Myönnetty tuki

Mika Taanila sai mediataiteen valtionpalkinnon

Mediataiteen valtionpalkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Valtion media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunnan myöntämän palkinnon jakoi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki Säätytalolla 1. marraskuuta. Palkinto on 15 000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.
Published

Valtion media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka muun muassa päättää alansa valtionpalkinnoista. Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti:

Mika Taanila on suomalaisen videotaiteen ja kokeellisen dokumenttielokuvan ja liikkuvan kuvan pioneeri. Hän on myös yksi seuratuimmista kansainvälisistä taiteilijoistamme. Taanilan monipuolinen tuotanto avaa ainutlaatuisia – analyyttisiä, kriittisiä ja syvästi aistillisia – näkymiä ihmisen ja tämän luoman kulttuurin ja teknologian välisiin suhteisiin. Useissa Taanilan teoksissa kuvataan ihmisen ja koneiden vuorovaikutusta: teknologiat nähdään osana ihmisen tuottamaa ja vaalimaa estetiikkaa. Siksi hänen teoksensa ovat ohittamattomia myös vuorovaikutteisen ja osallistavan ”uuden mediataiteen” tekijöille, haastaessaan teoksen ja osallistujan välisiä suhteita uusin välinein.

Dokumenttielokuvan ja videon rinnalla Taanilan työt levittäytyvät näyttelytiloihin installaatioina ja kerroksellisina kokonaisuuksina. Hänen vuonna 2012 valmistunut liikkuvan kuvan teoksensa Suomen sähköisin kunta käsittelee Olkiluoto 3 -ydinvoimalayksikön rakentamista Eurajoella: ihmistä, konetta, luontoa ja näiden tulevaisuutta. Mika Taanilan merkitys suomalaiseen mediataiteeseen on kiistaton, mistä kertoo myös Kiasmassa juuri avautunut retrospektiivi näyttely Aikakoneita.

Taiteellisen työnsä lisäksi Taanila vaikuttaa mediataiteen kentällä niin kirjoittajana ja opettajana, kuin asiantuntijana, tuottajana ja kuraattorina. Taiteentekijänä Taanilan ajattelu ja tapa toimia myös muissa rooleissa ympäröivän yhteisön hyväksi on erityisen huomioonotettavaa.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Mari Karikoski, Taiteen edistämiskeskus, p. 0295 330 706.