Myönnetty tuki

Liikkuvuusapurahoja taiteilijoiden kansainvälistymiseen

Taiteiden välisyyden, moninaisuuden ja kansainvälisyyden toimikunta jakoi lähes 30 000 euroa liikkuvuusapurahoja.
Published

Taiteilijoiden kansainvälisen liikkuvuuden edistämiseen tarkoitetut apurahat jaettiin ensimmäistä kertaa. Apurahan sai 30 taiteilijaa tai työryhmää. Liikkuvuusapurahat korvaavat aiemmin jaetut matka-apurahat ja residenssiapurahat.

Liikkuvuusapurahat on tarkoitettu Suomessa asuvien taiteilijoiden ja taiteen asiantuntijoiden kansainvälisen liikkuvuuden ja verkostoitumisen edistämiseen. Liikkuvuusapurahaa voi saada ulkomaanmatkojen kuluihin. Matkan tulee liittyä taiteellisesti tai taiteenalan kannalta merkittävään projektiin, jonka yhteydessä hakija esiintyy tai esittää taidettaan Suomen ulkopuolella. Apurahaa voi saada myös taiteilijaresidenssissä työskentelystä aiheutuviin kuluihin.

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta, p. 0295 330 724, [email protected]

Liikkuvuusapurahat (2016), yhteensä 29 500 euroa

Aikio Ante, Inari, 900 €
Southbank Centren Imagine Children´s Festival -esiintymiseen Iso-Britanniassa 2017

Anoschkin Jasmin, Helsinki, 900 €
Nordic matters -festivaaleihin osallistuminen Lontoossa 2017

Duarte Juan, Helsinki, 300 €
Esiintymismatkan kuluihin Piksel-festivaalille Bergeniin Norjaan marraskuussa 2016

Haapala Jyrki Antero, Helsinki, 1 000 €
Työryhmälle matkakuluihin Beniniin marraskuussa 2016

Haataja Antti, Söderkulla, 2 000 €
Matkakuluihin Stiftelsen Lásságámmin kirjailijaresidenssiin Norjaan talvella 2017

Hamm Kalle, Helsinki, 1 500 €
Työryhmälle Kochi-Muziris -biennaaliin osallistumiseen tammikuussa 2017

Hartikainen Antrei, Raasepori, 500 €
Tukholman huonekalumessuille osallistumiseen 2017

Hyypiä Tapani, Helsinki, 500 €
Matkakuluihin Werkstadt KunstSatellit Artist-in-Residence ohjelmaan Berliinissä 13.12.2016 - 27.2.2017

Iduozee Ima Eljas, Helsinki, 2 000 €
Työryhmälle Attakkalari India Biennial -festivaalilla esiintymiseen 2017

Isorättyä Pekka Jaakko, Tornio, 1 500 €
Työryhmälle matkakuluihin ISCP-residenssiin New Yorkiin

Jalava Pertti Juho, Paimio, 900 €
Matkakuluihin kuoroteoksen konsertteihin ja levytykseen osallistumiseen Seattlessa USA:ssa

Korolainen Anna Kaisa, Helsinki, 500 €
Matkakuluihin residenssiin Barbicanissa (Lontoo, Iso-Britannia) Mechanical Animal Corporationin kanssa marraskuussa 2016

Laaksonen Ville Juhani, Helsinki, 2 000 €
Työskentelykuluihin Pariisin Cité International des Arts residenssissä

Larmola Kivi, Helsinki, 800 €
Esiintymiseen Angoulemen sarjakuvafestivaaleilla 2017

Leppälä Anni, Helsinki, 500 €
Yksityisnäyttelyn matkakuluihin Saksaan helmikuussa 2017

Markkanen Hannaleena Maria, Helsinki, 1 000 €
Työryhmälle harjoitusresidenssi- sekä esiintymismatkoihin

Martikainen Joonas, Rovaniemi, 1 000 €
Työryhmän esiintymiseen Lontoossa Southbank Centerissä ja Jacksons Lanessa helmikuussa 2017

Merz Laura Leena Elina, Lohja, 2 000 €
Residenssityöskentelyyn Villa Karon kulttuurikeskuksessa Beninissä helmi-maaliskuussa 2017

Mikkelsson Anni Kaarina, Helsinki, 1 000 €
Maailman meri -produktion kenttätyömatkaan Keniaan, Lamun saarelle tammikuussa 2017

Oinonen Ville-Pekka Juhani, Tampere, 500 €
Solo in change -sooloprojektin aloitus-, harjoitus- ja esitysperiodeihin Ruotsissa 2016/2017 ja residenssityöskentelyn matkoihin (Luxemburg) 2017

Palmu Ainu-Eliina, Helsinki, 1 000 €
Työryhmälle osallistumiseen miniatyyrielokuvan ensi-iltaan NYC MIX -festivaaleilla New Yorkissa, USA:ssa helmikuussa 2017

Pärnänen Inni, Helsinki, 1 000 €
Työryhmän Jewellery Form Finland matkakuluihin Formex-messuille osallistumiseksi Tukholmassa tammikuussa 2017

Saarikorpi Pekka Johannes, Helsinki, 400 €
Pekka Saarikorpi Lento -esiintyminen International Body Music festivaalin konserteissa Maison des Metallos -konserttitalossa

Saivo Jussi Olavi, Tampere, 500 €
Videoteoksen viimeistely Wienissä talvella 2017

Sippola Outi Pauliina, Turku, 700 €
Työryhmälle esiintymiseen festivaaleilla Lontoossa 2017

Sorjanen Markku Jouko Juhani, Helsinki, 1 500 €
Työskentelyyn Beninissä tammi-helmikuussa 2017

Tapaninen Reija Johanna, Tampere, 1 000 €
Työskentelyyn Cirkör Labissa tammikuussa 2017

Tarkiainen Outi Eveliina, Rovaniemi, 500 €
Uuden teoksen harjoituksiin ja kantaesitykseen osallistumiseen Tanskassa 2017

Listalta puuttuu kaksi saajaa, jotka eivät ole antaneet suostumusta tietojensa julkaisemiseen.