Myönnetty tuki

Norpas-festivaali sai Varsinais-Suomen taidepalkinnon

Varsinais-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2015 taidepalkinnon Kemiönsaarella järjestettävälle Norpas-festivaalille. Palkinto on 5000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.
Published

Norpas on vuodesta 2012 lähtien järjestetty monitaiteellinen festivaali, jonka ohjelmisto on virkistävällä tavalla ajanmukaista ja taiteellisesti kunnianhimoista. Festivaali on ottanut hienosti haltuunsa sekä Taalintehtaan historialliset rakennukset että niitä ympäröivän lähiluonnon.

Norpas tarjoaa omaperäisiä taideproduktioita lajista ja tyylisuunnista riippumatta. Festivaali koostuu konserteista, elävän musiikin säestämistä elokuvaesityksistä, taidetyöpajoista, kirjallisuustapahtumista, tanssi-, performanssi-, teatteri- ja sirkusesityksistä sekä taidenäyttelyistä. Norpaksen toteutuksessa on hyväntuulista ja luutumatonta potentiaalia, joka on esimerkillistä koko kulttuurikentälle.

Norpaksen taustalla on taiteilijakollektiivi, joka on nopeasti onnistunut luomaan tapahtumalleen omaleimaisen profiilin. Festivaalin taiteellinen johtaja on Matias Kauppi, toiminnanjohtaja Ritva Kovalainen ja tuottaja Ville Laitinen.

Norpaksessa ovat esiintyneet mm. Kimmo Pohjonen, Tuomari Nurmio, Niño de Elche, Ismo Alanko, Takeo Takahashi Quartet, Compañía Kaari Martin, Heikki Laitinen, Pentti Hildén & Janne Lehtinen, Alcoholic Atheists duo, Karvainen totuus, Paolo Angeli, El Fofo, Mopo, Andrew Ashimba, Teho Majamäki, Yrjänä Sauros, Tapani Rinne, Hyperpotamus, Pekko Käppi, Iiris Kaasinen kvartetti ja Lau Nau.

Festivaalin kuvataiteilijoita ovat olleet mm. Meeri Koutaniemi, Farzana Wahidy, Kristoffer Albrecht, Maija Albrecht, Magi Viljanen, Jouko Ollikainen, Sanni Seppo ja Johanna Turunen. Performanssitaidetta ja poikkitaiteellisia esityksiä festivaaleille ovat tuoneet mm. Javier Manjarres, Marianne Petters ja Luova Tuho (Norvio, Töyrylä, Rautio).

Varsinais-Suomen taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja
erityisasiantuntija Henri Terho, p. 0295 330 901
Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipiste