Myönnetty tuki

Matka-apurahat 4/2015

Taiteen edistämiskeskus (Taike) myönsi matka-apurahoja taiteilijoiden kansainvälisen liikkuvuuden edistämiseen. Vuoden 2015 neljännellä hakukierroksella apurahoja myönnettiin yhteensä 68 300 eurolla 76:lle hakijalle.
Julkaistu

Matka-apurahat on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille, taiteen asiantuntijoille ja työryhmille taiteellisesti tai taiteenalan kannalta merkittäviin hankkeisiin liittyvien ulkomaanmatkojen kustannuksiin. Hakijan tulee edustaa Suomea esittämällä tai esiintymällä.

 

Päätöstä tehdessä kuullaan valtion taiteiden välisyyden, moninaisuuden ja kansainvälisyyden toimikuntaa.

 

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta, p. 0295 330 724, [email protected]

 

Apurahojen saajat:

 

Aalto-Setälä Laura, Helsinki, 600.00 €

Matkakuluihin Stanislav Libensky Award 2015 -näyttelyyn Prahaan

 

Aho Heini-Maria,  (Heini Aho), TURKU, 1500.00 €

työryhmälle ryhmänäyttelyn kuluihin Sika galleriaan Balille Indonesiaan lokakuussa 2015.

 

Aikio Anne Kirste, INARI, 1500.00 €

Anne Aikiolle osallistumiseen alkuperäiskansojen ImagineNATIVE-elokuvafestivaalille edustamaan saamelaisteemavuotena.

 

Akimenko Daria, ROVANIEMI, 800.00 €

for working group for the group project presentation in the conference  Walk21 in Vienna, Austria, 20-23 Oct 2015

 

Anderzén Jan Petteri, TAMPERE, 600.00 €

yksityisnäyttelyn matkakuluihin Brysselissä Hectoliter-galleriassa marraskuussa 2015

 

Bergroth Eeva Wilhelmina, HELSINKI, 3000.00 €

työryhmälle Kautto O., Kautto M., Rissanen, Lampén ja Bergroth Feria del libro -tapahtumaan osallistumiseksi Chilen Santiagossa 23.-31.10.2015

 

Dahl Tina Rita Harriet,  (Rita Dahl), VANTAA, 800.00 €

Literatas-kirjallisuusfestivaaliin osallistuminen

 

Eskelinen Jalmari, Helsinki, 250.00 €

Työryhmälle esiintymismatkan kuluihin MIX Odense -festivaaleille Odenseen lokakuussa 2015

 

Haapala Jyrki Antero, HELSINKI, 1500.00 €

työryhmälle esiintymismatkan kuluihin Tanskaan 2015

 

Halinen Lotta, Helsinki, 500.00 €

 Esitysmatkakulujen kattamiseen Junge Kunst Parcours 2015- festivaalille Kunstler Haus, Wien 2015

 

Hamm Kalle Pekka, HELSINKI, 900.00 €

työryhmälle Kuuleko Kiovan? -teoksen toteuttamiseen Kiovan 2. biennaalissa 23.-24.9.2015 Kiovassa

 

Harju Jukka Tapani, HELSINKI, 400.00 €

Konserttikiertueen matkakuluihin Italiassa elokuussa 2015

 

Heikkilä Laura, Oulu, 600.00 €

Festivaalimatkan kuluihin Veronaan  2015

 

Hermo Martin Cinta,  (Cinta Hermo), HELSINKI, 700.00 €

Cinta Hermo & Octavian Balea: Finland in love. 2 concerts and worshop with exhibition in Bucharest -2015

 

Huotari Marianne Emilia, HELSINKI, 400.00 €

Messumatkan kuluihin Tanskan Formland-muotoilumessuille elokuussa 2015

 

Hyvönen Riikka, Rovaniemi, 650.00 €

Ryhmänäyttelyn matka- ja asumiskuluihin Lontooseen

 

Häkkinen Aapo Aleksanteri, HELSINKI, 350.00 €

Aapo Häkkiselle konserttimatkan kuluihin Bulgariaan 2015

 

Hänninen Juho, Helsinki, 1000.00 €

työryhmälle näyttelu- ja luentomatkan kuluihin Beirutin kansainväliseen pienlehtitapaamiseen 18.6.

 

Hänninen Nanna Eleonoora, KUOPIO, 600.00 €

Now is Now soolonäyttelyn avajaiset  Berliinissä

 

Jokimies Jaana Maarit, KOTKA, 1600.00 €

työryhmälle Urkuduon konserttimatkan kuluihin Rikkyon yliopistossa, Tokiossa

 

Juvonen Saara, HELSINKI, 400.00 €

Agit-Cirk ryhmän teosten esittelyyn FiraTàrrega tapahtumassa Espanjassa.

 

Kallionpää Maria Elina, ULVILA, 600.00 €

työryhmälle luentokonserttimatkan kuluihin Royal Musical Associationin ja Leedsin yliopiston konferenssiin Iso-Britanniassa syyskuussa 2015

 

Karttunen Minna, Helsinki, 500.00 €

esiintymismatkan kuluihin New Yorkiin 2015

 

Kauhanen Maija Katariina, HELSINKI, 450.00 €

Työryhmälle Saksan kiertueen lentolippuihin marras-joulukuussa 2015

 

Ketola Sirkku Sinikka,  (Sirkku Ketola), TURKU, 600.00 €

Näyttelymatka Islannin Akueyriin. Suomen edustaja pohjoismaisessa triennaalissa.

 

Klami Markku Pekka, HELSINKI, 250.00 €

Matkoihin teosten esityksiin ja workshopiin Pohjoismaisille musiikkipäiville Kööpenhaminaan sekä Tallinnaan

 

Kokko Eino Tapani,  (Tapani Kokko), ORIMATTILA, 700.00 €

näyttelymatkan kuluihin Galleria Toolboxiin Berliiniin 2015

 

Koski Miia Maarit, HELSINKI, 3000.00 €

Työryhmälle Prahan Designblok tapahtuman näyttelyn matkakuluihin lokakuussa 2015

 

Koss Carolin, HELSINKI, 500.00 €

internationella samtidskonstmässan Paratissima i Skopje, Macedonia 12-14 juni

 

Koutaniemi Meeri Matilda, HELSINKI, 500.00 €

Festivaalimatkan kuluihin Italiaan

 

Kurppa Sampo Mikael, HELSINKI, 1600.00 €

Työpaja-ja esiintymismatkan kuluihin Yhdysvaltoihin 2015.

 

Lahti Marjo Elina, Porvoo, 400.00 €

Marjo Lahdelle kiertuematkan kuluihin Islantiin 2015

 

Lajunen Emilia Laura Lydia, HELSINKI, 2000.00 €

Työryhmälle Duo Emilia  Lajunen & Suvi Oskala esiintymismatkan kuluihin Jodhpur RIFF -festivaalille Intiaan 22.-28.10.2015.

 

Lappalainen Ilari Tapio Kristian,  (Tapio Lappalainen), HAAPAJÄRVI, 700.00 €

Festivaalimatka Nordic Music Days -festivaalille Kööpenhaminaan syyskuussa 2015

 

Lehenkari Laura Helena, PORI, 900.00 €

työryhmälle matkakuluihin Plein-air-tapahtumaan ja näyttelyyn Bulgariaan 1.-7.7.2015

 

Lehti Leena, Tampere, 350.00 €

taidefestivaalimatkan kuluihin Kunst am Spreeknie - Schöneweide Artiin / Galerie G11:en Berliiniin heinäkuussa 2015

 

Lehtolainen Leena Katriina, INKOO, 700.00 €

Esiintymiset Porto Alegren kirjallisuusfestivaalilla marraskuun 6.-8. 2015

 

Loiri Veli-Pekka,  (Pekka Loiri), HELSINKI, 1000.00 €

oma julistenäyttely, työpaja Toimi biennalen tuomaristossa, Bienniale del'Affishe Bolivie, La Paz Bolivia, 12-21. 8 15

 

Luhta Irma Anita,  (Irma Optimisti), HELSINKI, 1000.00 €

performanssin esittäminen ja taiteilijapuheenvuoron pitäminen,  Studio Plesungan ja Padepokan Lemah Putin, Solo, Indonesia, 8.11.2015

 

Lukkarinen Jaakko Lauri Valdemar,  (Jaska Lukkarinen), HELSINKI, 650.00 €

työryhmälle NYConnection yhtyeen Italian kiertueeseen 2015

 

Makkonen Matti Kalevi, SAVONLINNA, 1000.00 €

Työryhmälle esiintymismatkankuluihin Saksaan 2015, Berliini ja Dresden 3.12.2015

 

Mertanen Janne Juhani, JÄRVENPÄÄ, 550.00 €

Sibelius-konserttimatka Lontooseen

 

Mustalahti Kirsi-Marja Anneli, TAMPERE, 2400.00 €

Työryhmälle esiintymismatkan kuluihin Etelä-Koreaan 4.-10.10.2015

 

Musturi Tommi Juhani, TAMPERE, 900.00 €

Kirjan julkaisumatkan kuluihin Yhdysvaltoihin syyskuussa 2015

 

Mäkilä Rauha Minerva, HELSINKI, 950.00 €

Ryhmänäyttelymatkan kuluihin  Kemper Museum of Contemporary Art , Kansas City, Missouri, USA

 

Mäkinen John Phillip, HELSINKI, 600.00 €

elokuvan esittelymatkan kuluihin Ranskaan 2015

 

Niku Teija Hannele, HELSINKI, 550.00 €

USA:n esiintymismatkan kuluihin

 

Nio Kalle Tapio, Espoo, 700.00 €

matkakuluihin Circa festivaalille Ranskaan 2015

 

Niskanen Timo Tapani, HELSINKI, 600.00 €

Osallistuminen Tent London muotoilu tapahtuman Suomi palviljonkiin 24 - 27.9.2015

 

Nyyssölä Antti Sakari,  (Antti Nyyssölä), HELSINKI, 1100.00 €

näyttelymatkan kuluihin Galleri Blunkiin Norjaan syksyllä 2015

 

Ojanperä Essi Tuulikki, HELSINKI, 400.00 €

Näyttelymatkan kuluihin Sloveniaan 2015

 

Peura Saana Marjaana, HELSINKI, 1500.00 €

Työryhmälle CircA-nykysirkusfestivaaleille suuntautuvan matkan majoitus-ja matkakuluihin Ranskaan lokakuussa 2015.

 

Puumala Veli-Matti, TUUSULA, 600.00 €

Matkakuluihin Slovenian World Music Days 2015 -festivaalille

 

Pälviranta Harri Juhani, HELSINKI, 3000.00 €

työryhmälle ryhmänäyttelyn matkan kuluihin, näyttely Tenerife Espacio de Las Artes -museossa Santa Cruzissa marraskuussa 2015

 

Rajakangas Janina Linnea, HELSINKI, 700.00 €

Teoksen ensi-ilta Lontoossa

 

Rezaei Ramin, Lahti, 900.00 €

esiintymismatkan kuluihin "Palacio Noel Museo de Arte Hispanoamericano Isaac Fernández Blanco" konserttiin Buenos Airesiin elokuussa 2015

 

Rossi Vappu Liina, HELSINKI, 750.00 €

Yli 30 Rossin seinämaalausta käsittävän tieteen ja taiteen yhteistyöprojektin näyttelyn avajaiset Pariisin Universcience -tiedekeskuksessa 2015

 

Ruuth Jouni Kalervo, HELSINKI, 500.00 €

työryhmälle esitysmatkaan Länsi-Ruotsiin Halmstadiin 2015

 

Råman Tanja, Oulu, 1000.00 €

Työryhmälle yhteistyöprojektin ja sen sisältämän esiintymismatkan kuluihin Isoon-Britanniaan lokakuussa 2015

 

Räisänen Tomi Kristian, HELSINKI, 300.00 €

Osallistuminen Nordic Music Days 2015 -festivaalille Tanskassa

 

Salonen Tuukka, Helsinki, 450.00 €

työryhmälle Lausanne Underground Film Festival -tapahtumaan osallistumiseksi Sveitsiin 2015

 

Salonen Ville Markus, HELSINKI, 1000.00 €

Työryhmälle esitysmatkan kuluihin Operamarathon for Peace festivaalille Venäjälle 2015

 

Savikangas Max Jarno, JÄRVENPÄÄ, 500.00 €

Matkustaminen Sloveniaan sävellyksen esitykseen ISCM WMD 2015 -festivaalilla

 

Siirala Kaisa, Helsinki, 2500.00 €

työryhmälle Kokko Quartetin Australian kiertueeseen joulukuussa 2015

 

Simma Paul-Anders, Helsingfors, 800.00 €

Deltagande på filmfestivalen Human dok i GLOBAL DEVELOPMENT IN CINEMA                  Warsaw - Poland / 20-22.11. 2015

 

Simonen Toni Valtteri,  (Valtteri Simonen), HELSINKI, 400.00 €

työryhmälle Teatr Za:n työryhmän kuluihin Moskovan kansainväliselle Solo-monologifestivaalille lokakuussa 2015.

 

Sorsa Jenni Mari Pauliina,  (Jenni Sorsa), NUUTAJÄRVI, 600.00 €

matkakuluihin Formland-messuille Tanskaan 2015

 

Tarkiainen Outi Eveliina, Rovaniemi, 700.00 €

Festivaalimatkan kuluihin Pohjoismaisille musiikkipäiville Kööpenhaminaan 2015

 

Tikkanen Riina Karoliina, HELSINKI, 1200.00 €

työryhmälle esiintymismatkan kuluihin Skupi-festivaalille Makedoniaan lokakuussa 2015

 

Timonen Vilma Elina, HELSINKI, 2500.00 €

työryhmälle Vilma Timonen Quartet: esiintymis- ja koulutusmatka 30.12.-10.1. Katmanduun

 

Tonteri Irma Tuulikki, HELSINKI, 600.00 €

Osallistumismatka Gran Nordica Triennial 2015 näyttelyyn Islannissa.  Akureyri Art Museum, Islanti.  22.10.2015 alkaen

 

Tykkä Salla Katriina, HELSINKI, 650.00 €

Teoksen pystytys  3rd Ural Industrial biennal of contemporary art

 

Vehkaperä Heli Johanna, KARKKILA, 1000.00 €

matkakuluihin Kanadaan 2015

 

Venho Maria Johanna,  (Johanna Venho), ESPOO, 250.00 €

Esiintymiset ja Suomen edustaminen Literary Ark -festivaaleilla Armeniassa, Jerevanissa. Matka 20.-25.9.2015

 

Westö Mårten Erling, Helsingfors, 200.00 €

för att besöka i litteraturfestival i Sverige 2015

 

Yli-Annala Kari Tapani, HELSINKI, 900.00 €

Konferenssimatkan kuluihin Saksaan ja Australiaan 2015, Victorian College of the Arts, University of Melbourne, Berliini ja Melbourne, 25.9.2015