Myönnetty tuki

Monikulttuurisuutta edistäviin taidehankkeisiin 100 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus päätti vuoden 2013 apurahat monikulttuurisuutta edistäviin taidehankkeisiin. Hakemuksia saapui 138 ja haettu summa oli yhteensä lähes 593 000 euroa. Kohdeapurahoja myönnettiin 36 yhteensä 100 000 eurolla.
Published

Apurahoilla on tarkoitus vahvistaa maahanmuuttajataustaisten ja kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden mahdollisuuksia harjoittaa taiteellista toimintaa ja osallistua tasavertaisesti Suomen taide-elämään. Tarkoitus on myös tukea monikulttuurisuutta ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta edistäviä taidehankkeita Suomessa.

Apurahan saajat

Anne Aikio, Inari, 3 000 €
Märät säpikkäät: opas saamelaisuuteen -kirjan kirjoittamiseen Suvi Westin kanssa

Metsämarja Aittokoski, Turku, 3 000 €
lyhytelokuvien toteuttamiseen maahanmuuttajanuorten kanssa

David Augerot, Lahti, 2 000 €
maahanmuuttajien ja suomalaisten yhteisten teatterityöpajojen kuluihin

Jaana Brinck, Vantaa, 3 000 €
Aurinkokivi-keramiikkareliefin toteuttamiseen koululaisten kanssa

Roman Chauzov, Turku, 3 000 €
Nothing to Fear -teatteriesityksen lavastuskuluihin

Amandine Doat, Helsinki, 2 000 €
monitaiteisen esityksen kuluihin Tomas Takolanderin kanssa

Nicholas Haswell, Tampere, 4 000 €
maahanmuuttajalapsille suunnattujen työpajojen, kirjan ja näyttelyn toteuttamiseen

Jan Jalal, Helsinki, 3 000 €
lasten satukirjan toteuttamiseen turkin, kurdin ja arabian kielillä Arzum Dilekin kanssa

Andrei Karpin, Turku, 3 000 €
Laatokka-kirjan kirjoittamiseen Vladimir Sudakovin kanssa

Ágnes Kaszás, Helsinki, 3 000 €
ulkomaalaisuutta ja ulkopuolisuutta käsittelevän stand up -esityksen valmistamiseen

Alexander Komlosi, Helsinki, 3 000 €
työryhmälle monikielisyyttä edistävän teatterityöpajan ja -esityksen valmistuskuluihin

Agnieszka Kotulska-Rahunen, Petäjävesi, 2 000 €
puolalaista musiikkia ja runoutta yhdistävän konserttikiertueen toteuttamiseen

Maxime Lago, Helsinki, 3 000 €
länsi-afrikkalaista kulttuuria koululaisille esitteleviin työpajoihin Fatiman Usmanin kanssa

Sami Laitinen, Helsinki, 4 000 €
työskentelyyn Huojuva kuu ja Herttoniemen sheikki elokuvaprojekteissa

Meri-Sofia Lakopoulos, Helsinki, 2 500 €
työryhmälle Silkkitie-esityksen järjestämiskuluihin

Saara Launio, Helsinki, 3 000 €
monikulttuurisen Maailma-kuoron ohjelmiston kehittämiseen ja konserttikuluihin

Jenny Liebkind, Kuopio, 2 000 €
Sheine Ite -yhtyeen konserttikiertueeseen

Mahsa Malka, Helsinki, 3 000 €
Kaikki alkaa nollasta -dokumenttielokuvan kuluihin

Maria Mughal, Helsinki, 4 000 €
taidenäyttelyn valmistamiseen ja kuluihin

Marja Mäenpää, Turku, 2 000 €
työryhmälle Runokohtauksia-projektin kuluihin

Helena Oikarinen-Jabai, Helsinki, 4 000 €
suomensomalialaisten nuorten kokemuksia käsittelevän videon ja kirjan kuluihin

Leea Pienimäki-Amoussou, Helsinki, 2 000 €
näyttelykuluihin Victor Amoussoun kanssa

Bita Razavi, Helsinki, 3 000 €
valokuvausprojektiin kesämökeistä Suomessa ja Iranissa

Alexander Reichstein, Helsinki, 3 000 €
uussuomalaisen satukirjan kuvittamiseen

Jenna Rignell, Helsinki, 3 000 €
työryhmälle Kinesteettisiä kielityöpajoja maahanmuuttajille -projektin kuluihin

Popo Salami, Kuopio, 2 000 €
Makossa-festivaalin järjestämisen kuluihin

Alexandra Salmela, Tampere, 2 000 €
suomalais-slovakialaisen satukirjan kirjoittamiseen ja viimeistelyyn

Mete Sasioglu, Helsinki, 3 000 €
Hasumasu-elokuvan käsikirjoitukseen

Sergei Sokolov, Helsinki, 2 000 €
venäjänkielisten laulujen levytyskuluihin

Heli Sorjonen, Helsinki, 3 000 €
Pizzeria Finlandia -valokuvaprojektiin Johanna Pohjolan kanssa

Gabriel Sydänvirta, Kajaani, 3 000 €
Kotinani pakolaisleiri -projektin kuluihin

Yuko Takeda, Helsinki, 2 000 €
työryhmälle teatteriprojektin Uskomaton tarina! valmistuskuluihin

Victor Tokpanou, Hämeenlinna, 1 500 €
djembe-rumpukurssien toteutukseen

Kolme apurahan saajaa on kieltänyt tietojensa julkaisun nettisivuillamme.

Lisätietoja:
Taiteen edistämiskeskus, Kirsi Väkiparta, p. 0295 330 724, [email protected]