Myönnetty tuki

Musiikin taiteilija-apuraha 43 taiteilijalle

Valtion musiikkitoimikunta on jakanut vuoden 2015 alusta alkavat taiteilija-apurahat. Apurahan saajiksi nousi 43 taiteilijaa 282 hakijan joukosta.
Published

Viisivuotisen apurahakauden aloittaa ensi vuonna viisi taiteilijaa. Heistä Jouko Kyhälä on tunnettu huuliharpputaiteilija ja säveltäjä. Toimikunta toteaa, että Kyhälä on persoonallinen, rohkea ja monialainen muusikko.

Kolmevuotiset apurahat myönnettiin kuudelle taiteilijalle. Yksi saajista on mezzosopraano Virpi Räisänen. Hän on kansainvälisesti kysytty laulajatar ja lied- ja oopperaohjelmistonsa lisäksi tunnettu myös uuden musiikin tulkitsijana.

Yksivuotisia apurahoja myönnettiin 22 kappaletta ja puolivuotisella apurahalla työskentelyn aloittaa ensi vuonna kymmenen musiikin ammattilaista.
 

Musiikin taiteilija-apurahan saajat

Viisivuotiset
Eskelinen Ismo, Hausjärvi
Klemola Sami, Helsinki
Kyhälä Jouko, Kirkkonummi
Rantala Iiro, Sipoo
Virtaperko Olli, Helsinki

Kolmevuotiset
Perko Jukka, Helsinki
Pohjola Verneri, Helsinki
Raasakka Ville, Helsinki
Romppanen Jarmo, Porvoo
Räisänen Virpi, Sassenheim
Takalo Arttu, Helsinki

Yksivuotiset
Gräsbeck Folke, Tammisaari
Haapamäki Sampo, Helsinki
Heinonen Ilkka, Helsinki
Hohti Markus, Helsinki
Kankaanranta Eija, Espoo
Kleemola Antti, Jyväskylä
Korhonen Ilona, Pukkila
Koskinen Juha T., Espoo
Kuitunen Kimmo, Helsinki
Kujala Veli, Vantaa
Kujanpää Juha, Helsinki
Kumela Petri, Helsinki
Lampela Heikki, Oulu
Leinonen Minna, Helsinki
Lyytinen Pauli, Helsinki
Mantere Miro, Porvoo
Martikainen Jarkko, Riihimäki
Rajala Merja, Porvoo
Sallinen Lauri,  Rovaniemi
Sumén Mauri, Porvoo
Tallgren Johan, Helsinki
Tegelman Pekka, Helsinki

Puolivuotiset
Hartikainen Jarkko, Helsinki
Huhta Mia, Espoo
Huhtala Jori, Helsinki
Häkkinen Matias, Helsinki
Kaukolampi Timo, Helsinki
Kauppi Anne, Vihti
Niku Teija, Helsinki
Pesonen Markus, Helsinki
Pykäri Iisa, Helsinki
Varis Tapani, Pyhäselkä

 

Lisätietoja:
Taiteen edistämiskeskus (Taike)
Erityisasiantuntija Viivi Seirala
p. 02953 30707, [email protected]