Myönnetty tuki

Liikkuvuusapurahoja myönnettiin poikkeusaikanakin

Vuoden 2020 viimeisessä jaossa liikkuvuusapurahoja jaettiin yhteensä 158 500 euroa. Apurahoilla rahoitettiin loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 matkoja.
Published

Koronapandemian vuoksi haussa varauduttiin myös siihen, että myönnetty apuraha voidaan hankkeen peruuntuessa käyttää erillisestä hakemuksesta taiteilijan muuhun kansainvälisen työskentelyn edistämiseen.

 

Apurahan sai 81 taiteilijaa, taiteen asiantuntijaa tai työryhmää. Hakijoita oli yhteensä 192. 

 

Liikkuvuusapurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille, taiteen asiantuntijoille ja työryhmille taiteellisesti tai taiteenalan kannalta merkittäviin hankkeisiin liittyvien ulkomaanmatkojen kustannuksiin.

 

Liikkuvuusapurahojen haku aukeaa seuraavan kerran 12.1.2021

Liikkuvuusapurahat (marraskuussa 2020 päättynyt haku)

Lisäksi neljä apurahan saajaa ei ole antanut suostumustaan tietojen julkaisemiseen verkossa.

 

Ahoniemi Suvi, Helsinki, 3000 €

Työryhmälle (7 henk.) Suomessa asuvien jäsenten matka- ja majoituskuluihin Tukholmaan 

 

Bogush Andrey, Helsinki, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Cité internationale des arts, Pariisi 

 

Cemin Laura, Helsinki, 1000 €

For trip and residency costs at Lademoen Kunstnerverksteder Trondheim, Norway

 

Dahl Rita, Vantaa, 2000 €

Matkakuluihin Galiciaan, Espanja

 

Haavisto Joonas, Helsinki, 2000 €

Työryhmälle (3 henk.) matka- ja majoituskuluihin Joonas Haavisto Trion Amerikan kiertueeseen

 

Haglund Bo, Helsinki, 2000 €

För rese- och residenskostnader i Cité internationales des arts, Paris 

 

Hannula Mika, Naantali, 2000 €

Matka- ja majoituskuluihin näyttelyn kuratointiin Akureyrissä, Islanti

 

Heikkilä Iiro, Kaarina, 1000 €

Matka- ja residenssikuluihin Ghiffa, Italia

 

Heinänen Saku, Helsinki, 1000 €

Matka- ja residenssikuluihin Edinburghiin 

 

Helenius Elisa, Helsinki, 1000 €

Matka- ja majoituskuluihin Japaniin

 

Herrera Luque Inmaculada, Helsinki, 2000 €

Travel costs for the exhibition at the Pilar and Joan Miró Foundation, Palma de Mallorca 

 

Hilvo Sami, Helsinki, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin Ateenaan 

 

Hirvelä Markku, Kotka, 2000 €

Työryhmälle (2 henk.) Matka- ja residenssikuluihin, Marbellan ateljeetalo, Espanja

 

Hubara Koko, Helsinki, 1000 €

Matka- ja majoituskuluihin Pariisiin 

 

Hyrkäs Johanna, Myrskylä, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Villa Karo, Benin

 

Härkönen Tarja, Helsinki, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Villa Karo, Benin

 

Itkonen Tiina, Helsinki, 3000 €

Matka- ja majoituskuluhin, Grönlanti

 

Jokinen Raija, Helsinki, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin Trévarez, Ranska

 

Juhola Johanna, Helsinki, 1000 €

Työryhmälle (3 henk.) Johanna Juhola & Imaginary Friendsin matka- ja majoituskuluihin, Tanska

 

Kahrola Hanna, Tampere, 4000 €

Työryhmälle (2 henk.) Matka- ja kenttäjakson kuluihin, Nikosia, Kypros

 

Kallio Mikko, Juhani, Tampere, 1000 €

Matka- ja residenssikuluihin Düsseldorfiin

 

Kastemaa Heikki, Helsinki, 2000 €

Matka- ja majoituskuluihin, Grand Popo, Benin

 

Kauhanen Maija, Helsinki, 2000 €

Työryhmälle (2 henk.) Matka- ja majoituskuluihin kiertueeseen, Ruotsi ja Färsaaret

 

Kauranne Amanda, Helsinki, 3000 €

Työryhmälle (4 henk.) Matka- ja työskentelykuluihin Färsaarille 

 

Kivimäki Arto, Helsinki, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Villa Lante, Italia

 

Koistinen (o.s.Vesterinen) Laura, Hyönölä, 5000 €

Työryhmälle (5 henk.) matka- ja residenssikuluihin, Montreal, Ranska

 

Korkeila Jukka, Helsinki, 3000 €

Matka- ja majoituskuluihin Oberhessen, Saksa

 

Korpijärvi Eliisa, Helsinki, 2000 €

Matka ja residenssikuluihin, Treviso, Italia

 

Kosieradzka Katarzyna, Helsinki, 2000 €

Travel costs for a  residency in Hangar, Barcelona

 

Koski-Vähälä, Sari, Helsinki, 2000 €

Näyttelymatkan matka- ja majoituskuluihin, Kööpenhamina ja Malmö

 

Kytömäki Antti, Helsinki, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Cité internationale des arts, Pariisi 

 

Kähönen Jenna, Lappeenranta, 1000 €

Näyttelymatkan matka- ja majoituskustannuksiin, Kettinge, Tanska

 

Kämäräinen Tomi, Kuopio, 2000 €

Matka- ja majoituskuluihin kiertueelle Yhdysvaltoihin

 

Kärkkäinen Arja, Helsinki, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Grassina, Italia

 

Laine Miina, Tampere, 1000 €

Matka- ja majoituskuihin Fyneen, Tanska

 

Laitinen Henna, Vantaa, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Villa Karo, Benin

 

Lehtiö Siiri, Turku, 2000 €

Työryhmälle (2 henk.) matka- ja majoituskuluihin Tukholmaan 

 

Lehtovaara Veli, Helsinki, 2000 €

Työryhmän (2 henk.) Suomessa asuvien jäsenten matkakuluihin wpZimmer-residenssiin, Antwerpen 

 

Leivo Anton, Helsinki, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Cité internationale des arts, Pariisi

 

Lepokorpi Saara, Helsinki, 1000 €

Matka- ja majoituskuluihin Hollantiin

 

Loimaala Karoliina, Espoo, 2000 €

Työryhmälle (2 henk.) residenssityöskentelyyn Villa Karoon, Benin

 

Lostedt Mikaela, Helsinki, 1000 €

Näyttelymatkan kuluihin Berliiniin 

 

Lähdesmäki Antti, Äänekoski, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Villa Karo, Benin

 

Lönnroos Jaana, Varistaipale, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin Suomen Rooman Instituuttiin, Italia

 

Martin Camilo Pajuelo Valdez, Helsinki, 1000 €

For travel and accomodation expenses for a project in Oslo, Norway

 

McPartlan Mary, Helsinki, 2000 €

For travel and residency expenses in Tallinn

 

Miikki Heidi, Helsinki, 1000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Kana, Norja

 

Moilanen Reetta, Turku, 3000 €

Työryhmälle (2 henk.) Residenssi- ja elinkuluihin, A.I.R. Vallauris, Ranska

 

Moreno-Aranguren Eriz, Oulu, 2000 €

For travel and accommodation cost in Russia and Belarus

 

Niskanen Pekka, Helsinki, 1000 €

Matka- ja residenssikuluihin Cité internationale des arts, Pariisi 

 

Nybergh Felix, Helsinki, 1000 €

Työryhmälle (2 henk.) Matka- ja majoituskuluihin yksityisnäyttelyyn Berliiniin 

 

Parkko Tommi, Turku, 1000 €

Matka- ja residenssikuluihin Suomen Ateenan Instituutissa 

 

Pietiläinen Laura, Helsinki, 3000 €

Työryhmälle (6 henk.) taiteilijoiden työskentelykuluihin festivaalille, Elefsina, Kreikka

 

Puronen Riikka, Helsinki, 1000 €  

Matka- ja residenssikuluihin Cité internationale des arts, Pariisi

 

Pöllänen Henriikka, Helsinki, 1000 €

Matka- ja majoituskuluihin symposiumiin, Tsekki

 

Rantala Aino, Kempele, 1000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Mazzano Romanon residenssi, Italia

 

Ruuttunen Paula, Mikkeli, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Guldagergaard, Tanska

 

Rytkönen Timo, Helsinki, 1500 €

Matka- ja residenssikuluihin, Villa Lante, Italia

 

Saarikko Petri, Helsinki, 2000 €

Matka- ja majoituskuluihin, Port-au-Prince, Haiti

 

Salgado Silvio Luis, Helsinki, 2000 €

Näyttelymatkan matka- ja majoituskuluihin Lissaboniin

 

Sallinen Walter, Helsinki , 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, MONOM, Berliini

 

Salminen Ella, Tampere, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Villa Karo, Benin

 

Salovaara Aija, Helsinki, 3000 €

Työryhmälle (2 henk.) matka- ja residenssikuluihin Kyprokselle

 

Sandgren Noora, Helsinki, 2000 €

Näyttelymatkan matka- ja majoituskuluihin Birminghamiin

 

Sedlerova-Villanen Kristina, Helsinki, 2000 €  

Matka- ja residenssikuluihin Cité internationale des arts, Pariisi 

 

Setälä Päivi, Pori, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Italia

 

Sirén Pia, Loviisa, 1000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Mazzano Romanon residenssi, Italia

 

Smolander Marjo, Helsinki, 3000 €

Työryhmälle (2 henk.) matka- ja majoituskuluihin, Ndayane, Senegal

 

Stenberg Anna, Espoo, 4000 €

Työryhmälle (2 henk.) matka- ja residenssikuluihin, Villa Karo, Benin

 

Tihilä Vilma, Helsinki, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Villa Karo, Benin

 

Tiitta Masi, Helsinki, 3000 €

Työryhmälle (2 henk.) matka- ja majoituskuluihin, Fondation Fiminco, Pariisi

 

Tornberg Valter, Helsinki, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin Cité internationale des arts, Pariisi

 

Tsukahara Aiko, Helsinki, 1000 €

Matka- ja residenssikuluihin, Suomen Ateenan-instituutti

 

Tuominen Petri, Rovaniemi, 4000 €

Työryhmälle (2 henk.) Matka- ja residenssikuluihin Addis Ababa, Etiopia 

 

Vaarula Päivi, Hämeenlinna, 2000 €

Matka- ja residenssikuluihin, SIM residenssi, Reykjavik, Islanti

 

Lisäksi yksi apurahan saaja on perunut apurahansa.