin ja –muusikoiden esittelijä. Nimekkäiden kotimaisten ja ulkomaisten taiteilijoiden lisäksi myös nuoret pohjoiskarjalaiset muusikot saavat tapahtumassa mahdollisuuden tuoda esille omaa tuotantoaan ja osaamistaan. Koulutustoiminta pelimannikursseineen on myös aina ollut osa festivaalia.

Pohjois-Karjalan taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin, joka muun muassa päättää alueensa taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

 

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Hanna Susitaival, p. 0295 330 910, [email protected]
Taiteen edistämiskeskuksen Joensuun sivutoimipiste