Myönnetty tuki
Elokuvataide

Kotimaiselle elokuvalle puoli miljoonaa euroa laatutukea

Valtion audiovisuaalisten taiteiden toimikunta jakoi laatutukea 24 elokuvalle yhteensä 500 000 euroa. Suurimman, 60 000 euron tuen sai Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab:n tuottama ja Juho Kuosmasen ohjaama pitkä näytelmäelokuva Hymyilevä mies.
Published

Toisiksi suurimmat laatutuet, 40 000 euroa, saivat Oktober Oy:n tuottama ja Katja Gauriloffin ohjaama Kuun metsän Kaisa, Helsinki-filmin ja Aleksi Salmenperän Jättiläinen ja Making Movies Oy:n ja Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu.

Laatutuen tarkoituksena on monipuolistaa kotimaista elokuva- ja muuta kuvaohjelmatuotantoa ja kohottaa sen laatua. Laatutukea myönnetään taiteellisesti korkeatasoisen ja laadukkaan elokuvan tai muun kuvaohjelman tuottajalle uuden tuotannon kehittämiseksi. Tukea haettiin vuonna 2016 julkisesti ensiesitetyn elokuvan tai ohjelman sekä tuen käyttösuunnitelman perusteella. Hakemuksia tuli yhteensä 68. Määrä laski muutaman hakemuksen verran edellisestä vuodesta.

Elokuvien ja kuvaohjelmien tarjonta oli monipuolista ja hakemusten kirjo edusti laajasti eri lajityyppejä. Tuensaajien joukossa on niin draamaa, talkoovoimin tehtyä indie-elokuvaa kuin kameratta kuvattua kokeellista elokuvaa. Dokumenttien aihealueet ulottuvat luonnon ylistyksestä pakolaisten matkaan halki Euroopan. Lyhyissä fiktioelokuvissa ansioituivat sekä animaatiot että näytelmäelokuvat.

Elokuvataiteen laatutuesta päättää valtion audiovisuaalisten taiteiden toimikunta, joka on yksi Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimistä. Se päättää myös elokuvataiteen taiteilija-apurahoista sekä muista alan taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista.

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Suvi Paavola
[email protected]
p. 0295 330 703

Laatutuen saajat

Beaglie Oy, Takaisin pintaan, 35 000 euroa

Henkeäsalpaavan intensiivinen dokumentti ystävyydestä, kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan ja suunnattomasta rohkeudesta. Elokuva, joka tuo katsojalle suuren tunneskaalan pintaan: jännityksen, surun, haikeuden, onnistumisen ilon ja ylpeyden.

Dionysos Films Oy, Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!, 30 000 euroa

Kekseliäs ja vauhdikas Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! onnistuu siirtämään jouluaiheiseen kirjaan perustuvan tekstin ja visuaalisuuden niin lapsille kuin aikuisille oivalluksia tarjoavaksi elokuvaksi. Ilmavasti ja taitavasti näyttelevät Antti Holma ja Riku Nieminen ovat kuin luotuja rooleihinsa.

Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro, Radio Dolores, 8 000 euroa

Katariina Lillqvistin installaatio kertoo Espanjassa 1936−39 käydystä sisällissodasta, jonka johdosta katosi myös suomalainen nuorimies. Tositapahtumiin pohjautuvaan arkaan aiheeseen Lillqvist tuo lisäargumenttia omalla henkilökohtaisella näkemyksellään.

Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab, Hymyilevä mies, 60 000 euroa

Rakkauden ylistys, joka vangitsee katsojan aitoudellaan, lämmöllään ja herkkyydellään, mikä on ainutlaatuinen saavutus nyrkkeilyelokuvalta. Elokuvan jokainen pala on juuri oikealla paikallaan.

Elokuvayhtiö Testifilmi Oy, Mannerlaatta, 20 000 euroa

Hypnoottinen ja hallittu kokeellinen elokuva, jota tehdessä ei ole kuvattu yhtään ruutua. Matka katsojan pään sisään ja teos isolla T:llä.

Euphoria Film Oy, Eleganssi, 18 000 euroa

Virpi Suutarin ohjaama dokumenttielokuva Eleganssi tarjoaa koirien ja metsästyksen kautta harvinaislaatuisen, paljastavankin näkökulman Suomen patriarkaalisen talouseliitin pehmeään kohtaan.  Elokuvan estetiikka – maalauksia muistuttavat kuvat, musiikki ja äänisuunnittelu – ovat eleganssia parhaimmillaan.

Filmimaa Oy, Sodan murtamat, 20 000 euroa

Sodan murtamat on Timo Korhosen ohjaama tiivistunnelmainen kertomus siitä, miten sota jätti jälkensä perheen isään ja tätä kautta koko perheeseen, varsinkin lapsiin. Aihe on ajankohtainen, sillä osa sota-ajan lapsista elää traumojaan yhä uudestaan ja uudestaan, vielä tänäkin päivänä. 

Funny Films Oy, Mausoleum, 10 000 euroa

Lauri Randlan ohjaama Mausoleum on vertaansa vailla. Stalinin käskystä patologi on balsamoinut Leninin ruumiin. Huomattuaan, että Leninin sarkofagiin on päässyt kärpänen ja vielä Stalin on tulossa vierailulle, ei voi kuin jännityksellä odottaa mitä tuleman pitää. Tarina on tiivistunnelmainen ja äärimmäisen vangitseva.

Helsinki-filmi Oy, Jättiläinen, 40 000 euroa

Jättiläinen on tositapahtumiin pohjautuva draamaelokuva Talvivaaran nikkelikaivoksen perustamisesta. Elokuvan kautta otetaan rohkeasti kantaa ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tämä on erityistä ja huomioonotettavaa – ei vain dokumentaarisen, vaan myös kotimaisen fiktiivisen elokuvan kentällä.

It´s Alive Films Oy, Halko, 6 000 euroa

Lyhytelokuvan vahva komiikka syntyy klassisesta valta-asetelman nurinkääntämisestä. Mitä jos miestä kohdeltaisiin kuvauksissa kuin lihanpalaa?

ITV Studios Finland Oy, Tuntematon Pakolainen, 13 000 euroa

Tuntematon pakolainen matkaa Kreikkaan rantautuvien pakolaisten kanssa halki Euroopan ja kertoo tarinoita ja kohtaamisia, joita uutiset eivät tavoita. Elokuva välttää politisointia ja kauheuksilla revittelyä ja muodostaa tärkeän kuvan tämän hetken ihmiskunnasta.

Luxian Productions Oy, Nälkämaan Sampo, 10 000 euroa

Mika Koskisen ohjaama Nälkämaan Sampo tuo ansioituneesti esiin ympäristökriisiksi kehittyneen kaivoshankkeen eri vaiheet. Elokuvan journalistinen, monikantainen tarkastelu näyttää katsojalle epäonnistuvan suurprojektin vaikutukset niin yksittäisille ihmisille, ympäristölle kuin kansalliselle yleisölle.

Making Movies - Nordberg & Aho Oy, Tyttö nimeltä Varpu, 40 000 euroa

Selma Vilhusen esikoispitkä fiktiivinen elokuva kertoo 12-vuotiaan Varpun tarinan empaattisesti ja on sekä ohjaukseltaan että muilta osa-alueiltaan vahva kokonaisuus. Elokuvassa liikutaan herkällä, avoimella tavalla teini-ikäisten ja aikuisten maailmojen rajapinnoilla.

Matila Röhr Nordisk Oy, Järven tarina, 30 000 euroa

Järven tarina on visuaalisesti huikea kuvaus Suomen järvistä ja järvistön eläimistä. Aikana, jolloin on kiire tiedostaa puhtaan veden arvo ja rajallisuus, tekijät onnistuivat luomaan eri-ikäisiä katsojia puhuttelevan dokumenttielokuvan luonnonvarastamme. Kunnianhimoinen hanke nostaa suomalaisen luontoelokuvan uudelle tasolle.

MJÖLK Movies Oy, 2 yötä aamuun, 30 000 euroa

Ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Kuparisen fokusoitunut, hienovireinen elokuva 2 Yötä aamuun kertoo kansainvälistyvän maailman yhden kohtaamisen tarkasti ja sävykkäästi. Teos on näyttelijäntyön juhlaa ja kerronnalliset yllätykset pitävät katsojan otteessaan.

Moderni Kanuuna ry, Samurai Rauni Reposaarelainen, 10 000 euroa

Samurai Rauni Reposaarelainen on omalaatuinen absurdi tragikomedia, ainoa lajissaan. Pienen budjetin genrerajoja venyttävä elokuva luo erilaisuudellaan mahdollisuuden taiteenalojen välisiin rajanylityksiin kotimaisen elokuvan kentällä. Elokuvan työryhmän periksi antamattomuus näkyy lopputuloksen omaleimaisuudessa.

Oktober Oy, Kuun metsän Kaisa, 40 000 euroa

Kuun metsän Kaisa on arkistomateriaaliin pohjautuva mestarillinen teos, jossa kolttasaamelaisten tarina kerrotaan ohjaaja Katja Gauriloffin isoäidin kautta. Runollinen ja omaleimainen kerronta valottaa kolttasaamelaisten kulttuuria ja kertoo, kuinka sveitsiläisen kirjailijan ystävystyminen isoäitiin vaikuttaa kolttien kohtaloon.

Parad Media Oy, Kesävartijat, 10 000 euroa

Panu Suurosen dokumenttielokuva kertoo eräänlaisesta miehuuden tulikokeesta, jossa innokas kesätyöaloittelija kasvaa vähitellen rooliinsa vankilanvartijana. Tarkkanäköinen aiheen rajaus vie suomalaiseen vankilamaailmaan ja avaa puhuttelevan näkökulman yhteiskuntamme inhimillisyyteen, toistemme kohteluun ja vallankäyttöön.

Pyjama Films Oy, Sore Eyes for Infinity, 10 000 euroa

Elli Vuorisen ohjaama Sore Eyes for Infinity vie katsojan animaation ytimeen – maailmaan jossa mitä vaan voi tapahtua – ja tapahtuukin. Elokuvan mukaansa tempaava, yllätyksellinen juonenkulku sekä visuaalisesti oivaltava kuvakerronta pitävät katsojan otteessaan loppuun asti. 

Solar Films Inc Oy, Syysprinssi, 30 000 euroa

Alli Haapasalon vahva esikoisohjaus kirjallisuudesta, nuoruudesta ja mielen hajoamisesta 1980-luvun alun Suomessa.

TACK Films Oy, Språkfrågan, 5 000 euroa

I en komedi är tajmningen allt! Så också i den här historien som visar att minoritetens språkliga rättigheter är en allvarlig sak.

Toivola-filmi Oy, Toivola, 7 000 euroa

Toivola on vähäeleinen, puhutteleva kuvaus maitotilan isännästä ja emännästä eläkkeelle lähdön kynnyksellä. Teos yhdistää taidokkaasti mutkattomia haastatteluja sekä vähäeleisiä mutta latautuneita kuvia tilan arjesta.

Twisted Films Oy, Madonreikä, 6 000 euroa

Vuoden 1914 Wieniin sijoittuvassa elokuvassa Otto löytää madonreiän toiseen ulottuvuuteen, mikä ajaa hänen mielenterveytensä sekä parisuhteensa Emman kanssa kriisiin. Turun Anikistien älykkään riettaalla ja hauskalla tavalla freudilaisuuden kanssa leikittelevä animaatio luo nautittavan absurdin maailman.

Vaski Filmi Oy, Minä ja pikkusiskoni, 12 000 euroa

Minä ja pikkusiskoni käsittelee homoseksuaalien kokemaa syrjintää saamelaisyhteisössä. Päähenkilö on ohjaaja Suvi Westin lesbosuhteessa elävä sisko, ja elokuva valjastaa henkilökohtaisen kokemuksen yleisön kanssa jaetuksi matkaksi. Elokuva on tärkeä puheenvuoro ja teko, jota muun kuin saamelaisen itsensä olisi vaikea tehdä.