Myönnetty tuki

Monitaiteen avustuksiin ja apurahoihin 120 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus ja taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta ovat jakaneet monitaiteen avustuksia ja apurahoja yhteensä 120 000 euroa.
Published

Suurimman avustuksen, 10 000 euroa, sai Jatkumo-yhdistyksen Ilmastokanava-hanke. Ilmastonmuutokseen keskittyvässä hankkeessa saatetaan yhteen taiteilijat ja järjestöt. Hankkeen tavoite on taiteen avulla käsitellä ilmastonmuutoksen herättämiä tunteita, kertoa faktoja, kansantajuistaa ilmastopolitiikkaa, herättää toivoa ja esittää ratkaisuja. Ilmastokanava aktivoi suomalaisia vaatimaan vallanpitäjiltä konkreettisia tekoja elinkelpoisen maapallon säilyttämiseksi tuleville sukupolville.

Taike jakoi avustuksia monitaiteisiin hankkeisiin eri puolille Suomea yhteensä 36 500 euroa. Avustuksen sai kahdeksan yhteisöä. Hakijoita oli 30.

Suurimman apurahan sai Hanna Ohtosen työryhmä nuorille suunnattuun tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja kulttuurista moninaisuutta käsittelevään nykytaiteen näyttelyyn, jonka on tarkoitus kiertää Suomen kouluissa. Tavoitteena on taiteen keinoin rakentaa yhdessä työryhmän ja nuorten kanssa tietoisuutta niistä eriarvoisuuden kysymyksistä, jotka koskevat myös heitä itseään ja sitä kautta rakentaa parempaa tulevaisuutta.

Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta jakoi kohdeapurahoja taiteelliseen työskentelyyn ja monitaiteisten projektien kuluihin yhteensä 83 500 euroa. Apurahan sai 18 taiteilijaa tai työryhmää. Hakijoita oli 126. Apurahat ja avustukset maksetaan Veikkauksen tuotosta.

Monitaide yhdistää useita eri taiteenaloja samaan teokseen tai tapahtumaan. Se etsii uusia ilmaisumuotoja vakiintuneiden taidemuotojen raja-alueilla.

Taiteen moninaisuuden ja liikkuvuuden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää monitaiteen, kulttuurisen moninaisuuden ja liikkuvuuden apurahoista sekä monitaiteen valtionpalkinnosta. Taike kuulee toimikuntaa monitaiteen yhteisöavustusten ja festivaaliavustusten osalta.

Lisätietoja:
Kirsi Väkiparta, erityisasiantuntija, [email protected], p. 0295 330 724

Monitaiteen erityisavustukset, yhteensä 36 500 €

Jatkumo ry, Helsinki, 10 000 €
Ilmastokanava -hankkeen kustannuksiin

Jieris ry, Muonio, 3 000 €
Galleria Jieriksen näyttely- ja työpajatoiminnan kuluihin

Kulttuuriyhdistys Rapajööti ry, Pori, 5 000 €
Seikkailullisen Millai muute -tapahtuman järjestämisen kuluihin

Poikkitaiteellinen yhdistys Poike ry, Pori, 4 000 €
Croak-nukketeatterioopperan loppuunsaattamisen kuluihin

TaikaBox ry, Oulu, 6 000 €
Born Old - Tietäjä iänikuinen teoksen valmistamisen kuluihin

The Community Paris Oy, Espoo, 2 500 €
Eri luovien alojen osaamista yhdistävän ajatushautomon kuluihin

Varsinais-Suomen bändiyhdistys ry, Turku, 2 000 €
Turun asemapuiston lippakioskin taiteellisen ohjelman kuluihin

Yläkaupungin Yö ry, Jyväskylä, 4 000 €
Yläkaupungin Yö -kaupunkifestivaalin kuluihin Jyväskylässä

Monitaiteen kohdeapurahat, yhteensä 83 500 €

Auer Camille, Turku, 5 000 €
Näyttelyn valmistamisen kuluihin

Backman Ida-Lotta, Helsinki, 3 000 €
Armonia-työryhmälle monitaiteelliseen, paikka- ja aikasidonnaiseen työskentelyyn

Bergman Anders, Helsingfors, 3 000 €
För kostnader av en filmatiserad dokumentering av en serie installationer och performance framföranden vid Vårdö i Helsingfors

Brunou Rea-Liina, Helsinki, 3 500 €
Näyttelykuluihin

Dunn John, Helsinki, 6 000 €
Työryhmälle City of Panic -projektin kuluihin

Haapakorpi Tuukka, Helsinki, 3 000 €
Roolipelikirjan julkaisukuluihin

Haikala Eeva-Mari, Helsinki, 4 000 €
Monitaiteisen esityksen kuluihin

Hakkarainen Seija, Jyväskylä, 5 000 €
Työryhmälle CUM BOYS vol. 4-The Children of DOOM -teoksen valmistamiseen

Jeker Tuula, Helsinki, 8 000 €
Työskentelyyn monitaiteisen teoksen valmistamiseksi

Kinnari Reetta, Koski, 7 000 €
Työryhmälle työskentelyyn monitaiteisen teoksen valmistamiseksi

Lampela Jussi, Kokkola, 3 000 €
Työryhmälle Jazz Noir -projektin kuluihin

Myllylahti Ristomatti, Helsinki, 2 000 €
Työskentelyyn Elatu Nessa -projektin parissa

Nikitin Iida, Pori, 2 000 €
Työryhmälle Das Kluppe -klubien järjestämisen kuluihin

Närvänen Alisa, Vantaa, 3 000 €
Työryhmälle installaation toteuttamisen kuluihin

Ohtonen Hanna, Helsinki, 10 000 €
Työryhmälle feminismiä ja moninaisuutta käsittelevän kiertonäyttelyn kuluihin

Pöysti Juho, Helsinki, 4 000 €
Työryhmälle Hylätyn talon galleria -projektin kuluihin

Salo Antti-Veikko, Loviisa, 7 000 €
Työryhmälle Loviisan TransFolk-festivaaliin kuluihin

Yksi apurahan saaja ei ole antanut lupaa julkaista nimeään verkossa.