Myönnetty tuki

Neljä sarjakuvataiteilijaa ja kaksi kuvittajaa sai taiteilija-apurahan

Media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunta on jakanut vuonna 2014 alkavat sarjakuva- ja kuvitustaiteen taiteilija-apurahat. Apurahan sai kuusi taiteilijaa.
Published

Taiteen edistämiskeskuksen taideneuvosto asetti keväällä kymmenen valtion taidetoimikuntaa kaksivuotiselle kaudelle. Uutena toimikuntana aloitti media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunta. Sen tehtävänä on muun muassa jakaa näiden alojen taiteilija-apurahat.

Aikaisempina vuosina muotoilutoimikunta on jakanut sarjakuvataiteilijoiden ja kuvittajien taiteilija-apurahat.

Valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha, josta jaetaan eri taiteenaloille 545 apurahavuotta vastaava määrä valtion taiteilija-apurahoja. Apurahakausi vaihtelee puolesta vuodesta viiteen vuoteen.

Taiteen edistämiskeskus on jakanut tämän kiintiön eri taiteenaloille siten, että sarjakuva- ja kuvitustaiteella on jaettavanaan 7,5 apurahavuotta.

Sarjakuvataide

Kolmivuotinen
sarjakuvataiteilija Pentti Otsamo, Maaninka

Yksivuotinen
kuvittaja, sarjakuvantekijä JP Ahonen, Tampere
sarjakuvantekijä Anna Sailamaa, Helsinki
kuvittaja, sarjakuvantekijä Christer Nuutinen, Helsinki

Kuvitustaide

Yksivuotinen
kuvittaja Sari Airola, Helsinki

Puolivuotinen
kuvittaja, lastenkirjailija Anne Vasko, Hyvinkää

Lisätietoja:
Ansa Aarnio, erityisasiantuntija
puh. 0295 330 701, [email protected]